Kaktus

Viime päivinä ei oo ollut hirveesti aikaa eikä energiaa muuhun kuin tuon gradun kirjotteluun. Voi vaan ihmetellä mihin tuo aika oikeasti katoaa?! Vasta oli syyskuun alku ja nyt jo vetelee viimeisiään. Tämä viikko on mennyt yhtenä puurona. Alkuviikosta oli mielessä, että kävisin loppuviikosta postissa, vaan eilen havahduin tosiaan siihen, että on jo perjantai-ilta ja viikko menikin sitten siinä.

Mutta enpä viiti valittaa sen enempiä tällä kertaa tuosta opiskelusta.

Syksyn tullen sieniä kaktushedelmiä kasvaa.

Pääsin dyykkauksessa seuraavalle asteelle (ainakin leikisti), kun vein roskia yks aamu ja bongasin sitten noita kaktuksen oksia. Näin, kun yks mies perkkasi pihaltaan nuita oksia ja kanteli niitä tuonne roskiksille sitten. Aamulla siinä sitten bongasin, että nehän on herttileiri sentään täynnänsä kypsiä hedelmiä!

Eikun pussi käteen ja kimppuun. Varmaan pari kiloa nappasin niitä yhteensä, ja eeeeiii en minä mitään hanskojakaan ehtinyt käteeni tunkemaan, kun niin innostuin (auts..).

Sen verran piti nyt tähän käyttää Googlea apuna, että tietää, minkä sortin kaktuksesta on kyse. Kyseessä on siis kaktusopuntia, jonka hedelmän suomennos on "kaktusviikuna": " Hedelmä sisältää melko runsaasti C-vitamiinia. 100 grammassa on energiaa 36 kcal. Kaktusviikunan pinnassa on pieniä nystyröitä ja niissä hentoja piikkejä, jotka tunkeutuvat helposti käsiin. Siksi hedelmien kerääminen ja käsittely on vaikeaa ilman tukevia hansikkaita. -- Tuoreena kaktusviikuna syödään halkaistuna kuoren puolikkaista lusikalla kovertaen. Se sopii myös hedelmäsalaattiin."

A:n ohje oli laittaa nuo veteen muutamaksi tunniksi. Unohdin ne tietysti vuorokaudeksi, mutta onpahan nyt ainaki pehmeitä, eikä ne piikit pistä enää kuoriessa. (Ne piikit on tosiaan sellasia parin millin mittasia, jotka menee mukavasti sormen tai minkä tahansa ihoalueen sisälle pistelemään).

Oon nyt sitten syöny nuita ihan tuoreeltaan. Näköjään niistä sais aikaan jotain sosetta tai mehuakin, mutta tuossa ei kyllä niiden siementen jälkeen kovin paljon sitä hedelmälihaa jää, että parempi tuommonen satsi on popsia varmaan sellaisenaan. Tosin niitä on vieläkin se parisen kiloa jäljellä, että ehkä tässä innostuis ja riipasis jotain mukavaa nuista...

Festival of Timiou Stavrou - Exaltio crucis*

Kuten tuli mainittua viikko sitten, oli nyt torstaina ja perjantaina tuossa viereisessä kirkossa vuorostaan jonkinlaiset juhlat. Kun en ortodoksi ole, niin minulle on hieman vieraaksi jäänyt ensinnäkin, että miksi juhlitaan, toiseksi että mitä juhlitaan. No, nyt vasta kun hoksasin asiaan perehtyä niin voipi sanoa, että huonosti on mennyt se omakin kirkkohistoria ja pyhäinpäivät mieleen....

Nimittäin kyseessä oli siis Pyhän ristin päivän kunniaksi pidetty festivaali.

Kreikkalaisethan on siis hyvin uskonnollista porukkaa, mikä näkyy oikeastaan kaikessa. Kirkkoja on joka kulmassa, junassa/tramissa (Ateenassa) mummelit vetelee ristinmerkkejä rinnusten yli jatkuvasti kirkon ohi mentäessä, ja papparaisilla on rukousnauhat kädessä, joitten kanssa niillä on joku pakkomielle sitten plarata ja heilutella niitä käsissään koko ajan.

Santorinilla tämä siis oli isoin näistä kirkkojuhlista eli porukkaa tuli koko saaren edestä tätä juhlimaan tänne Timiou Stavroun kirkkoon.

Kirkkohan siis käytännössä sijaitsee tuossa meidän takapihalla, eli itsekään ei voinut välttyä tältä juhlinnalta. Juhlat käynnistyi siis jo torstai-iltana jonkinlaisen messun muodossa. Melko pitkähkö messu siinä oli kyseessä, pari tuntia kuuntelin sivukorvalla jonkinlaista messuamista ja musiikkia. Niin, kun tuossa kirkon tornissa ulkona on kaiutin, eli sieltä kyllä aina kuulee, jos jotain on menossa.

Piti sitten viimein kävästä sen verran roskapussia viemässä, että näki, mikä on homman nimi. Toisin kuin luterilaisiin messuihin tottuneena (eli pönötetään kirkon penkillä kaksi tuntia hiljaa peukaloita pyöritellen ja istumalihakset puutuen) nämä ortodoksimessut on hieman rennompia. Ihmiset tulee ja menee ja jutustelee keskenään kuten haluaa.

Bileet jatkui perjantaina. Vetelin just lenkkitossuja jalkaan klo 6.45 kun kirkonkellot pärähti ekaa kertaa soimaan.

Vissiin tarkotus oli vaan herättää kaikki vielä nukkuvat, ei tuolla nimittäin näkynyt kuin pappi valmistelevan messuaan.

Oli aamulenkilläki kyllä normaaliin aamuun verrattuna harvinaisen paljon vilskettä jo seitsemän aikaan. Ihmiset oli jo ravintoloita availemassa ja kuormaajat kaupan varastoja täydentämässä.

Vissiin se kirkko täytty kuitenki hitaasti, kun varmuuden vuoksi nuita kirkonkelloja piti soittaa toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen. Ja koko ajan, varmasti 15 min välein ne tuossa korvan juuressa paukutti. Oli kyllä mennä jo hermot :D

Kirkonmenot kuulosti loppuvan joskus kymmenen-yhdentoista seuduissa ja siitähän ne varsinaiset pippalot sitten käynnistyi. Itse olin tosin keskittyneenä niin omiin kirjotteluihini, että vissiin missasin hyvät alotuskarkelot. Menin "vasta" keskipäivän aikaan paikalle ja autoliikenteestä päätellen osa ihmisistä oli jo lähdössä pois. Hirnuvat hepatki talutettiin jo pois päin. Niillä olis vissiin ollut joku useamman hepan show käynnissä! Kiva kuulla vasta jälkeen päin :( Missähän mää muuten olin vuosi sitten kun missasin nämä??

No, karkelot jatku edelleen tanssin muodossa. Onneksi oli nälkä, nimittäin tuollahan oli ihan ruokatarjoilukin.

Eikä ollenkaan paha ollut, oikean suomalaista sydäntäni lämmitti syödä hernekeittoa! Kyseessä oli siis favakeitto, Santorinin ehkä perinteisin ruoka. Kyseessä on siis papu, joka maistuu ihan herneeltä.

Tätä perinteistä musiikkiahan nuo sitten soitti tuolla ja ihimiset tanssahteli "orkhestralla".

En ite kovin kauaa jaksanu tätä seurata, mutta tuo musiikki kyllä kuulu pitkälle iltapäivään. Mietin siinä vaan, että samat tyypitköhän siellä vetää tuota samaa settiä läpi koko ajan.
 

Jos jotain jäi mulle tästä käteen, niin se ajatus, että ois monella suomalaisella, tai yleensäkkin koko kirkkoinstituutiolla vähän opittavaa muista uskonhaaroista. Mietin nimittäin, että varmasti suuri syy sille, että suomalaisista löytyy niin paljon pakanoita, ateisteja, anti-kristittyjä :) jne. lienee siinä, kun luterilainen uskonto vaan on niin raskasta ja synkkää. Jos ei ois Lutherin oppeja tuotu Suomeen, niin vois olla suomalaistenkin uskonkäsitys hieman erilainen. No vaan, eipä se välttämättä tee kenestäkään sen parempaa ihmistä, että mihin uskoo ja millä tavalla. Mutta joskus tämmösenä asioita pohtivana tyyppinä sitä voi tämmösiäki mietiskellä pienessä päässään.


* Wikipedia.

Kuvattu on!

Eipä sitä sitten tarvinnukkaan kovin kauaa noiden kuvien kanssa heilua. Eilen illalla menin tuonne teatterille uudestaan, lähdin joskus seittemän jälkeen pois kun "vartija" alkoi tekeen lähtöä.

Tänä aamuna olin reipas ja menin sitten jo kasiksi sinne. Olin kuitenkin jo sitte puolenpäivän jälkeen valmis.

Vähän kyllä meinas kyrsiinnyttää se, että periaatteessa kai oisin saanut ehkä kävästä tuon aidatun alueen (=restauroinnissa/konservoinnissa oleva alue) sisällä, mutta se vartijatyttönen alko sit huuteleen, että pois sieltä. En sitte jaksanu alkaa vänkään tästä asiasta.  Kun siinä lopussa sitten kattelin niitä paria osaa, että ei niissä kovin montaa viivaa ees näkyny, ja kun suurin osa niistäki oli rakennustelineiden kanssa, niin niiden alle ei varmasti ois ollut asiaakaan. Ja enköhän mää tuolla vajaalla tuhannella kuvalla saa jotain kirjotettua!

Lisäksi eilen illasta asti tuolla sitten on tuullut. Oishan se muuten kivaa, ettei oo niin kuuma (tänään mittari varjossa näytti +34, auringossa +41 C), vaan nuo mun mittausvalokuvausvälineet ei tahdo oikein pysyä paikoillaan ja ne sekä paperit lentelee sitten minne sattuu.

Piti sitten lyödä kiviä (ja tiilen paloja) tuon mitan ja nuolen päälle, kun ei muu auttanu. Eikä nekään aina auttanu... just ku on asettanu nuo välineet ja asettunu ottaan kuvaa, niin tuulen tuiverrus pyyhkäsee ja vie ne tietenki mennessään. Aika monta laukausta meni näin:

Nuo kivet kyllä rumentaa mun muuten hienoja kuvia :( Mutta ei voi mittää.

No, saldona on siis vajaa tuhat kuvaa, jotka pitäis varmaan jollaki lailla lajitella. Fiksuna oikeana arkeologina tein kuvaluettelon, eipä noista muuten muista, että mikä kivi ois millonki kyseessä. Mutta joo, en tiiä viisastuuko nuista nyt siitä, mitä tähän mennessä oon saanu tuloksia. Mutta ainaki on todisteet nyt teorioiden tueksi. Semmosta se tieteen tekeminen on.

Teatterilla

No niin. Nyt parin päivän aikana, jos musta ei kuulu mitään, niin se tarkottaa luultavimmin sitä, että hommaa piisaa. Mihinkään laiskottelemaan tänne en nyt tullut, sen verran se deadline pitää selkärankaa pystyssä.

Näin valmistauduin tähän tutkimukseeni.

Keskiviikkona itse asiassa koitin Suomesta sitten soittaa näille kreikkalaisille arkeologeille, vaan ei kumpikaan vastannut. Kirjotin sitte mailin tuonne Eforialle, että yritän näitä henkilöitä tavoitella, ja että olen tulossa tekeen ne tutkimukset nyt.

Sitten eilen itse asiassa heti soitin toiselle näistä arkeologeista, ja se sit sanoi saaneensa sen viestin. Se halus tulla mun kanssa sinne teatterille, kun sinne olen menossa. Eli kaikki siis järjestyipi näin. Melkein jo hermoilin että saakohan niitä kuvia vieläkään otettua.

Aamulla sitten heräsin jo aikasin, oisin lähteny jo kaheksaksi teatterille, vaan tää arkeologi halus tavata vasta ysiltä, eli siinä söin sitten aamupalankin rauhassa ennen lähtöä. Ja kävellen lähdin tälläkin kertaa. Oishan se toki helppoa ja halpaa suosia noita julkisia, mutta näkeepähän kaupunkia pikkasen samalla. Eikä tuohon matkaan mennyt ku 45 minuuttia, ja olin reilusti etuajassakin ja kävin jo vähän katteleen siellä saitilla, miltä se teatteri näyttää. (Ihan ku 2500-vuotinen rakennelma ois puolessa vuodessa miksikään muuttunu :)

No, tuli sitten se arkeologi, ei kait se muuta tehnyt, kuin about sano niille vartijoille, että oon tulossa tekeen niitä tutkimuksia. Mun lupalappujakaan ei kukaan ees kattonu, vaan pitää ne siltä varalta olla mukana, että joku muukin ne haluais nähä.

Aloin sitten saman tien työn touhuun. Kymmeneltä alko aurinko porottaan muuten jo melko tukalasti. Hiki valu päästä seistessä, ja vettä saa kyllä olla ainaki tuo pari litraa mukana.

Kaikki meni hyvin aina tuonne kolmanteen lohkoon saakka. Siinä vaiheessa tuntu, että ne viivat alkaa vaan lisääntymään... Ja vähän aikaa pohdiskelin sitten, että miten tästä on järkevää edetä. Mullahan siis oli aije kuvata jokaisen viivan väli, ja alustavasti kattelin, että noita on jotain vajaa parisataa viivaa.

No joo, nuita itse asiassa voi olla pikkusen reippaamminkin, tai ainakin tuossa kulmassa nyt, jossa oon, niin niitä on hyvin säilyny. Pitää siis varmaan ainakin tässä vaiheessa muuttaa taktiikkaa ja kattoa, mitä tulee. Mulla on vielä kuitenki kolme päivää aikaa, ja kyllä siinä on riittävästi, mutta se, että mitä järkee on kuvata jokainen viiva yksitellen, kun pointti kyllä käy helpomminkin ilmi. (Eikä ketään kiinnosta tuhat kuvaa jostaki viivasta).

a

No, siinä sitte kahdentoista maissa tietenkin kameran akku ilmoitti olevansa tyhjä. Mulla oli just tätä tilannetta varten tuon rikki menneen kameran JA tän uuden kameran akut molemmat mukana. En vaan eilen millään sitä toista löytänyt. Ei se sitten auttanut, kuin talsia tänne kämpille takasin. Ihan hyvä, nimittäin meinas alkaa aivot olla jo sulaa vahaa, ja 50-aurinkorasvasta huolimatta on tuolla niskassa läntti, joka melko kivasti jo punottaa.


Tulin myös hieman kierrellen, kun aamulla ei mikään koju ollut vielä avoinna. Piti löytää hattu tai huivi mieluummin. Vähän aikaa sai ettiä, että löyty sopiva(n hintanen).

 Pinkki leopardihuivi 4 e.

Haha :D Näyttää sitä ehkä vielä typerältä, mutta en osaa kuvitella itteeni mikään hellehattu päässä. Sanoin kyllä vasta, että kaikki leopardikuosiset vaatteet on ihan tyhmiä.. no, mutta tuo on pinkki! Violettikin olis ollut, mutta kun tätä huivia voi käyttää myöhemmin kaulassakin, niin paremmin piristää asua tuon värisenä.

Löysin nyt kuitenkin vielä yhden penkomisen jälkeen tuon toisenkin akun. Pitää siis mennä teatterille vielä illaksi ja kattoo sitten, että millasella aikataululla huomenna menee. Järkevintähän sinne ois mennä heti kaheksaksi ja pitää iltapäivällä tämmöstä sapattia, hullu siellä koko päivää kykkii.

Päivä Tampereella

Suomen läpi matkustellessa nykyisin tulee pysähdyttyä isosiskon tykönä Tampereella, nyttenkin tuli sitten tämmöinen pikavisiitti tehtyä. Aikomus oli olla useampikin päivä, mutta mieluusti tein sitten töitä muutaman päivän enemmän lisätienestin toivossa.

Mutta mitäs sitten tein tänään. Muistaako joku vielä tämän postauksen? "--- ajattelin, että olispa ihanaa asua täällä ja joka päivä lenkkeillä nämä portaat ylös ---". Monesti sanotut asiat jää elämään, hautomaan päähän, ja niin on käynyt nyttenkin.

 Pispalan portaat.

Eli pakkohan se oli edes yrittää kun kerran jotain päähäni sain. Kuitenkin kävin ensin kierteleen tuolla alempana ja lopussa vasta vetäsin portaat ylös.

Alhaalla katsoin noita ylös ja mietin, että siellä se kuolema häämöttää... No, kuten arvata saattaa, niin eihän noita nyt pysty ykösellä juokseen ylös. Pari kertaa piti pysähtyä välille huilimaan, mutta joka tapauksessa, juoksin nuo ylös saakka ja vielä hengitän. Ehkä ne joku kaunis päivä vielä jaksais juosta kerralla läpi..?

Kävin siis kuitenkin tuossa välissä tuolla rannassa juoksentelemassa, ja siellä näkyikin kaikkea pientä ihasteltavaa, ja kun ilmakin oli mitä mainioinm että mun juoksulenkistä tuli kyllä lähinnä kuvausmatka...

 Aurinkoa riittää vielä.

 Tämmösen tuohipallon oli joku askarrellut.

 Jollakin on oma muumitalo.

Ja sitten bongasin tuommosen ihanan kallion, joka näemmä toimi myös venelaiturina. Pakkohan sinne oli lähteä kiipeilemään.

Junakin näemmä joskus kulkenut tuonne rantaan.

Vaan tämäkin juna poksuttelee jo menojaan, jatketaanpas sitten myöhemmin lisää aiheesta mitä tein seuraavaksi...