Neuvola ja Perhevalmennus Osa II: Synnytys ja kivunlievitys

Kylläpäs se aika rientää. Neuvolassa kävin jo maanantaina, jolloin viikkoja oli kasassa 30+6. Tuolta Napa-galleriasta voi seurata tarkempia tietoja. Kaikki oli kunnossa, sykkeet oli mielestäni oikein hyvät (en ihmettele, kun sellainen ralli tuolla mahassa käy). Sf-mitalla pudottiin ihan himpun verran keskikäyrän alle, mutta tasaisesti mennään kuitenkin. Neuvolatäti tunnusteli mahaa ja vauvan asentoa, ja päätteli sen olevan raivotarjonnassa eli pää alas päin, vaikka hieman hankalasti se siellä sillä hetkellä ilmeisesti majaili. Joka tapauksessa on nuo liikkeet ja potkut nyt ihan selkeästi tuntuneet ja näkyneet tuossa navan yläpuolella, eli jospa siellä oltais jokseenkin jo asetuttu paikalleen, eikä enää pyörittäisi ympyrää.

Viime käynnistä oli se kolme viikkoa aikaa, ja sinä aikana painoa on kertynyt +2,5 kg, mikä tarkoittaa maagisen +10 kilon poksahdusta rikki. Olen siis samoissa mitoissa, mitä olin suurin piirtein tasan vuosi sitten ja näitä lukuja en toivonut näkeväni ikinä enää koskaan.

Taas pitää vähän selitellä. Mulla kyllä oli tarkotus pysyä pienemmissä nousuissa ja tein kyllä kovasti töitäkin sen eteen liikkumalla ja enpä ole sen valmistujaiskakkuähkyn jälkeen paljon herkkujakaan napsinut! Ja esimerkiksi tasan viikko neuvolaa ennen uimahallin puntari näytti sen kaksi kiloa tuohon vähemmän. Tosin pelkästään sen tunnin uimisen aikana multa oli hävinnyt kilo :D Eli siinä näkee jo sen, mikä vaikutus nesteillä on. Lisäksi, tuo kolmen viikon takainen mittaus tehtiin aamulla, jolloinka mulla oli vatsassa vain kupillinen kahvia. Nyt mitattiin iltapäivän puolella, jolloin olin jo ehtinyt nauttia ne aamukahvit, syödä kaksi kertaa ja lisäksi piti vielä suorittaa vesitankkausta, että varmasti pystyisin sen virtsanäytteen antamaan. Sanomattakin lienee selvää, että myös sillä vasta syödyllä ruualla on vaikutusta!  Jonkin verran mukana saattaa olla myös turvotusta, koska ainakin nilkoista huomaan, että kivasti sukista aina on siellä painaumat. Ja eihän tuossa mitassa näy sekään, minkä verran mukana on rasvaa ja lihasta. Oon ahkerasti kuitenki hiihtäny ja jumpannu, jossa keskitytään lihaskuntoon.. Edelleen samat housutkin mahtuu, kuin kymmenen kiloa sitten (paitsi mahasta). Seuraava neuvola on jo kahden viikon päästä. Jos silloin näyttää edelleen, että paino vaan kasvaa, niin syön kyllä nämä edellä olevat sanani. Mutta veikkaanpa, että se paino ei oiskaan sitten niin paljon noussut, jos edellä selittelemäni pitää ees osittain paikkaansa...

Vaan eipä stressata sillä, kun isompiakin asioita on. Torstaina oli toinen perhevalmennus aiheenaan synnytys ja kivunlievitys. Nyt taisi olla aika lailla kaikki alueen kesäkuun synnyttäjät paikalla, kun juuri ja juuri mahduttiin istumaan tuolla aulassa. Ensin kerrottiin lyhyesti omat mietteet, eipä noita juuri kukaan ainakaan tunnustanut kovin miettineensä ja pelkäävänsä. Sitten ohjaaja kertoi ihan yleisesti joitakin synnytykseen liittyviä juttuja, esim. supistuksista, lapsivedestä ja milloin sinne sairaalaan kannattaa mennä. Että kyllä sen sitten tietää, kun pitää mennä, ja sairaalassa sitten yleensä ollaan se 2-4 vuorokautta.

Tietysti ohjaaja myös kertoi, mitä sinne sairaalaan kannattaa ottaa mukaan. Oon hieman huuli pyöreänä monesta blogista lukenu listoja, mitä ihmiset on pakanneet itselleen sairaalakassiin jo kuukausia ennen synnytystäkään. Tässäpä perhevalmennuksesta saatu lista: henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, omat sisäjalkineet, halutessaan lempimusiikkia tai lukemista. Ei siis mikään kymmenen kohdan lista. Ja hlökohtasesti oon sitä mieltä, että se oman pärstän ulkonäkö on varmasti tuolla sairaalassa viimenen asia mielessä, eli en todella aijo mitään meikkejä ottaa mukaan. Jos hammas- ja hiusharjan muistaisi edes. Eikä itselle eikä sille vauvallekkaan tarvi ottaa kassillista vaatetta. Ohjaaja painotti, että ainakin täällä sairaalassa tilaa on niin vähän (liekköhän muualla sen isompia sairaaloita), että parempi ne vaihtovaatteetkin olisi tuoda jälkitoimituksena sitten, kun se kotiinlähdön aika koittaa.

Katsottiin myös synnytysvideo. Odotin jotain tyyliin verta ja suolenpätkiä, mutta eihän tuo nyt eronnut yhtään siitä, mitä vaikka nyt parhaaseen katseluaikaan telkkaristakin näkee. Eli sitä synnytystä ei kuvattu aitiopaikalta, vaan ihan sieltä sivusta seurattiin. Sitten vielä saimme ryhmissä pohtia kysymyksiä kivunlievityksiin liittyen, mihin ohjaaja sitten vastaili.

Päällimmäisenä mieleen jäi ehkä joitakin vinkkejä ja ohjeita. Edelleen koitan olla ajattelematta tuota itse toimitusta, muuten haluan peruuttaa vielä koko paketin. :D Koitan olla sillä mentaliteetilla, että tulee mitä tulee. Toivottavasti tää maha ei kuitenkaan räjähtäis ennen aikojaan, itsehän oon tosiaan syntynyt noin viikon myöhässä, jospa tämä olis samanlainen laiskuri :) Aijon kyllä kokeilla kaikki mahdolliset kivunlievityskeinot, eikä mulla muutenkaan ole mitään erityisiä toiveita esim. paikan tai asennon suhteen. Kokeillaan, mikä tuntuu hyvältä. Synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyen muuten vinkkinä tuli, että kuukautta ennen synnytystä kannattaisi alkaa syömään maitohappobakteereita. Sillä on kuulemma todettu olevan jonkin verran vaikutusta koliikkiin! Toinen vinkki koski sitten sitä mahdollista repeämistä.. (en halua tätä puolta ees aatella!) Eli olisi hyvä kans noin kuukausi ennen hieroa jotain voidetta tai esim. oliiviöljyä välilihaan noin kymmenen minuutin ajan päivässä :D Ohjaajakin tosin sanoi, että se vaatii melkoista viitseliäisyyttä, mutta voipi toimia.

* * *

Kommenttiboksin puolella aikaisemminkin muuten kysyttiin, mikäs meillä on tilanne lapsen isän oleskelupaikan suhteen. En oo hirveästi jaksanut tuota prosessia täällä lähteä ruotimaan, kun lähinnä koitan keskittyä täällä blogissa omiin henkilökohtaisiin asioihini. Mutta sen verran nyt kerrattakoon tilannetta, että A. tosiaan kuukausi sitten kävi Ateenassa jättämässä oleskelulupahakemuksen ja kaikki lähettämäni liitteet yms. Suurlähetystöön. Siellä olikin autettu oikein mielellään ja laitettu kaikki paperit kuntoon, ettei niitä tarttis enää tulla setvimään, muutama tunti siihen oli mennyt. Nyt pari päivää sitten viimein soitin itse Maahanmuuttovirastoon, että missä vaiheessa hakemuksen käsittely on. Oli se hakemus saapunut sinne ja rekisteröity, eli kaikki ok sen suhteen. Mutta mutta, tällä hetkellä käsittelyssä on marras-joulukuussa 2012 vireille laitetut hakemukset. Eli neljä kuukautta sitten! No, eihän se virkailija tietenkään asialle mitään mahda ja mitäpä minä hänelle voin enempiä sanoa. Sieltä sanottiin vaan, että sinne voi sen kiireellisyyspyynnön jättää sitten kirjallisena, mutta ei sekään välttämättä auta mitään, koska samanlaisia tapauksia siellä jonossa on. No, rustailin tuossa äsken ja lähetin sitten jo sen kiireellisyyspyynnön sinne ja koitin vedota niin moneen asiaan, kun vain keksin. A. kun ei pääse edes odottamaan sitä hakemuksen käsittelyä Suomeen, koska ei voi matkustaa Kreikasta tänne, kun sellaisia papereita hänellä ei ole. Tuo oleskelulupa on siihen ainoa mahdollisuus. Ja ei se varmasti tee minun, raskauden eikä vauvankaan henkiselle ja fyysiselle ololle hyvää, jos tässä vielä joutuu jonkun neljä kuukautta tuota käsittelyä odottamaan (puhumattakaan siitä, että millaisen päätöksen ne siellä tekee!).

Tässä vaiheessa ei oikein pysty sinne Kreikkaankaan menemään, vaikka A. kyllä jo tarjoutui maksamaan matkat (on muuten sikakalliit tähän aikaan vuodesta!), jos haluaisin mennä. Mutta mitä jos jotain sattuu, kun ei sillä pienellä saaripahasella ole sellaista sairaalaa, missä asialle voitais mitään tehdä, vaan mun pitäis matkustaa Ateenaan, minne parhaimmassakin tapauksessa vie useamman tunnin mennä, puhumattakaan siitä, mitä se maksaa! Siinä onkin toinen syy, raha, ilman pennin pyörylää mun on sinne ihan turha mennä, en voi siellä kuitenkaan tehdä töitä (12-14 tuntia päivässä? Hah!) eikä A:nkaan varoilla kovin pitkälle pötkitä. No, sitäkin oon miettiny, että kesällähän sinne olis sitten pakko mennä, mutta miten mitään vastasyntynyttä kuskaa monen tunnin lentomatkan päähän kuumaan ja kosteaan paikkaan, joka on täynnä turisteja = infektioita, viruksia, tauteja.. Ei siis niin mitenkään!

Vähän kyllä menee hankalaksi, jos tässä joutuu vielä kuukausia ootteleen. Määki oisin kiinnostunu hakeen syksyksi jotain tekemistä itelleni, opiskelua tai osa-aikatöitä tai jotain, mutta mitenpä sitä mitään tekee, jos joutuukin sitten olemaan yksin kotona vauvan kanssa sen 24/7. Ei noita hoitomahollisuuksiakaan noin pienelle ole, eikä sitä nyt esim. siellä yliopistollakaan voi mukana raahata! Jos mukana ois toinen, joka pystyis hoitamaan, niin olishan asia ihan eri, ei A:kaan ihan heti töitä varmaan täältä saa, jos ei tosiaan mene loppusesongiksi sitten töihin takas Kreikkaan, kuten vähän mietiskeli.

Eli ei tässä ole paljon vaihtoehtoja, kuin vaan ootella ja koittaa olla asioita liikaa miettimättä, ettei järkeään menetä.

Pikkukisut

Suuri kissanpentupostaus.

Vieläkö muistatte ne muutamat pikkuset kissanpennut, jotka reilu kuukausi takaperin(?) täälläkin vilahti?

Niitä tosiaan emokissan kanssa juoksenteli neljä kappaletta tuossa pihalla jo syyskuussa.

Kunnes ne huomas, että multa saa ruokaa, ja ne uskaltautu sisälle saakka.

Lisa hieman ihmetteli, että mitäs nuo nulikat tulee sen sapuskat syömään.

Sitten eräs päivä niitä kissanpentuja ilmestyi vielä yksi lisää.

Pikku hiljaa niitä alko vilisemään ihan silmissä, yksi kissanpentu monistautui kolmeksi tai jotain sinne päin...

Tämä yks rassukka oli kyllä niin arka ja masentuneen näkönen. Eikä sitä oo näkynyt nyt aikoihin :(

Joidenkin laskujeni mukaan näitä ois jossakin vaiheessa ollutkin kuusi kipaletta. En tosin ole yhden kohdalla varma, että oliko kyseessä saman pentueen kissa, kun pari kertaa se tuossa vilahti. Mutta viisi ilmeisesti siis ainakin.

Vaan tuolla talon omistajalla kasvaa vissiin joku iso k**** otassa. Jatkuvasti se on rähisemässä noiden kissojen kanssa, ja siitähän sillä riemu repes, kun se näki, että nuo pennut kävi meillä syömässä. "Tulee ongelmia" ja niin ees pois päin. Ongelmia sillä on kyllä itellään...

Harkitsin muutaman päivän, josko adoptoisin näistä vielä yhden. Tai ilmeisesti yksi näistä halus minun adoptoivan itsensä. Pari kertaa se työntyi väkisin ovesta sisään, ja meinas alkaa kyllä ihan kodiksi tänne. Juurikin tämä söpöläinen tuossa yllä olevassa kuvassa. Siinä vaan on yksi iso ongelma: Se on tyttö. Meijän poikia ei ole leikattu (vielä! Oon kyllä A:lle ruinannut joka päivä, että ne pitäis viedä pallien poistoon, koska mää en kestä enää lisää näitä kissanpentuja tänne pyörimään), enkä halua tänne mitään kissainvaasiota, oli ne sitten kuinka söpöjä tahansa.

Nälkäsiähän nämä raukat on, ja laitoin ne sitten ulkoruokinnalle, tuonne aidan vierelle tai roskisten tykö vien niille rassukoille ruokaa. Yleensä sellasta, mikä ei meijän lellipojille käy.

Vaikka ei nuita pentuja hirveästi vissiin tuon vanhan ukon kiellot pelota, nimittäin pari kertaa oon istuskellut ihan rauhassa sohvalla, ja nähnyt että joku vilahti silmäkulmassa. Nuo pari pentua on melko röyhkeitä, kun nekin jo osaa ikkunasta tulla meille sisälle! Heh, ollaan molemmat minä ja A nähty näistä jotain painajaisia, että niitä kissoja vaan tulee ikkunasta sisään, eikä niitä saa enää millään pois täältä :D

Siinä muuten, missä Lisa sähisee ja juoksee karkuun näitä pentuja, Lucy onkin sitten oikea kissasetä ja on yrittäny hieroa ystävyyttä nuiden kanssa. Eli ei nämä meijän pojat vissiin ole niiden isiä, eikös ne isät muuten ois tappaneet pentunsa tai jotain sinne päin?

The Last Greek Night of This Season

En oo jaksanu käyä lauantaisin nuissa kreikkalaisissa illoissa, kun ne on niin nähty, mutta sen kunniaksi, että oli viimeinen ilta tälle sesonkia, niin päätin sitten lähteä katsomaan.

Niinhän siinä sitten kävi taas, että jouduin mukaan tanssimaan, kun en kehdannut kieltäytyäkkään. Paparazzi oli tällä kertaa paikalla, joten todistusaineistoa siis siitäkin on.

Kyllä tuo vaan aina hävettää pomppia menemään. Jos vaikka ens talvena opettelis nuo aivan yksinkertaset askeleet ja ens kesänä vois sitte näyttää, että onnistuu se tanssiminen oikeesti multaki, eikä oo vaan ku joku perunasäkki...

Tonnikalasalaattia evääksi.

Onnea taas sirpaleiden määrästä päätellen on luvassa.

Niin joo. Sitä aina välillä hämmästyy siitä, kuinka ihmisillä voi olla olemassa kaksoisolentoja. Itsekin oon kuullut, että mm. Oulussa on pyöriny joskus joku mun kaksoisolento, ja täälläkin kuulemma oli joku aika sitten joku, jota jopa A oli ensin kattonu minuksi ja ihmetelly, että mitä ihmettä istun joidenki uppo-outojen ihmisten kanssa. Oishan se hauska joskus itekki törmätä tommoseen.

Joo, tässä oli joku poika, joka oli niin kuin kaksi marjaa erään opiskelijakollegani kanssa. (Jos joku muu mun tutuista on samaa mieltä, niin varmaan hoksaa ketä tarkotan.) Ihan hämmästyttävää, miten voi joku aivan eri maassa asuva ihminen vaan olla niin ulkonäöltään kuin olemukseltaan kuin joku toinen ihminen. Ehkä tällä maapallolla ei vaan oo geenejä tarpeeksi? Mitenhän usein tuommosta tapahtuu, ois nimittäin aika hurja nähä vaikka joku sata vuotta vanha valokuva, jossa ois oma naama :))

Sitten oli yhellä työntekijällä vielä synttärit, jonka kunniaksi hänelle järjestettiin pieni yllätysohjelma.

A otti mullekki palan synttärikakusta. Siinä hetkessä, kun oli selän kääntäny ja katto uudelleen, niin oli tämä yks rotta kähveltänyt kakkupalan ja syönyt suihinsa. Ei siis kakkua minulle :(

Semmonen ilta tällä kertaa. Seuraavaa ootellessa sitten meneekin taas reilu puoli vuotta. Tai eihän sitä ikinä tiiä, missä päin maailmaa sitä onkaan puolen vuoden päästä. En edelleenkään tiiä vieläkään omista aikatauluista mitään. Jospa se taas tässä muutaman viikon sisään nytkähtäis hieman eteen päin.

Emporio

Uusi kuukausi, uudet kujeet.

Muistin vihdoin ja viimein lähteä alkuviikon kunniaksi sinne postiin. Reippaasti kävelinkin sinne kaikesta helteestä huolimatta. Yöt on muuten alkanu jo viilentyyn, A:n mukaan eilenkin illalla oli "kylmä". Vähän nauroin siihen :D Mutta päivällä on vielä reilusti 25 ylemmällä puolella lämmöt.

En oo näitä kuvia aikasemmin räpsinytkään matkan varrelta, viimeksikkään ei ollu kameraa mukana. Tässä nyt näätte tämmöstä maalaiskylän tiesuunnittelua. Kävelytiet? Eiiii olee. Kadut on kyllä tosi kapeita. Tuossaki jos tulee vastaan yhtään leveämpi auto, niin toinen joutuu pysähtyyn johonkin vähän leveämpään kohtaan, että ohi mahtuu. Kävellen sama juttu.

Nuita risteyksiä saa kyllä varoa puolin ja toisin, olipa sitte millä tahansa menopelillä liikenteessä. Sitte niihin risteyksiin vielä yleensä on tungett joku roskis eteen, jos ei niissä kasva mitään palmua tai oo jotain kylttiä näköesteenä. Sentään muutama tämmönen risteyspeili löytyy.

Matkan varrella ihastelin taloja. Nimittäin tuossa  kylän pinnassa näytti olevan muutama ihan siistiki talo (muutenhan nää on täällä rannan puolella etenkin melko rustiikkia tekoa). Mutta ei vissiin oo mistään köyhimmästä päästä nämä niissä asuvat. Tämmönen nurmikko oli jonkun pihassa, ja olkoonkin pieni pläntti, mutta en halua ees ajatella, minkä verran rahaa tuon ylläpitäminen vie!

Posti sijaitsee tosiaan tuon pikku kylän keskustassa. Kelloa en kattonu, mutta ilmeisesti tuonne kesti joku kolme varttia kävellä, eli mitähän siitä tulee matkaa - kolme-neljä kilsaa kaiketi.

Tässä vaiheessa hiki valu jo päästä, tuo jyrkkä mäki ei paljoo helpottanu, mutta tuolla postissa sentään oli ilmastointi.

En löytänyt ittelleni kuitenkaan mitään, joten tyhjä reissu sen puolesta tuli tehtyä.

 Senpä vuoksi päätin ottaa muutaman kuvan ihan varta vasten blogiani ajatellen. Tässä on kylän hurjan suuri aukio ja sillä oleva kirkko.

Joku hieno muistopatsas oli tuossa puistossa. Mikä lie tyyppi kuollut, ei se nimi kertonut mulle yhtään mitään.

Tässä on yks pahimmista risteyksistä muuten, kun tässä menee neljään suuntaan tie, ja esim. tuolta sinisen auton takaa jos joku tulla pölähtää, niin saa olla hoksottimet kohillaan. Siellähän on STOP merkki, mutta sen ohi kyllä pitää mennä reilusti, että näkee tuonne tielle mitään. Ja STOP täällä on samanvahvunen ku mikä tahansa normikolmio Suomessa, eli ei se sitä meinaa, ettei sieltä ketään eteen ikinä tulis.

Tässä kuvassa ei ihan näy, vaan tuossa oikealla puiden takaa ois kylän toinen kirkko.

Ja eihän mikään kylä Kreikassa ilman kissoja ole! :)