Näinhän siinä kävi, että sinnikkään kiss-kiss-kissittelyn ja iltaruokinnan päätteeksi sain puoliadoptoitua nuo edellisessäkin kirjoituksessa mainitsemani kissanpennut. Joka ilta suunnilleen samoihin aikoihin ne oottaa mua jo ruokkimaan niitä ja tämä innokkain oranssi penikka juoksee monesti jo eeltä käsin oottaan, että millon sitä ruokaa saa. Sitten juuri tämä sama oranssi poika yllätti eräs kerta, kun kävin huoneessa ja tämä sitten tuli unenpöpperöissään tervehtimään ja itkemään yksin, kellahti sitten maahan ja tuli sitten pukkimaan rapsutuksia ja silityksiä. Muut ei vielä oo näin lähelle tulleet, mutta alkaa nekin jo vähän rohkeampia olemaan. Yks ilta istuttiin huoneessa ovi auki syömässä, ja se ulko-ovi on semmonen kaksoisovi, jossa toisessa on sellaset ritilät. Yhtäkkiä katoin, että mitä ihmettä, miten tuo yks pentu on täällä sisällä. Siitä ne sitte alko hyppimään sen ritilän lävitte kerjäämään ruokaa. No, vähän aikaa ne hyppeli mutta sitte lopetin sen leikin, kun se yks säikähti jotain ja säntäs siitä ovesta ulos ja sen jalka vissiin jotenki jäi johonkin väliin, se parkas ja linkkas vähän aikaa sitä takatassua. Ihan ok se nyt on, mutta säikähin itekki sen verran, etten anna enää niiden hyppiä siitä.
 |
| Etsi kuvasta kolme kissaa. |
Kissanpentujen hoidon lisäksi oon mää muutakin tehnyt. Nyt pari viikkoa ollaan oltu yhessä hotskun baarissa, kun sen työntekijän vaimon piti lähtee synnyttään Ateenaan ja tämä varsinainen baarimikko lähti sinne perässä. Täällä tälle vaimolle oli sanottu, että synnytys alkaa ihan just, mutta kun pääsi Ateenaan, niin siellä sitten sanottiin, että kolme viikkoa saa vielä rauhassa ootella.. että semmonen taso täällä. A on sitten nyt täällä töissä vielä ens viikon puolelle. Mikä on mullekin ollut miljoona kertaa parempi, tässä on uima-alla jossa polskia (kylmää vettä tosin), netti elikkä oon sitten koittanu väsätä gradua etiä päin (tosin pari viimestä päivää oon laiskotellu, toissapäivänäki nukuin vaan pienet 16 tunnin unet :D ) ja muutenki nähdään nyt tässä ja voijaan olla enemmän kahdestaanki. Ei tässä yleensä kiirettä oo, kun tässä käy vaan hotellin asukkaat, ilta-aikaan sitten hieman enemmän vilskettä. Viime viikolla tutustuin semmoseen englantilaiseen vanhempaan eläkeläispariskuntaan, jotka oli kans kissarakkaita ihmisiä. Se mies sano mm. tukevansa Englannissa olevaa eläinpoliisia (siellä kun tämä eläinten suojelu on hieman paremmalla tolalla ku missään muualla) eli antaa hyväntekeväisyyteen rahaa (eläinpoliisi siellä toimii hyväntekeväisyysrahoilla siis). Ja oli näillä itelläki kissa ja useampia olivat pelastaneet eläinkodista. Mutta niiden puheesta ei vaan saanut mitään tolkkua, olivat jostain Birginhamin läheltä eli semmonen aksentti, että huh huh.. naisen puheesta en saanut mitään selvää, kun muutenkin puhu mumisen, miehen puheesta ymmärsin ehkä joka viidennen sanan. Ei se vissiin näille muillekaan englantilaisille niin helppoa ollu. Varmaan vähä sama ku joku oululainen tai muu suomalainen kuulis savvoo. Tai Rauman murretta.
Niin ja äitillekki sanoin, että oon mää vähäsen tässä auttanut, en mää missään töissä oo mutta kuhan aikani kuluksi tiskailen astioita, onpahan jottai vaihtelua.
Ja niistä kissoista puheen ollen, kyllä tässäkin hotellissa kissa löytyy. On siis joku kulkukissa, joka asustelee tässä pihapiirissä. No tietysti minä oon sitäkin ruokkinut, mitä nyt ruuan tähteitä jää. Sai mm. monen päivän herkkuaterian kaloista, joita jäi yli yheltä aterialta. On ollu oikein tyytyväinen kissa sen jälkeen.
 |
| A ja kisu. Tässä hotskun ulkona olevalla sängyllä saa muuten otettua ihan hyvät päikkärit. |
Suomeen lähtö lähestyy taas. Toisaalta on hirvee koti-ikävä, mutta niin, missä se koti sitten on.. Ehkä se on siellä tosiaan, missä sydän on, eli ikävähän tänne tulee. Ja sen verran voinee ehkä jo melko varmasti sanoa, että sen jälkeen en ehkä tänne samaan paikkaan tule vähään aikaan takasin. Edelleen on suunnitelmat jonkin verran auki, paljon mietittävää mm. ensi kevättäkin ajatellen, mutta hiljalleen niillä asioilla on tapana aina järjestyä, tavalla tai toisella ja yleensä aina kaikki parhain päin. Elämässä tulee yllätyksiä, toiset on kivoja, toiset ei aina niinkään, mutta kun tietää, mitä tahtoo ja tekee töitä sen eteen, niin kyllä se siitä etenee. Kukaan ei kuitenkaan tiiä varmasti, mitä siellä tulevaisuudessa on, eikä kaikkea voikaan suunnitella tip top, joten niille odottamattomille ja hieman odotetuimmillekin yllätyksille pitää vaan antaa tilaa tulla.
