Uprise

Kuten olen todennut, päivieni kuluksi on pitänyt alkaa keksimään monenmoista puuhailua, ettei tuu vaan istuskeltua kotosalla koko päivää.

 Eräs purkamisen alla oleva talo Pikisaaressa kätkee sisäänsä tämän ihanan kakluunin.

Mm. torstaina kävin yliopistolla kuuntelemassa arkeologian oppiaineen järjestämää kenttätyöseminaaria, jossa esiteltiin viime ja vähän tulevankin vuoden kenttätyöprojekteja. Ihan hyvä että menin, koska taas tuli sellainen vahva tunne siitä, että olen oikealla alalla - mutta vielä kun saisi siitä itselleen jollakin ilveellä ammatin!

Piti ihan ääneenkin jo muuten nauraa erästä seikkaa. Oulun Pikisaaressahan on varsinaisia kaivauksia järjestetty vuosina 2006 ja 2007 opetuskaivausten muodossa sekä sitten viime vuonna isommassa mittakaavassa. Eli vuonna 2006 oli meidän vuosikurssi siellä tonkimassa. Klik: Kaivauksia. Siinähän tosiaan sattui "pieni" onnen tai epäonnen kantamoinen, kuinka sen sitten näkeekään. Kolmessa pienessä montussamme yhdessä nimittäin sattui yhdestä nurkasta paljastumaan muutama kivi, joka tulkittiin jonkun rakennuksen kivijalaksi. Kyseessä oli siis vain pari kiveä kaivausalueen reunassa. Vuonna 2007 tätä aluetta avattin sitten hieman enemmän, ja viimein 2012 auki saatiin koko alue. Kyseessä oli todellakin iso asuinrakennus jostakin 1800-luvun alkupuolelta. Me oltiin löydetty talon yhden huoneen pieni nurkka. Ilman tuota onnenkantamoista olisi koko talo jäänyt kaivamatta. Olishan se toki viimeistään nyt löytynyt - tuon alueen päälle on nimittäin jo tovin rakennettu uusia asuinrakennuksia.

Joka tapauksessa, perjantaina oli tiedossa eräs tilaisuus, jota mainostettiin hyvin ainakin FB:ssä ja kun näin siitä mainostuksen jo monennetta kertaa, ilmoittauduin mukaan. Kyseistä tilaisuutta oli järjestämässä mm. tuon oman projektini "sateenvarjo" eli vähän kuin katto-organisaatio.

Tapahtumassa ravintola Lasaretissa esiteltiin mm. muutamia opiskelijavetoisia projekteja, vähän samantapaisia juttuja missä itsekin olen mukana. Oulu on tosiaan pieni paikka. Istuin tuolla melko perällä, enkä nähnyt esiintyjiä pimeässä kovin hyvin, mutta ensimmäisen projektin pitchauksen vetäjä vaikutti hyvin tutulta. Mietin jo, että onkohan hän kyseinen henkilö tai ehkä tämän veli, koska jotenkin vaikutti hieman erinäköiseltä, mitä hänet muutaman vuoden takaa muistin. Ihan lopussa selvisi, että kyseessä oli kuin olikin sama henkilö. Heidän tiimi oli kehittänyt eräänlaisen maisemasovelluksen erilaisille rakennuksille, ja heidän projektinsa palkittiin tuolla parhaimpana. Saivat muutaman tontun rahaa sekä toimistotilaa käyttöönsä, jos haluavat perustaa yrityksen.

Muitakin mielenkiintoisia projekteja ja näytöksiä tuolla kuultiin ja nähtiin. Mm. "Mr. Catch Box" eli sen kuutiomikrofonin kehittäjä. Tapahtuman pääesiintyjä oli kuitenkin Liisa Sounio. (Mulla on kreikan kielestä jäänyt tapa yrittää lukea koko ajan tuo sukunimi muodossa [Sunio]). Tämä piti noin tunnin mittaisen esitelmän siitä, millaista on hyvä markkinointi.

Yleisön palaute myöhemmin, mitä kuulin, niin oli monimuotoista. Itse tykkäsin, mutta eipä mulla vastaavista puhujista hirveästi olekaan kokemusta. Mutta hyvin puhui (englanniksi vieläpä) ja sai yleisön mukaan (välillä melko kuiviin) vitseihin. Hieman olin kyllä kateellinen hänen esiintymistaidoilleen, mutta harjoittelemalla kait senkin on oppinut. Esitelmän lopussa muutama innokkain onnistui markkinoimaan omaakin tuotettaan ja hyppäämään lavalle Sounion seuraksi. Kuultiin lopuksi myös Madetojan musiikkilukion poikien hassunhauska lauluesitys.

Tapahtuman jälkeen oli vielä jälkibileet järjestäjän toimistolla: juomaa ja pitsaa. Lonkkua, olutta ja viiniä näytti olevan riittämiin (karpalolonkkua tuli hieman ikävä, jospa sitten kesällä), itse koitin olla vetämättä sokerihumalaa mixaamalla kivennäisvettä ja limsaa sekaisin. Parasta oli tietysti pitsa, jota oli kyllä ihan riittävästi kolmessa saapumiserässä 25 pitsaa per erä, eli melkoinen pitsabuffet siis. Kuvitelkaa mikä härdelli pitseriassa on ollut paistaa 75 pitsaa! Vedin rehellisesti sanoen pitsaa taas niin paljon kuin mahaan mahtui. Eipä tarvi siis pelätä, että oisin päässyt laihtumaan, kun vielä on tänään kekkeritkin tiedossa. Viimeistä pitsaerää en jäänyt enää odottelemaan, kun lähdin sovittuun tapaamiseen katsomaan vauvalle vaunuja illansuussa...

Vauvasta puheenollen, pallomaha alkaa saamaan ansaitsemaansa huomiota. Muutama tuttu uskalsi jo nimittäin ihan suoraan kysyä, että milloin vauva syntyy :)

EDIT 22.4.: Todistetusti olen ollut kahmimassa tapahtumassa pitsaa: http://www.flickr.com/photos/lumoimage/8668362532/in/set-72157633295275614/

Hauvoja

Eilen eli lauantaina kävin aamupäivästä Pohjois-Pohjanmaan museolla, jostakin kun bongasin uutisen, että siellä olisi koiranäytöksiä.

Museollahan on tuo näyttely "Haukkua halki historian" pyörinyt jo jonkun aikaa ja suunnitelmissa onkin ollut se mennä katsomaan. Plus nyt Perhepäivänä kun mukana oli myös oikeita koiria, niin lähdin muun tekemisen puutteessa katsomaan, mitä mielenkiintoista siellä olis.

Pihalla oli ainakin vetokoiria. Yhtään jos oisin pienempi/kevyempi niin oisin hypänny pulkkaan mukaan! Säälin koiria kuitenki sen verran, ettei sitte ihan alkanu lapsettaan.

Toisella puolen museota oli pelastuskoiranäytös, joista pari tapausta ehdin näkemään. Ideana siis on, että koira pelastaa kadonneita ihmisiä. Ne opastettiin hajun jäljelle, ja koira sitten löysi lumeen tms. hautautuneet ihmiset hetken etsiskelyn jälkeen ja ilmoitti siitä innokkaalla haukulla etsijöille.

Tuolla edellisellä snautserilla hieman se etsiminen kesti ja sitä piti hieman opastaa (tai niin ymmärsin) katsomaan paikkoja, joita se ei vielä ollut läpi (kuten oikeissakin pelastuksissa tehdään, eli käydään läpi esim. kallionkoloja / muita, mistä ei vielä ole etsitty). Tämä pikkupiski sen sijaan juoksi kuin tuulispää ja löysi nämä kaksi "kadonnutta" varmaan ihan parin minuutin sisässä, eikä tainnut tehdä yhtään virhettä.

Lisäksi oli suojelukoiranäytös. Tällasten koirienhan tulee olla erittäin kuuliaisia, ja ensiksi nähtiinkin tästä pieni näytös. Ideana se, että koira seuraa omistajaansa minkään sitä häiritsemättä, käytännössä niin, että koira kulkee koko ajan omistajan rinnalla samaan tahtiin (tätä katsoen). Siis vaikka kiertelivät kentällä muita ihmisiä, törmäsivät heihin, ja vaikka yleisössä oli kymmeniä ihmisiä ja erilaisia ääniä, ei näiden koirien huomio/katse herpaantunut hetkeksikään, mentiinpä sitten kävellen tai juosten, eteen tai ympäri.

 
Suojelukoiranäytöksessä (huomatkaa, että samat koirat kyseessä kuin nuo vetokoiratkin) koirat hyökkäsivät tämän uhkaavan henkilön kimppuun käskystä.

Niille on opetettu tapa käydä kimppuun, ja käskystä niiden tulee päästää myös irti. Mikään ei niitä saa herpaannuttaa, edes vaikka uhri löisi tms. koiraa (tässä käytössä vaaraton, joustava kumipamppu, jonka vaarattomuutta tämä "uhri" demonstroi lyömällä iskuja omaan käteensä).

Nämä oli tosiaankin vasta koulutettavia, että ihan 100%:sti ne ei käskyjä vielä totelleet, mutta hyvällä mallilla näytti koulutus olevan. Että melkoisia sessejä ovat! Ja mikä parasta, niin kaikki olivat aivan innoissaan noista tehtävistä. Osoittaa kyllä hyvin sen, että koiran voi kouluttaa tekemään mitä tahansa ja kuinka fiksuja eläimiä ne onkaan.

Sisällä oli sitten tosiaan tuo näyttely, jonka kävin katsomassa. (Oon ne muut pysyvät näyttelyt nähnyt jo niin monesti, että en käynyt niitä ees vilkasemassa tällä kertaa.)

Lapsia näytti kiinnostavan eniten tuo askartelupaja, mutta itselleni parasta antia näyttelyssä oli ehdottomasti nämä koiran historiasta kertovat infot!

Siinä kävi taas mielessä, että miksi en oo erikoistunut eläinten luihin ja tutkisin sitten lemmikkieläimiä arkeologisesti.. (vielähän sitä ehtii?).

Pienihän tuo näyttely on, eli ei siellä hirveästi mitään esineistöä yms. ollut, mutta jonkin verran kuitenkin kaikkea koiran ja ihmisen väliseen suhteeseen liittyvää tavaraa, tarinaa yms.

Ja yleensä oon kyllä melko vapaamielinen ja oon ehkä nyt vähän turhan rajoittunut mieleltäni, mutta hieman järkytyin eräästä näyttelyn "esineestä", josta otin kuvankin, mutta mun mielestä jotenkin makaaberia, että sen tänne laittaisin. Nimittäin eräässä näyttelyboksissa oli täytetty kiinanpalatsikoira.

Ymmärrän kyllä sen tieteellisen arvon, ja onhan niitä muitakin eläimiä täytetty enkä niissä nää mitään ongelmaa. Silti, tuntuu vähän pahalta ajatella, että täyttäisin oman kuolleen lemmikkini ja sitte sitä töllöttelisin vielä sen kuoleman jälkeenkin... :(

Tai ehkä mulla on vaan jäänyt traumat jostain "Uinu, uinu lemmikkini":stäni...

Ja jos joka kevät lehtien yleisöpalstoilla valitetaan koiran p*skoista, niin on sitä aiemminkin tehty. Nimittäin 1800-luvun loppupuolella jossakin lehtikirjoituksessa ehdotettiin koiraveron käyttöönottoa Ouluun, koska koirat aiheuttaa kaduilla niin valtavasti vahinkoa. Ja lopultahan se vero otettiinkin sitten käyttöön.

Jotkut asiat ne ei vaan ikinä muutu.

Mutta niin, suosittelen kyllä jokaista koiran ystävää käymään katsomassa tuon näyttelyn niin kauan, kuin se Oulussa vielä on!

EDIT: Näyttely Haukkua halki historian on museolla 10.3. saakka, eli nyt hiihtolomalla vielä ehtii käymään. Ainakin museon pihalla myös mainostettiin, että koko hiihtolomaviikon ajan museoon on vapaa pääsy!

Matkalla tähdeksi?

Nyt kun tässä käytännössä, ja kohta kai teoriassakin ollaan työttöminä, niin alkaa pikkuhiljaa monenlaiset mahdollisuudet kiinnostaa. Oon selaillu työpaikkailmotuksia, erilaisia projektimahdollisuuksia, lähetelly hakemuksia ties minne, ja päässyt jopa listoille erääseen vuokratyöfirmaan (josta ei sitten kolmeen viikkoon olekaan mitään kuulunu, että sen pituinen sekö sitten?).

Ihan uusi aluevaltaus oli kuitenkin käydä erään tulevan elokuvan koekuvauksissa. Minusta kun on kyse, niin ei sentään kyseessä ole ihan mikä tahansa elokuva, vaan Kierikki-elokuva. Luin joulukuussa Kalevan sivuilta uutisen, jossa kerrottiin suunnitteilla olevasta kivikausielokuvasta. Innostuin ajatuksesta tietysti jo sillon, mutta unohin ilmottautua tuonne tai mitään.

Onneksi Facebook muistutti, kun eräät opiskelukaverit kertoi käyneensä koekuvauksissa. Hetken luulin jo onneni kulkeneen ohi, mutta onneksi elokuvaan oli vielä seuraavalla viikolla tulossa toinen setti koekuvauksia, ja sainkin tiedoksi vaan ilmestyä sinne eli Klaffin studiolle paikalle.

Elokuvien kuvauksista kun mulla ei mitään kokemusta ole, niin ei mulla sitten ollut mitään ennakkokäsityksiäkään tuosta. Menin paikalle, ja sitten piti täyttää joku lomake, jossa kysyttiin henkilötietoja, vaatekokoa, ja osaisko mitään kivikautisia erikoistaitoja tai muuta asiaan kuuluvaa. Sitten kutsuttiinkin jo kuvauksiin. Kun ei tienny mitä tuleman pitää, niin en mää tajunnu ees, että oisko sitä tilannetta pitäny jotenki jännittää? Ajattelin, että jos ne vaan ei laita koenäytteleen mitään repliikkejä ex tempore ilman harjoitteluja. Ei sentään, piti vaan mennä kameran eteen ja siinä sitten haastattelija kysyi pääasiassa samoja kysymyksiä, mitä siihen lomakkeeseenkin olin jo täyttäny.

Omasta mielestäni tilanne meni hyvin, olin mielestäni reipas ja selkeä :) Mutta eihän sitä tiiä sitten yhtään, että millasia tyyppejä siihen elokuvaan tarttee. Mutta kyllä mua kiinnostais siellä taustalla käyskennellä nahkavaatteissa, eli toivotaan että ne ottais mahdollisimman paljon tyyppejä taustahenkilöiksi, niin ehkä itselläkin olis tsäänssejä :)

Kuvattu on!

Eipä sitä sitten tarvinnukkaan kovin kauaa noiden kuvien kanssa heilua. Eilen illalla menin tuonne teatterille uudestaan, lähdin joskus seittemän jälkeen pois kun "vartija" alkoi tekeen lähtöä.

Tänä aamuna olin reipas ja menin sitten jo kasiksi sinne. Olin kuitenkin jo sitte puolenpäivän jälkeen valmis.

Vähän kyllä meinas kyrsiinnyttää se, että periaatteessa kai oisin saanut ehkä kävästä tuon aidatun alueen (=restauroinnissa/konservoinnissa oleva alue) sisällä, mutta se vartijatyttönen alko sit huuteleen, että pois sieltä. En sitte jaksanu alkaa vänkään tästä asiasta.  Kun siinä lopussa sitten kattelin niitä paria osaa, että ei niissä kovin montaa viivaa ees näkyny, ja kun suurin osa niistäki oli rakennustelineiden kanssa, niin niiden alle ei varmasti ois ollut asiaakaan. Ja enköhän mää tuolla vajaalla tuhannella kuvalla saa jotain kirjotettua!

Lisäksi eilen illasta asti tuolla sitten on tuullut. Oishan se muuten kivaa, ettei oo niin kuuma (tänään mittari varjossa näytti +34, auringossa +41 C), vaan nuo mun mittausvalokuvausvälineet ei tahdo oikein pysyä paikoillaan ja ne sekä paperit lentelee sitten minne sattuu.

Piti sitten lyödä kiviä (ja tiilen paloja) tuon mitan ja nuolen päälle, kun ei muu auttanu. Eikä nekään aina auttanu... just ku on asettanu nuo välineet ja asettunu ottaan kuvaa, niin tuulen tuiverrus pyyhkäsee ja vie ne tietenki mennessään. Aika monta laukausta meni näin:

Nuo kivet kyllä rumentaa mun muuten hienoja kuvia :( Mutta ei voi mittää.

No, saldona on siis vajaa tuhat kuvaa, jotka pitäis varmaan jollaki lailla lajitella. Fiksuna oikeana arkeologina tein kuvaluettelon, eipä noista muuten muista, että mikä kivi ois millonki kyseessä. Mutta joo, en tiiä viisastuuko nuista nyt siitä, mitä tähän mennessä oon saanu tuloksia. Mutta ainaki on todisteet nyt teorioiden tueksi. Semmosta se tieteen tekeminen on.

Kivikauden ruokaa

Kuttelo piti Kierikissä myös ruoanvalmistusnäytöksen.

Edelleen herkimmille tiedoksi, että sisältää kuvia kuolleista eläimistä.

 Marjakakkusia kypsymässä.

 Erilaisia kasvien osia (mm. juuria sekä niistä saatavia juttuja - jauhoja, tärkkelystä jne.)

 Majavan käpälä ja häntä.

 Marjakakkusten taikina - sis. mm. mustikkaa, puolukkaa, pähkinöitä ja hunajaa.

Kuten tässä Kuttelon Tuukka selittääkin, kivikaudella ei syöty pelkästään riistaa, vaan myös kasvikunnan tuotteita. Kivikaudella siihen aikaan, kun täällä Kierikissäkin eleltiin, oli maapallon keskilämpötila muutamaa astetta nykyistä korkeampi. Tämä tarkoitti mm. sitä, että Oulun korkeuksillakin kasvoi mm. vesipähkinää. Ihmiset käyttivät kasveista hyödyksi kaiken, mitä vain pystyi syömään. Osa kasveista oli myrkyllisiä, mutta eri tavoin käsiteltyinä saattoi niistäkin tulla ihan syömäkelpoisia. Ja koska ihmisiä oli tuohon aikaan olemassa vähemmän ja he elivät luonnon elinkeinoista, oli myös metsää ja luontoa enemmän, eli villikasveja oli enemmän saatavilla, mitä nykyään.

Majavan nylkeminen jatkuu vaan.

Nuotiosta laitetaan kuumia kiviä tuommoiseen vettä täynnä olevaan "kaukaloon"...

 ... ja vesi alkaa kiehua.

Näin siellä keitettiin tämä rapu.

Mutta myös sitä riistaa syötiin, aina kun mettämiehet sattuivat saamaan. Plus säilöminen!

 

 Poron koipi roikkuu savustumassa. Savustaminenkin on yksi tapa säilöä lihaa.

Semmoinen historiallinen huomautus, 

että porot on kesytetty peurasta vasta parisen sataa vuotta sitten.

Ja meren (sekä jokien) äärellä kun asuttiin (kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat veden äärellä), niin tottakai myös kalaa pyydettiin.

 Siikaa tulossa.

 Kala voidaan mm. loimuttaa kuumilla (liuske)kivillä.

 Lisäksi majavan maksa(t) ja sydän paistumaan 

sekä simpukoita (ruskean kiven päällä).

Tässä saviastiassakin on jotain mukavaa syötävää...

...nimittäin grillattavaksi meneviä jauhomatoja! Kuppi piti laittaa äkkiä kiinni, ennen kuin matolaiset karkaavat hädissään. No niinhän tuon kupin ja kiven väliin jäi pieni rako, josta muutama yrittikin luikerrella pakoon...

...vaan sinne suurin osa jäi paistumaan kuitenkin.

Ja herkut lautasella! Bon appetit!

Mutta...

Mitä tapahtui majavalle?

Sen nylkeminen on tarkkaa puuhaa, jotta kaikki sen osat - mukaan lukien turkki! - saadaan hyötykäytettyä. Niinpä majava jäi odottamaan seuraavaa päivää.

 Hitaasti, mutta varmasti.

Sen sijaan jo aikaisemmin vilahtanut majavan häntä otettiin mukaan ravintoympyrään.

Häntä...

 ... joka grillattiin.

Itse en tällä kertaa maistellut näitä ruokia. Oon kuitenkin mm. nuita marjakakkusia sekä jauhomadon(!) syönyt pari vuotta sitten töissä täällä ollessani. Nykyiset ruoka- ja hygieniamääräykset kun ovat sellaiset, ettei tämmöisillä välineillä valmistettu ruoka ilmeisestikään kelpaa tarjottavaksi yleisölle. Aika moni tosin olis halunnut näitä maistella, eli harmin paikka!

Vielä olis Kierikistä parikin juttua (=kuvia) kerrottavana, vaan on mulla vissiin jotakin muutakin elämää ollut. Eli kattotaas nyt sitten, että mistä seuraavaksi piisaa juttua :)