Neuvola x 2

Kuten todettua, on nyt siirrytty viikottaisiin neuvolakäynteihin. Viime viikolla oli yhdistetty neuvola-lääkärikäynti. Eipä silläkään reissulla mitään erikoista tapahtunut, kaikki on hyvin ja normaalisti, kuten pitääkin (Klik: Napa). Paino oli kerrankin noussut maltillisesti. Loppuraskauden suositushan on itse asiassa, että painon ei tarvitsisi nousta nyt ollenkaan (aijaa, mihin se vauvan kilo, jonka se vielä loppuvaiheessa tulee saamaan, oikein menee?). Hemoglobiini mitattiin multa nyt viimeistä kertaa, kun se on ollut hyvä koko raskauden ajan. No se oli hieman laskenut (120) mutta normaali silti. Oon nyt kuitenkin syönyt mm. pinaattia (ja niitä nokkosia), ettei se siitä enää laskisi.

Neuvolassa oli mukana harjoittelija, niin myös lääkärillä - miespuolinen opiskelija (oli muuten jotenki tutun näkönen, oon varmaan jossaki bileissä nähny). Kysyivät tietysti, että sopiiko se, että hän on mukana. Enpä kyllä keksinyt miksi kieltäytyäkään, opiskelua/työtäänhän ne vaan tekee. Ei kait ne mitään opi, jos eivät saa olla mukana seuraamassa tilanteita. Olishan se "hieman" kiusallista toki ollu, jos se poika sitte olis siellä ihan "aitiopaikalla" pällistelly tutkimuksen ajan, mutta onneksi se kuitenkin tarkkaili tilannetta sieltä vähän sivusta, että liekköhän tuo ees näki mitään oikeasti. Tasan keskikäyrillä kasvettiin, pää oli alhaalla, mutta mahtui vielä liikkumaan. Lääkärikin kysyi, että kumpaa sukupuolta sieltä pitäisi tulla - sykkeet kuulemma viittasivat myös tyttöön, mutta samaan hengenvetoon hän kyllä totesi, että eipä niistäkään nyt oikeasti voi mitään päätellä, mutta on vain mielenkiintoista seurailla.

36+2

Nyt ollaan sitten jo hyvinkin täysaikaisia, mutta neuvolakäyntejä on sovittu vielä tuonne la:lle saakka. Eipä tuo vielä näytä olevan pois tulossa. Kaikki oli hyvin ja normaalisti tänäänkin. Tosin nyt SF-mitta tippui hieman keskikäyrän alle, kun SF-mitta itsessään ei ole kasvanut. Kyllä tuolla silti selkeästi kasvetaan edelleen, maha painaa jo melkoisesti ja tuntuu, kuin kantaisi kolmen kilon kivisäkkiä edessään (kokeilkaapa huvikseen, miltä tuntuu vaikka nukkua semmoisen kanssa!). Neuvolatäti ihmetteli, että hyvin mulla on iho kestänyt. Totta, eipä noita raskausarpia sitten ole tullutkaan - sekin yks oli väärä hälytys, tuossahan tuo ihon pinnassa oleva verisuoni edelleen näkyy, eikä se siitä arveksi ole muuttunut. :D Ja jee, olen laihtunut! No, ainakin vaatteet on keventyneet sitten viime kertaisen, mahdollisimman vähän vaatetta oli nyt kyllä päällä, kun lämpöä täällä tuntuu vieläkin riittävän (on muuten hellemekosta tämän mahan kanssa tullut ihan luottovaate!). Sydänääniä saatiin kuunnella tovi, kyllä ne sieltä kuului, mutta ei niin selvästi että ois saanu mitattua. Sitten onneksi vauva tajusti hieman käännähtää ja saatiin nekin mitattua. Päälläkin oli vielä hiukan tilaa, eli ei ainakaan vielä tänään ole tulossa.

 37+0 ja kengurupussi.

Niin tosiaan, tänään meillä on sen nettisivuprojektin deadline, graduation ja final pitching, eli projekti päättyy, ja meidän tuotoksista on esitelmät. Osallistuin silloin sen ihan ensimmäisen esitelmän pitoon vähän silläkin, ettei enää olis tarvinnut esitelmöidä, vaan kaikki ryhmässä olis saaneet pitää yhden esitelmän. Monen tekijän summana kuitenkin esitelmän pito lankesi kuitenkin minun osalle (toisen ryhmäläisen kanssa), eli siitä pieni stressin aihe vielä tähän loppuun. Vaan koitan nyt kuitenkin olla sitä suuremmin murehtimatta, mun osuus kestää himpun vajaa kaksi minuuttia, eli ei ole suuren suuri homma, ja ollaan ihan hyvin jo esitelmä hiottukin kuntoon. Mutta semmoinen tapahtuma vielä iltabileineen tälle iltaa tiedossa ja sitten mun puolesta beibi on valmis tulemaan maailmaan!

Eurovision Song Contest 2013: Suosikit

Nyt tulee tunnustus: Olen Euroviisufani. En mikään suuren suuri - en muista vanhoja viisubiisejä, kohuja asuja tai muuta nippelitietoa - mutta tykkään ne aina kattoa, ja muistini asiassa ulottuu varhaiseen lapsuuteen saakka. Tosin on nuita jokunen joskus jäänyt kattomattakin, esim. viime vuonna olin Kreikassa ja telkkarin signaali oli niin huono, että puolikkaan biisin jälkeen meni hermot ja suljin TV:n. Toissa vuonna katsoin viisujen alun, sitten olikin iltatreffien aika samoin tuolla Kreikan mantereella saarella ollessani.

Kuva: Yle Euroviisut

Katoin Ylen Euroviisujen neljän tunnin esikatselumaratonin lauantai-iltana, ja muutama suosikki sieltä pomppasi esiin. Mun mielestä joukossa oli tosi paljon hyviä, ja vaan muutama tosi huono - päin vastoin siis, mitä aikaisempina vuosina. Eli en niinkään pidä niistä tyhjänpäiväsistä europoppidancedraqqueenshow -meiningeistä (on toki niitäkin hyviä viritelmiä), kyllä mun mielestä sen biisinki pitää olla hyvä.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä listattuna muutama suosikkini.

 Suomi 

Krista Siegfrids – Marry me

 Totta kai tämän kuuluisi voittaa!

Kypros 

Despina Olympiou - An Me Thimáse

 "Yllätys", kreikankielinen viisu. 

Mutta mitä ymmärsin muutamat sanat, niin kaunis kipale ja 

vähällä oli tulla tippakin linssiin.

San Marino 

Valentina Monetta - Crisalide (Vola)

Toinen "yllätys", italiankielinen viisu

[sen sijaan itse Italian viisu oli pettymys].

Kreikka 

Koza Mostra and Agathon Iakovidis - Alcohol Is Free

Tämä vaati kypsyttelyä. 

Ootin niin Kreikan biisiä, ja ekan kerran kun tämän kuulin  jo aikoja sitten, aattelin että mitä *askaa... 

Mutta siitä huolimatta menihän tämä jalan alle, ja kuten Rakel Liekki tuossa lauantain ohjelmassa kommentoi, niin onhan tämän pakko olla ironinen

(kaikki muu maksaa, mutta alkoholi on ilmaista).

Ranska 

Amandine Bourgeois – L’Enfer et Moi

Nyt en laita edes ymmärtämisen piikkiin.

Onhan tämä hyvän kuulonen kappale, ja mun puolesta voisi voittaakin 

(siis jos Suomi nyt ei jostain syystä voittaisikaan ;)

Bulgaria  

Elitsa Todorova & Stoyan Yankoulov - Samo Shampioni

Tää nyt on vaan viihdyttävä, 

ja hetken tosiaan ajattelin, että ne laulaa herkkusienistä ;D

Azerbaijan 

Farid Mammadov - Hold Me

No kyllähän tommosta pojua pitelis ;)

Melkeen listalle pääsis vielä Makedoniakin, ihan vaan kansallisuuspiirteidensä vuoksi. Sitä kyllä nuo kommentaattorit haukkui aika reilulla kädellä lauantaina, mutta mun mielestä nuo vastakohdat oli hauskoja.

Sen sijaan ennakkosuosikki Norjan biisi on mun mielestä aika valju. Tai siis itse se biisi on hyvä ilman sitä laulua, kyllähän sitä jossakin discossa kuuntelis. Samoin tämä Tanskan ennakkosuosikkibiisi - taisin sen radiosta tänään kuulla, ja kyllähän se jää soimaan päähän, mutta ei siinä mitään ihmeellistä kyllä ole.

Järkytyksiä olivat mm. Romania ja Israel (mulla on varmaan iso aukko maantiedossa, jos Israelkin on nykyisin osa Eurooppaa...). Tai Israelin laulussa ei niinkään ollut vikaa, mutta se asu - siis kuka suostuu semmosta läskiasua pukemaan ylleen??

Äippäloma ja neuvola

Tänään alkoi viimein kauan odotettu äitiysloma (= vanhempainvapaa). Ihmettelin muuten tosiaan taas, kun ei Kelalta ollu tullu päätöstä tuosta vanhempainrahasta, niin jotakin selvityksiä sinne siis piti vielä tietysti toimittaa. Eipä tosin aiemmin ois voinutkaan, nuo työkkärirahat sinne piti tietysti nyt sitten ilmottaa. Vielä ne ois ollu vissiin vailla sitä raskaustodistustakin, mutta laitoin kyllä siihen ilmotukseen, että oon sen toimittanut jo sen äitiysavustushakemuksen mukana. Saa nähä, onko se niillä tallessa vai vieläkö sitä alkavat kinuamaan. Ärsyttävä pulju, aina jotain lappua vailla.

Lidlissä oli muuten sopivasti viime viikolla äitiysvaatteita. 

Kävin heti hamstraamassa yhden topin, legginssit ja parit imetysliivit!

Tänään oli myös neuvolakäynti, seuraavalla viikolla onkin neuvolalääkäri ja nyt sitten neuvolassa pitää käydä viikon välein aina h-hetkeen saakka. Kyllähän tässä alkaa vähän jo jännittämään, periaatteessa vauva kun voi ponkaista ulos millon vaan! Kovasti se ainaki yrittää tuosta vatsanahan läpi potkia tietään ulos. Ei paljon tarvi liikelaskentoja suorittaa, kun semmosta myllerrystä tuolla on aamusta iltaan parin tunnin välein. Mutta jospa se malttais siellä vielä pysyä, just kalenterista kattelin että mulla ois vielä kolmen viikon ajaksi ohjelmaa. Ei nyt tietenkään mitään niiin tärkeää, mikä menis synnytyksen edelle :D Mutta mun puolesta sais alkaa vasta sitten kesäkuussa tulemaan.

Neuvolassa kaikki ok, vähän oli veren alapaine kohonnut mutta ihan normaali vielä sekin. Sf-mitta meni tasan keskikäyrälle. Klik: Napa. Ne MRSA räkä- ja kakkanäytteetkin oli negatiivisia. Meinas tosiaan tuon näytteen kanssa mennä mulla hermot, kun sillon reilu viikko sitten olin sitä viemässä labraan perjantaina iltapäivästä, niin eiköhän se oltu just sillon suljettu jonku hemmetin kokouksen vuoksi aikasemmin justiinsa viis minuuttia sitten. Infosta ei osattu sanoa mitään, että säilyykö se näyte, eikä sitä saanu jättää mihinkään, kun se ei kuulu sen tk:n vaan OYS:in puolelle... Sanottiin vaan, että sinne OYS:iin ne toimitetaan joka tapauksessa, niin voisin sen ite käydä sinne viemässä. Just joo, varmaan alan jotain p*skaa (kirjaimellisesti) kuljettamaan ympäri kaupunkia! No, fiksuna sitten muistelin ja otin selvää, että miten sitä näytettä pitäis säilyttää, niin googlettelulla selvitin, että jääkaapissahan se säilyy. Eristin sen sitte muovipussiin ja heti ensimmäiseksi maanantai-aamuna menin sitä viemään, ja onneksi se sitten kelpas, kun se jääkaapissa oli ollut. Että ei se kuulemma täysin sitä mikrobien/bakteerien kasvua pysäytä, mutta hidastaa, ja kait ne siitä sitten näytteet sai, kun tuloksiakin tuli.

Neuvolassa oli joku harjottelija mukana, ei meinannu ensin saada sydänääniä kunnolla kuulumaan oikeasta kohtaa, mutta neuvolatäti laitto heti kerralla anturin oikeaan kohtaan. Pää alas päin siellä keikutaan, mutta vielä on kuulemma päälläkin tilaa siellä, eli ei vissiin ihan heti kuitenkaan aijo syntyä. Neuvolatäti ihmetteli mun mahassa olevia arpia, no, kukas muukaan asialla ollut kuin tuo Leevi. Sillä kun on tuo ihana kissamainen tapansa tulla paijaamaan ja polkemaan tassuillaan ja tietysti kynnet esillä.. Eihän se höpsö tajua, että ne kynnet vois pitää piilossa hellyydenosoituksissa :D

Ollaan me Leevin kans myös herkuteltu.

Näin muuten aulassa palan tulevaisuuttani. Siellä oli käymässä ihana, tosi pikkunen tyttövauva, kyllähän sitä väkisin ajatteli että kohta mullakin on tuommonen nyytti :) Ja sitten sinne tuli joku arabiperhe mukanaan semmonen parivuotias tyttö. Semmonen tummakutrinen prinsessa se saattaa pian olla täälläkin :) Useampaa tuttavapiirissä kuulemma jännittää nähdä, että minkä näkönen tyyppi tuolta tulee, kun sen geenithän voi tietysti olla mitä vaan mun ja A:n väliltä.

Kyllä tässä tosiaan aika alkaa käydä vähiin, mikä meinaa sitä, että pikku hiljaa pitäis alkaa laittaa pesää kuntoon. Meinaa sitä, että pari huonekalua pitäis pyöräyttää ympäri, että saan pinnasängyn mahtumaan, ja sitten alkaa pesemään ja viikkaamaan sitä pikkupyykkiä. Pitää vaan joku kuivausjuttu/pyykkipoikia ostaa, eihän jotain minisukkiakaan muuten saa kuivumaan mitenkään. Mutta tässä siis, pikku hiljaa, sitä aletaan olla viimeisellä kuukaudella  - ja ihan vastahan oli joulukuu!

Perhevalmennus Osa 3: Vauvan hoito ja imetys

Eilen oli toiseksi viimeisen perhevalmennuksen aika. Viimeinen on sitten vasta vauvan syntymän jälkeen elokuussa. Nytkö mun pitäis olla valmis vanhemmuuteen?

Ei sentään. Koko ajan on painotettu sitä, että tekemällä oppii ja vauva opettaa. Viime kerralla saatiin valmiiksi miettiä kysymyksiä, mitkä kullakin askarruttaa vauvan hoitoon liittyen. Näitä kysymyksiä käytiin nyt läpi. Moni asia oli sellainen, mitä itsekin on miettinyt. Mistä tietää, milloin vauva on sairas? Jos vauva vain itkee, mistä tietää, mikä sillä on hätänä? Kuinka usein vauvaa pitää imettää? Omat kysymykseni liittyivät nukkumiseen ja lemmikkeihin.

 Ai miten niin musta muka laihduttaa?? :D Rv. 32+2.

Vasta pari viikkoa sitten luin jostain olikohan eteläafrikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan paras paikka vauvalle nukkua olisi äitin/vanhempien vieressä. (En nyt löydä sitä uutista/tutkimusta mistään, oisin sen tähän kyllä linkannut). Mahdollisista kätkytkuolemista siinä todettiin, että sillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä, kunhan vanhemmat ei polta/ole juoneet alkoholia ja sängyssä ei ole mitään ylimääräisiä asioita (koristetyynyjä yms). No, ohjaaja tähän sanoi, että parasta tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Että jos äiti ei pysty nukkumaan vauva kainalossa, niin sitten on hyvä laittaa se omaan petiin/sänkyyn, ja vaikka olis toisessakin huoneessa, niin sen itkunkin kyllä kuulee ilman itkuhälyttimiä.

Sivulta ehkä jotain huomaa..

Tähän jatkoksi sitten ne lemmikit, eli miten estää se, ettei ne vahingoita vauvaa, tai sitten siellä pihalla naapurin ulkokissat tule vaunuihin. Viimeksi jo eräs doula sanoi, että kannattaa käydä vauvan tavarat läpi kissankarkotesuihkeella. Koiralle voi viiä vauvan kakkavaipan haisteltavaksi kotiin jo etukäteen :) Vaunuihin voi laittaa hyttysverkon ja sen itkuhälyttimen, että kuulee jos siellä vaunuissa on jotain ylimääräistä, kissa tai vaikkapa lintuja. Mutta ohjaajan mukaan koira ja kissa on kyllä tutustuneet uuteen perheenjäseneen jo siinä raskausaikana. Tämä aiheutti epäuskoisia katseita muidenkin kuin minun puolesta. Kyllähän tuo Leevi ahkerasti on tuon mahan/kyljen päällä loikoillut, mutta että se olis jo tutustunut vauvaan? :D Uskon, jos näen. Ite luin jostain, että pinnasänkyihin sais kans jotain verkkoja, ja sellasen meinaan kyllä hankkia. Mutta itteä vielä askarruttaa mahdollinen mustasukkasuus: Suuttuuko Leevi siitä, että mun toisessa kainalossa onkin sitten vauva, eikä hän mahdukaan yöllä enää mun päälle nukkumaan? Entä pelkääkö se vauvan ääniä ja piiloutuu loppuiäkseen kaappiin, alkaa merkkaileen paikkoja jne.? Näitähän ei tiedä, ennen kuin näkee. Ja oikeesti, nyt jos joku vielä sanoo jotain jostain taudeista - näistä itte oon kait eniten saanut kuulla - niin siihen voin vastata, että pitäis ottaa selvää asioista ennen kuin luulee, että ne lemmikit jotain tauteja levittelee. Varmasti joku ulkokissa/-koira saattaakin niin tehdä, jos sen eläimen terveydestä ei pidetä huolta. Mutta monissa nykyaikaisissa tutkimuksissa lemmikkien läsnäololla on todettu olevan pääasiassa positiivisia terveysvaikutuksia mm. allergioihin, astmaan ja muutenkin immuniteettiin liittyen.

 ...mutta kyllä siellä on oikeasti iso pötsi.

Myös joitakin ihan yleisiä hoitovinkkejä käytiin läpi, ja katsottiin imetysvideo. Se oli kuulemma joku uusi, joka meitä ennen oli näytetty vain yhdelle ryhmälle. Joku norjalaisversio ja melko fanaattisesti imetykseen suhtautuva. Siinä käytiin läpi miljoona erilaista imetysasentoa ja keinoa saada vauva imemään, mutta mistä sitten ryhmäkin kritisoi tuota, niin ei siinä sanallakaan otettu kantaa siihen, että mitä sitten, jos se imetys ei vaan jostain syystä onnistu. Ohjaaja sitten itse kertoi korvikkeista ja millasia kannattaa nykyään ostaa: muutama apteekista ostettava pitkälle jalostettu annospussi korvikemaitoa tai ihan veteen sekoitettavaa jauhetta. Isoja pakkauksia ei kuulemma kannata ennen synnytystä ostaa, jos niitä ei tarttekkaan. Sitten esiteltiin kaikenlaisia imetykseen liittyviä härpäkkeitä, tutteja ja tuttipulloja. Niitäkään ei ohjaajan mukaan kannata kovin paljon etukäteen hankkia. Minähän mietin sitä rintapumpun hankintaa jo aiemmin, vaan ei sitäkään kuulemma välttämättä tarvitse ostaa tai ainakaan etukäteen, jos ei sitten tarvikkaan. Tosin saatan minä sen nyt silti ostaa, jos jostain edullisesti löytyy, kyllä sen eteenpäin sitten saa myytyä ja enpä jaksais heti synnytyksen jälkeen vauvan kanssa lähteä niitä metsästämään pitkin kaupunkia.

Tässä osuudessa tuli varmaan eniten itselleni uutta tietoa, mutta ehkä vähän turhaakin. Jos miljardit naiset kymmenien tuhansien vuosien ajan on lastaan onnistuneet hoitamaan, ainakin siitä päätellen että ihmiset on yhä elossa oleva laji, niin ehkä siitä itsekin selviää. Puhumattakaan eläimistä, kuka niille opettaa, miten lastaan hoitaa ja imettää - ja silti ihmiset luulee olevansa älykkäämpiä. Väittäisin, että eiköhän sitä omilla vaistoillaan pitkälle pärjää.

Lopuksi saatiin mukaan hoitolaukku, ja muutama ihan tarpeellinen juttu siellä sisällä oli.


EDIT: Tämän voisin silti tänne linkata: Project Mama-blogin hauskasti esitetty Raskausviikot explained. Näinhän se menee, enemmän tai vähemmän :) 

Neuvola ja Perhevalmennus Osa II: Synnytys ja kivunlievitys

Kylläpäs se aika rientää. Neuvolassa kävin jo maanantaina, jolloin viikkoja oli kasassa 30+6. Tuolta Napa-galleriasta voi seurata tarkempia tietoja. Kaikki oli kunnossa, sykkeet oli mielestäni oikein hyvät (en ihmettele, kun sellainen ralli tuolla mahassa käy). Sf-mitalla pudottiin ihan himpun verran keskikäyrän alle, mutta tasaisesti mennään kuitenkin. Neuvolatäti tunnusteli mahaa ja vauvan asentoa, ja päätteli sen olevan raivotarjonnassa eli pää alas päin, vaikka hieman hankalasti se siellä sillä hetkellä ilmeisesti majaili. Joka tapauksessa on nuo liikkeet ja potkut nyt ihan selkeästi tuntuneet ja näkyneet tuossa navan yläpuolella, eli jospa siellä oltais jokseenkin jo asetuttu paikalleen, eikä enää pyörittäisi ympyrää.

Viime käynnistä oli se kolme viikkoa aikaa, ja sinä aikana painoa on kertynyt +2,5 kg, mikä tarkoittaa maagisen +10 kilon poksahdusta rikki. Olen siis samoissa mitoissa, mitä olin suurin piirtein tasan vuosi sitten ja näitä lukuja en toivonut näkeväni ikinä enää koskaan.

Taas pitää vähän selitellä. Mulla kyllä oli tarkotus pysyä pienemmissä nousuissa ja tein kyllä kovasti töitäkin sen eteen liikkumalla ja enpä ole sen valmistujaiskakkuähkyn jälkeen paljon herkkujakaan napsinut! Ja esimerkiksi tasan viikko neuvolaa ennen uimahallin puntari näytti sen kaksi kiloa tuohon vähemmän. Tosin pelkästään sen tunnin uimisen aikana multa oli hävinnyt kilo :D Eli siinä näkee jo sen, mikä vaikutus nesteillä on. Lisäksi, tuo kolmen viikon takainen mittaus tehtiin aamulla, jolloinka mulla oli vatsassa vain kupillinen kahvia. Nyt mitattiin iltapäivän puolella, jolloin olin jo ehtinyt nauttia ne aamukahvit, syödä kaksi kertaa ja lisäksi piti vielä suorittaa vesitankkausta, että varmasti pystyisin sen virtsanäytteen antamaan. Sanomattakin lienee selvää, että myös sillä vasta syödyllä ruualla on vaikutusta!  Jonkin verran mukana saattaa olla myös turvotusta, koska ainakin nilkoista huomaan, että kivasti sukista aina on siellä painaumat. Ja eihän tuossa mitassa näy sekään, minkä verran mukana on rasvaa ja lihasta. Oon ahkerasti kuitenki hiihtäny ja jumpannu, jossa keskitytään lihaskuntoon.. Edelleen samat housutkin mahtuu, kuin kymmenen kiloa sitten (paitsi mahasta). Seuraava neuvola on jo kahden viikon päästä. Jos silloin näyttää edelleen, että paino vaan kasvaa, niin syön kyllä nämä edellä olevat sanani. Mutta veikkaanpa, että se paino ei oiskaan sitten niin paljon noussut, jos edellä selittelemäni pitää ees osittain paikkaansa...

Vaan eipä stressata sillä, kun isompiakin asioita on. Torstaina oli toinen perhevalmennus aiheenaan synnytys ja kivunlievitys. Nyt taisi olla aika lailla kaikki alueen kesäkuun synnyttäjät paikalla, kun juuri ja juuri mahduttiin istumaan tuolla aulassa. Ensin kerrottiin lyhyesti omat mietteet, eipä noita juuri kukaan ainakaan tunnustanut kovin miettineensä ja pelkäävänsä. Sitten ohjaaja kertoi ihan yleisesti joitakin synnytykseen liittyviä juttuja, esim. supistuksista, lapsivedestä ja milloin sinne sairaalaan kannattaa mennä. Että kyllä sen sitten tietää, kun pitää mennä, ja sairaalassa sitten yleensä ollaan se 2-4 vuorokautta.

Tietysti ohjaaja myös kertoi, mitä sinne sairaalaan kannattaa ottaa mukaan. Oon hieman huuli pyöreänä monesta blogista lukenu listoja, mitä ihmiset on pakanneet itselleen sairaalakassiin jo kuukausia ennen synnytystäkään. Tässäpä perhevalmennuksesta saatu lista: henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, omat sisäjalkineet, halutessaan lempimusiikkia tai lukemista. Ei siis mikään kymmenen kohdan lista. Ja hlökohtasesti oon sitä mieltä, että se oman pärstän ulkonäkö on varmasti tuolla sairaalassa viimenen asia mielessä, eli en todella aijo mitään meikkejä ottaa mukaan. Jos hammas- ja hiusharjan muistaisi edes. Eikä itselle eikä sille vauvallekkaan tarvi ottaa kassillista vaatetta. Ohjaaja painotti, että ainakin täällä sairaalassa tilaa on niin vähän (liekköhän muualla sen isompia sairaaloita), että parempi ne vaihtovaatteetkin olisi tuoda jälkitoimituksena sitten, kun se kotiinlähdön aika koittaa.

Katsottiin myös synnytysvideo. Odotin jotain tyyliin verta ja suolenpätkiä, mutta eihän tuo nyt eronnut yhtään siitä, mitä vaikka nyt parhaaseen katseluaikaan telkkaristakin näkee. Eli sitä synnytystä ei kuvattu aitiopaikalta, vaan ihan sieltä sivusta seurattiin. Sitten vielä saimme ryhmissä pohtia kysymyksiä kivunlievityksiin liittyen, mihin ohjaaja sitten vastaili.

Päällimmäisenä mieleen jäi ehkä joitakin vinkkejä ja ohjeita. Edelleen koitan olla ajattelematta tuota itse toimitusta, muuten haluan peruuttaa vielä koko paketin. :D Koitan olla sillä mentaliteetilla, että tulee mitä tulee. Toivottavasti tää maha ei kuitenkaan räjähtäis ennen aikojaan, itsehän oon tosiaan syntynyt noin viikon myöhässä, jospa tämä olis samanlainen laiskuri :) Aijon kyllä kokeilla kaikki mahdolliset kivunlievityskeinot, eikä mulla muutenkaan ole mitään erityisiä toiveita esim. paikan tai asennon suhteen. Kokeillaan, mikä tuntuu hyvältä. Synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyen muuten vinkkinä tuli, että kuukautta ennen synnytystä kannattaisi alkaa syömään maitohappobakteereita. Sillä on kuulemma todettu olevan jonkin verran vaikutusta koliikkiin! Toinen vinkki koski sitten sitä mahdollista repeämistä.. (en halua tätä puolta ees aatella!) Eli olisi hyvä kans noin kuukausi ennen hieroa jotain voidetta tai esim. oliiviöljyä välilihaan noin kymmenen minuutin ajan päivässä :D Ohjaajakin tosin sanoi, että se vaatii melkoista viitseliäisyyttä, mutta voipi toimia.

* * *

Kommenttiboksin puolella aikaisemminkin muuten kysyttiin, mikäs meillä on tilanne lapsen isän oleskelupaikan suhteen. En oo hirveästi jaksanut tuota prosessia täällä lähteä ruotimaan, kun lähinnä koitan keskittyä täällä blogissa omiin henkilökohtaisiin asioihini. Mutta sen verran nyt kerrattakoon tilannetta, että A. tosiaan kuukausi sitten kävi Ateenassa jättämässä oleskelulupahakemuksen ja kaikki lähettämäni liitteet yms. Suurlähetystöön. Siellä olikin autettu oikein mielellään ja laitettu kaikki paperit kuntoon, ettei niitä tarttis enää tulla setvimään, muutama tunti siihen oli mennyt. Nyt pari päivää sitten viimein soitin itse Maahanmuuttovirastoon, että missä vaiheessa hakemuksen käsittely on. Oli se hakemus saapunut sinne ja rekisteröity, eli kaikki ok sen suhteen. Mutta mutta, tällä hetkellä käsittelyssä on marras-joulukuussa 2012 vireille laitetut hakemukset. Eli neljä kuukautta sitten! No, eihän se virkailija tietenkään asialle mitään mahda ja mitäpä minä hänelle voin enempiä sanoa. Sieltä sanottiin vaan, että sinne voi sen kiireellisyyspyynnön jättää sitten kirjallisena, mutta ei sekään välttämättä auta mitään, koska samanlaisia tapauksia siellä jonossa on. No, rustailin tuossa äsken ja lähetin sitten jo sen kiireellisyyspyynnön sinne ja koitin vedota niin moneen asiaan, kun vain keksin. A. kun ei pääse edes odottamaan sitä hakemuksen käsittelyä Suomeen, koska ei voi matkustaa Kreikasta tänne, kun sellaisia papereita hänellä ei ole. Tuo oleskelulupa on siihen ainoa mahdollisuus. Ja ei se varmasti tee minun, raskauden eikä vauvankaan henkiselle ja fyysiselle ololle hyvää, jos tässä vielä joutuu jonkun neljä kuukautta tuota käsittelyä odottamaan (puhumattakaan siitä, että millaisen päätöksen ne siellä tekee!).

Tässä vaiheessa ei oikein pysty sinne Kreikkaankaan menemään, vaikka A. kyllä jo tarjoutui maksamaan matkat (on muuten sikakalliit tähän aikaan vuodesta!), jos haluaisin mennä. Mutta mitä jos jotain sattuu, kun ei sillä pienellä saaripahasella ole sellaista sairaalaa, missä asialle voitais mitään tehdä, vaan mun pitäis matkustaa Ateenaan, minne parhaimmassakin tapauksessa vie useamman tunnin mennä, puhumattakaan siitä, mitä se maksaa! Siinä onkin toinen syy, raha, ilman pennin pyörylää mun on sinne ihan turha mennä, en voi siellä kuitenkaan tehdä töitä (12-14 tuntia päivässä? Hah!) eikä A:nkaan varoilla kovin pitkälle pötkitä. No, sitäkin oon miettiny, että kesällähän sinne olis sitten pakko mennä, mutta miten mitään vastasyntynyttä kuskaa monen tunnin lentomatkan päähän kuumaan ja kosteaan paikkaan, joka on täynnä turisteja = infektioita, viruksia, tauteja.. Ei siis niin mitenkään!

Vähän kyllä menee hankalaksi, jos tässä joutuu vielä kuukausia ootteleen. Määki oisin kiinnostunu hakeen syksyksi jotain tekemistä itelleni, opiskelua tai osa-aikatöitä tai jotain, mutta mitenpä sitä mitään tekee, jos joutuukin sitten olemaan yksin kotona vauvan kanssa sen 24/7. Ei noita hoitomahollisuuksiakaan noin pienelle ole, eikä sitä nyt esim. siellä yliopistollakaan voi mukana raahata! Jos mukana ois toinen, joka pystyis hoitamaan, niin olishan asia ihan eri, ei A:kaan ihan heti töitä varmaan täältä saa, jos ei tosiaan mene loppusesongiksi sitten töihin takas Kreikkaan, kuten vähän mietiskeli.

Eli ei tässä ole paljon vaihtoehtoja, kuin vaan ootella ja koittaa olla asioita liikaa miettimättä, ettei järkeään menetä.

Perhevalmennus Osa 1 + vauvan vaatteita

Torstaina odotus muuttui jälleen hieman konkreettisemmaksi, sillä oli ensimmäisen perhevalmennuksen aika, aiheena vanhemmuus ja parisuhde. Kuulemma aikaisemmin nämä kaksi aihetta on olleet erillisillä kokoontumiskerroilla, mutta tuo parisuhde -teema ei ole vetänyt porukkaa, syystä että ilmeisesti ajatellaan, että se oma parisuhde on hyvällä mallilla ja siitä ei tarvitse keskustella.

En voinut vastustaa Nalle Puh-lautasia, kun oli jossakin alekorissa. Tiedän kyllä, ettei niille ole ihan vähään aikaan tarvista :D

Kuvituksena nyt näitä aivan ylisöpöjä pienen pieniä vaatteita, joille olen saanut inventaarion tehtyä. Joitakin vaatejuttuja varmasti vielä puuttuu, mutta vielä tässä on aikaa koluta kauppojakin. Kirppiksiltähän nämä on nyt noin 99% peräisin, koitan saada mahdollisimman hyvää mahdollisimman halvalla. (Viimeisimmät hankinnat on tämän päivän kirppisreissulta mukaan tarttuneita).

 Inventaario ja tähän mennessä kertyneet vaatteet koon mukaan järjestettyinä.

Hirveästi en tiennyt mitä tuo valmennus pitää sisällään, eli ihan avoimin mielin menin sinne. Paikalla oli kymmenkunta pariskuntaa / yksin (olevaa/odottavaa) äitiä, joilla kaikilla laskettu aika kesäkuussa.

 Kokoa 50. Näitä nyt ei kovin montaa tarvitse, ja äitiyspakkauksessa on muutama body sekä puolipotkuhousut lisää.

Aluksi esiteltiin itsemme, sitten keskusteltiin hieman siitä, millaisia ajatuksia kelläkin on siitä, millainen vanhempi haluaa olla. Ohjaaja sanoi, että jos tätä asiaa ei ole aikaisemmin miettinyt, niin nyt olisi hyvä hetki alkaa kohdistamaan ajatuksia siihen. Myös se, että onko vanhemmilla eroavia ajatuksia kasvatuksen suhteen. Niistä olisi hyvä tietysti keskustella, ohjaajakin painotti, että erityisesti monikulttuurisissa suhteissa.

 Kokoa 56.

Miten minä koen tämän asian, niin ei nyt hirveästi, mutta totta kai jonkun verran ollaan Azizksen kanssa aiheesta puhuttu, ainakin sellaisesta todella tärkeistä asioista, joista ei välttämättä ole valmis tekemään kompromisseja. Vaikka niitä kyllä pitää tehdä, aina ja jatkuvasti. Itsekin koitan pitää mielessä, että ei ne omat tavat välttämättä ole se ainoa ja oikea tapa toimia, ja pitäisi olla valmis myös tekemään asioita toisella tavalla, jos toinen osapuoli on ehdoton asiassa, tai jos se tapa sittenkin olisi parempi, vaikka itse olisi mitä oppinut. 

Teini-iässä saattaa tulla pientä kädenvääntöä, että kenen kanssa ja milloin tyttö saa ulkona liikkua, seurustelusta puhumattakaan. Siihen nyt kuitenkin on vielä aikaa, ajat ja tavat voi muuttua monessakin suhteessa kymmenessä-parissakymmenessä vuodessa. Monissa asioissa meillä kuitenkin on yllättävän samanlaisetkin ajatukset, totta kai hyvä niin. Eletään nyt kuitenkin 2010-luvulla, ja kasvatus / kotityöt / työnteko kuuluu (A:nkin mielestä) molemmille vanhemmille/sukupuolille, totta kai sen oman mieltymyksen mukaan. 

Mielenkiintoinen asia tulee olemaan tuo kielijuttu. Sitä sivuttiin hieman tuossa tapaamisessakin, ohjaajakin sanoi, että lapsi oppii helposti kolmekin kieltä. Meidän perheessähän tulee olemaan vähintään se kolme kieltä, painotus riippuen siitä, mihin maahan asetutaan. Jos oltaisiin vaikkapa siellä Kreikassa, niin siinä tapauksessa kieliä olisi neljä.. Joskus A:n kanssa naureskeltiinkin, että voi lapsiparkaa. Joka tapauksessa minä opetan suomen, A. saa opettaa arabian (ja oppii samalla suomea meiltä), englantiakin se väistämättä oppii sen, mitä meidän välisestä kommunikaatiosta jääpi. Tuo kreikka-kohta nyt on melko avoin ja villi arpa, eikä sitä tiiä, mihin se tulevaisuus vie.

Jokaisen piti kertoa omasta lapsuudestaan joku vanhemmuuden esikuva, että mitä haluaisi tältä omaksua (tai sitten päin vastoin, ei halua omaksua). Aika monella sieltä nousi omat vanhemmat, joillakin isovanhemmat. Paljon oli samansuuntaisia ajatuksia ja mielestäni hyviä tavoitteita. Itse taisin mainita mm. ahkeruuden ja oma-aloitteisuuden esim. työn/koulun suhteen, mutta myös läheisyyden ja että lapsi voisi sitten minulle uskoutua kaikissa asioissa. Samanlaista pohti moni muukin.

Katsottiin myös video äidin/vanhempien ja vauvan varhaisesta vuorovaikutussuhteesta, ja mikä merkitys sillä on lapsen kehitykseen. Määhän oon mm. lukiossa lukenut kaikki psykologian kurssit, ja mitä niistä muistan aiheeseen liittyen, niin sinänsä mitään uutta tietoa asiaan ei tullut. Tärkeäähän on siis se läheisyys, että lasta pidetään sylissä, kommunikoidaan, ilmehditään / elehditään, ja vastataan vauvan kommunikaatioon. Vastaavasti näistä ilman jäänyt lapsi saattaa jäädä monilta kognitiivisilta kyvyiltään vajaaksi.

Pikkusia hattuja ja sukkia.

 Sitten vielä mietittiin lausetta, että vauvan syntymän myötä kaikki muuttuu - eli mikä muuttuu. Äidit ja isit keskusteli tästä erikseen ja sitten koottiin ajatukset yhteen. Moni asia muuttuu, mutta moni korosti sitä, että ei kaiken tarvitse niin radikaalisti muuttua, että edelleen voi tavata ystäviä (myös niitä lapsettomia!), harrastaa ym., vaikka aikataulut saattavatkin joskus aiheuttaa haasteita.

 Yöpukuja.

Lopuksi oli se parisuhdeosuus, jossa toinen ohjaajista kokosi jotain Parisuhteen palikat -peliä. Idea siinä oli semmosista eri ominaisuuksia kuvaavista palikoista koota toimiva kokonaisuus - tärkein pohjimmaisena jne. Aika itsestään selviähän nuo nyt oli - mm. sitoutuminen, riidat, luottamus, rakkaus - mutta toisaalta, parisuhde ei kuitenkaan koskaan pitäis olla itsestään selvyys, ja jos nuo asiat olis kaikilla hallussa, niin silloinhan kaikki parisuhteet kestäisi, eikös niin? Eli tuskin tuo nyt pahaa teki, vaikka hieman se istuminen alkoi jo itse kutakin tuossa vaiheessa puuduttaa.

 (Sukka)housuja sekä potkupukuja kokohaitarilla 56-62 löytyi tänään näppärä satsi.

Mikä itsellä jäi päällimmäisenä tuosta mieleen, niin oli kuitenkin se, miten eri tilanteissa lapsen saavat äidit on. Osa on yksin, osa etä- / kaukosuhteessa, osa seurustelee, osa on jo naimisissa, remontoi taloa, vaihtaa autoa, suunnittelee opiskelujen aloittamista, aikoo jatkaa töitä mahdollisimman pian, jne. Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin aikovat olla hyviä äitejä / isiä omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Ihan ylisöötit ja aivan uusilta vaikuttaa nämäkin.

Oon kyllä omista elämässäni tehdyistä päätöksistä varma, mutta toisaalta hirveän subjektiivinenhan minä olen ottamaan kantaa siihen, miten järkeviä ne on. Onkin sitten lohduttavaa välillä huomata, vaikkei nyt vertailla pitäisikään, mutta kuitenkin, että ei se oma tilanne niin huono ole, vaan ihan hyvä itse asiassa. Kaikki peruselementit on kuitenkin hallussa ja monella asiat on hullumminkin. Kaikkiin asioihin ei myöskään voi aina itse vaikuttaa, ja ne asiat vaan pitää ottaa vastaan sellasina, kun ne tulee, ja luovia niistä eteen päin mahdollisimman hyvin.
 

Naistenpäivää!

Hyvää naistenpäivää!

Näin naistenpäivän kunniaksi muutama ajatus sukupuolista. Siis vain minun omaa pientä pohdintaa, ei mikään poliittinen kannanotto tai aihetta syvääluotaava analyysi / asian käsittelyä monen eri tutkimuksen kannalta tutkimuslähteineen. Asiat on esitetty lyhyesti ja yksinkertaisesti ja tiedän, että näistä asioista on tutkimuksia ja mielipiteitä moneen lähtöön, tässä niistä vain pintaraapaisu.

Sattumalta juuri tänään aamulla pohdiskelin asiaa pienessä päässäni, ja totta kai monissa uutisissa ja artikkeleissa erityisesti tänään tätä asiaa on ruodittu. Jotkin näistä jutuista saa verenpaineen kiehumaan monestakin syystä (tänään se kyllä on kiehunut muistakin syistä, että ei sen puoleen), eikä vähiten siksi, että ihmisiltä tuntuu unohtuvan naistenpäivän viettämisen alkuperäinen tarkoitus. Nyt kuvitellaan, että se on vain naisten keksimä tekosyy valittaa miehistä ja pakottaa ne tuomaan kukkia ja suklaata, ja miehet sitten joko ihan tosissaan tai sitten pelkästään provona dissaa koko päivää.

Kuten olen aikaisemmin maininnut, minulle ei ole väliä, kumpaa sukupuolta omasta lapsestani tulee. Molemmissa on puolensa. Silti oon huomannut, että ympärillä suurin osa ihmisistä on toivonut nimenomaan poikaa. Itse olen ajatellut, että olis mukava, jos esikoinen olis poika, kunhan sen jälkeen saisin tyttöjä - sitten se isoveli voisi pitää huolta ja puolustaa siskojaan. Mutta toisaalta haluan niitä tyttöjäkin, ja lasten lukumäärää ei noin vaan voi etukäteen päättää, kun ei kaikki asiat ole aina riippuvaisia juuri sinusta itsestä. Joihinkin kysymyksiinkin oon joskus vastannu diplomaattisesti, että toivoisin A:n puolesta lapseni olevan poika, ja itseni puolesta tyttö. :)

Nyt jollakin on varmasti jo niskakarvat pystyssä. Mutta tosiasia on se, että varmaan jokseenkin noin 99 % maailman ihmisistä löytyy joko XX- tai XY -kromosomipari. Näiden perusteella määrittyy sukupuoli, joka on siis ihan biologinen seikka, eikä mikään keksintö. (Lopuilla nämä kromosomit sitten saattaa puuttua, sekoittua, mitenkä vaan, en ole mikään lääketieteen tuntija). Jostakin syystä siis luonto on määrittänyt, että eläinlajeilla esiintyy kaksi sukupuolta (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Syy lienee lajinsa jatkaminen, mikä siis tapahtuu vain uroksen ja naaraan kohdatessa. Vaikka kuinka me ihmiset haluammekin leikkiä j-/Jumalaa, niin tälle asialle ei vielä ole keksitty vaihtoehtoja - ja toinen asia on sitten se, että pitääkö keksiä/miksi, mutta ei mennä siihen nyt.

Biologinen sukupuoli ei kuitenkaan määrittele ihmistä. Siis vaikka omistaisit kummat vaan sukupuolielimet (tai vaikka kummatkin / et kumpiakaan) niin ihminen voi silti kokea olevansa jotain toista sukupuolta. Siis mies, nainen tai jotakin muuta. Näin on aina ollut, ja näin tulee aina olemaan (mm. arkeologisesta aineistoista on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka jo muinaisissa yhteisöissä on ollut olemassa ns. kolmas sukupuoli - esim. hauta-antimien perusteella vainaja saattaa näyttäytyä eri sukupuolena kuin mitä luut antavat ymmärtää).

Tästä päästään siihen, että miten kulttuuri sitten määrittelee sukupuolen, sillä ihmisen käyttäytyminen on aina kulttuurisidonnaista. Joissakin kulttuureissa vallitsee hyvin tiukat rajat biologisen sukupuolen perusteella tehdyn jaottelun mukaan, kun taas toisissa eroa ei välttämättä tehdä lainkaan.

Hieman asiaa taustoittaen pääsen viimein tämän pohdintani ytimeen, kasvatukseen. Näissä alussa mainituissa artikkeleissa korostuu ilmeisesti tällä hetkellä kovinkin (länsimaissa) muotia oleva sukupuolineutraali tai sukupuolisensitiivinen kasvatusmalli. Lyhyesti, sen mukaan lasta ei saa kasvattaa sen mukaan, onko tämä tyttö tai poika, ja ei edes puhuta sukupuolista. Äärimmäisissä tapauksissa sukupuoliroolit häivytetään tai jopa tahalleen sekotetaan niin, että vaikka puetaan pojalle mekko.

Minun puolesta jokainen soveltakoot näitä tai muita metodeja ihan kuinka haluaa, mutta itse ainakin aion lapseni kasvattamisessa lähteä liikkeelle ihan lapsen omista ominaisuuksista. Jotkin sukupuolta määrittävät seikat on kuitenkin määrittyneet ihan psykologisesti ihmisen aivoissa / kehossa, ja sitä ei pitäisi lähteä tahallaan "kytkemään pois". Eli haluspa oma lapseni sitten leikkiä autolla tai nukella, se hälle sallittakoon. Mutta ei siinäkään mitään pahaa ole, jos poika haluaa leikkiä vain autoilla, ja tyttö nukeilla. En myöskään ala liioittelemaan minkään väriasioiden kanssa, vaaleansininen nyt vaan on meidän kulttuurissa mielessä rakentunut enemmän poikiin ja vaaleanpunainen tyttöihin viittaavaksi, enkä aijo ostaa pelkästään ruskeita/harmaita/keltasia vaatteita, etten nyt vaan ahdistaisi lasta johonkin tiettyyn muottiin. Minun puolesta niitä vaaleanpunasia (tai -sinisiä) rimpsumekkoja ja barbeja saa siis meille kantaa ihan niin paljon kuin tykkää! ;)

Tasa-arvo on tärkeä asia, mutta ei se korjaannu kääntämällä asiat ylös alaisin. Meillä Suomessa asiat kuitenkin on moneen muuhun maahan verrattuna tosi hyvin.

Olipas siinä vakavaa pohdintaa taas kerrakseen. Ajatuskin tais katketa muutamaan otteeseen tekstin aikana, kun koitin lyhyesti asiat selittää ja en tiiä, sainkohan ees sitä punasta lankaa tässä juoksemaan ja sanottua ees, mitä aijoin sanoa :)

PS. Ja itse ainakin voin ylpeästi sanoa olevani Nainen! Etenkin nyt sen on huomannut, että joissakin asioissa tasa-arvo ei vaan toteudu ihan niistä biologisista syistä. Miehet jää kyllä isosta osasta paitsi, kun eivät saa olla raskaana (ja synnyttää? siitä en vielä mitään tiedä).

Haaste: 11 asiaa

Sain haasteen Merjalta Romanttisia unelmia -blogista. Kiitos paljon tästä ensimmäisestä saamastani haasteesta :) Haasteen säännöthän ovat:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

Koitin keksiä jotain ehkä ei-niin-itsestään-selvää-asiaa hieman elämäni eri aihealueilta (nää oli kyllä vaikeita!).

11 asiaa minusta:

1. Oon suunnilleen aina vihannut talvea. Kuitenkin syksyllä aijoin muuttaa asennettani ja oon muutamaan kertaan tälle talvea jopa alkanut siitä oikein nauttimaan. Tajusin, etten vihaa itse talvea, vaan sitä kylmää, ja siihen voi pukeutumisella vaikuttaa aika paljon.

2. Oon aina tykännyt kirjottaa. Penskana haalin kirjekavereita lehti-ilmoituksilla, ja parhaimmillaan saatoin kirjottaa viiskin kirjettä päivässä, joka päivä. Koulun äikäntunneilla kirjotin aina niin pitkiä kirjoitelmia, että tarvitsin usein toisen vihkon, myöhemmin konseptin, mukaan kotiin, jossa jatkoin tarinaani. Usein näitä luettiin sitten myös luokan edessä. Jossakin vaiheessa ala-asteella halusin kirjailijaksi, ja aloitinkin parin kirjan kirjoittamista (joille en kuitenkaan keksinyt mitään järkevää juonta tai lopetusta).

3. Tykkään tosi-TV:stä. Tähän kastiin menee kaikki niin luonto-, ruoka-, viihde- kuin muutkin hölynpölyohjelmat. Monet ohjelmat on mun mielestä jopa parempia kuin näytellyt sarjat, ihan vaan siksi, että tavallisten ihmisten elämää on paljon mielenkiintoisempi seurata kuin näyteltyjä asioita, joita ei tosielämässä vois ikinä tapahtua.

4. En ole koskaan murtanut yhtään luutani (koputetaas puuta tähän väliin).

5. Pelkään veteen tippumista. Esim. uimahallissa en uskalla niiltä hyppylaudoilta hypätä. Siltoja kävellessä yritän kävellä mahd. keskellä tietä, ettei joku vaikka vahingossa tönäse ja laivoilla en uskalla mennä siellä kannella lähelle kaidetta, jos vaikka liukastun, ja tipun kaiteen yli. Pelkään kans, että laukku, kamera, kännykkä, avaimet tms. lentää jostakin taskusta sinne veteen ja sielläpä se sitten on. :D

6. Mielestäni ihmisen tehtävä on auttaa heikompaa. Olipa kyseessä sitten toinen ihminen, tai eläin (koska niiden elämän pilaamiseen ihmiset ovat usein suurin syypää). Suututtaa ne, jotka ajattelee olevansa vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan.

7. Haluaisin osata leipoa ihania leivoksia ja kakkuja, ja harjoittelisin useamminkin, jos ei pelkona olisi se, että söisin vaan itse ne kaikki :D

8. En aina jaksa/viitsi pestä hampaitani aamuin illoin (hyi), mutta en voi lähteä esim. lenkille ilman, että ne pesen.

9. En myöskään aina jaksa pestä meikkejäni pois ennen kuin menen nukkumaan (etenkin ennen vanhaan pitkän baari-illan jälkeen). Siksi en aina jaksa meikatakkaan, koska ajatus sen meikin poisto-operaatiosta ahdistaa.

10. Olen alkanut mielessäni pohtimaan, että voisin joskus (esim. vuoden päästä) juosta vaikkapa (puoli-?)maratonin ja siten saada jonkun motivaation ja tavoitteen sille, että myös tulevaisuudessa tulisi liikuttua ja lenkkeiltyä. Tai keksiä jonkun muun liikuntatavoitteen.

11. Mulla on ollut monenmoisia, niitä "tavallisia" ruokaan kohdistuvia mielihaluja viimeisen 6 kk aikana, mutta yksi ylitse muiden ja aivan alusta saakka mukana ollut on appelsiinit, joita on lähes pakko saada joka päivä. Myös sen kamalimman pahoinvoinnin aikaan appelsiini ja kylmä appelsiinimehu oli suunnilleen ainoat, mitä pysty ajattelemaan ja syömään.

Merjan kysymykset minulle

1. Mikä on ensimmäinen onnellinen muisto jonka muistat?
Joitakin välähdyksiä muistan ajasta, kun olen ollut ehkä parivuotias. Hyvin hämärästi muistan vanhempiani hauskuuttaneet tapaukset, kun karkasin naapurin pihalle syömään _raakoja_ marjoja pensaista. Se maku kait siinä viehätti, ja oon napsinut näitä raakoja marjoja myöhemminkin elämässäni :D

2. Oletko itsevarma ihminen?
Yritän ainakin olla. Mielestäni itsevarma ihminen saa paljon enemmän aikaan, kuin että epäilisi jatkuvasti tekemisiään. Heikkoja hetkiä minullakin toki on, mutta monesti yritän vain vaimentaa kaikki epävarmuuden äänet päässäni ja uskoa, että kyllä minä pystyn!

3. Oletko koskaan tehnyt jotain sellaista mitä kadut? Miksi?
Moniakin asioita olisin voinut jättää tekemättä. Useimmiten kai kokeilun halusta ja ajattelemattomuudesta. Mutta en tiedä kadunko niitä asioita, sillä olisin monia kokemuksia köyhempi ja voihan olla, että tekisin kuitenkin ne samat asiat uudelleen joskus, jossain toisessa tilanteessa.

4. Mikä tekee ystävästä tosiystävän?
Se, että on ystävä, tapahtui mitä tahansa. Sitä ei pienet välimatkat tai erilaiset elämäntilanteet kaada, ja ystäviä ollaan, vaikkei aina yhteyttä pidettäisikään. 
 

5. Minkälainen olisi unelmakotisi? (jos sinulla ei sitä jo ole) Ja kerro toki millainen se on, jos sellainen jo on. :)

Unelmissani minulla olisi yksi koti ulkomailla (Kreikka/Italia tms. lämmin maa), yksi Suomessa ja vieläpä kesämökki jossakin järven rannalla. Eli rahaa ne ainakin vaatisi. Jos saisin lottovoiton, niin ostaisinki sillä heti jonkun kunnon lukaalin, jossa olis ainakin uima-allas, poreamme, iso piha, suuri keittiö ja kaikille minun lemmikeille paaaljon tilaa. Ja siellä toki kävisi sitten myös siivojaa. :D

6. Minkälaisena näet tulevaisuutesi?

Tällä hetkellä näen, että minulle kaikki ovet on avoinna. En usko rikastuvani kovin äkkiä jos koskaan, mutta mitä ei rahalla saa, niin sen aijon kyllä korvata jollakin muulla. Kovaa työtä tuo lähitulevaisuuskin tulee vaatimaan, mutta kaikesta huolimatta näen kaiken valoisana ja onnellisena, sellaisena, että kaikki menee parhain päin tavalla tai toisella.

7. Pidätkö matkustamisesta?

Kyllä. Jos sitä rahaa olisi, niin tälläkin hetkellä olisin vähintäänkin jossain lähimaassa kaupunkimatkalla!

8. Oletko koskaan valehdellut vanhemmillesi? Miksi?

Varmasti muutaman kerran - ei heidänkään tarvi kaikkea tietää ;)

9. Minkälainen elämäsi olisi jos ei olisi nettiä taikka puhelimia?

Yksinkertaisempaa tietyllä tapaa. On sitä ennenkin pärjätty niitä ilman, miksi ei nyt? Tosin tuonne Kreikkaan yhteydenpito olis melko vaikeaa, eli todennäköisesti mun elämä olis tällä hetkellä sitten aivan toisenlainen, mitä se nyt on.

10. Mikä on vahvuutesi?

Vahvuus ja heikkous ehkä samalla juurikin semmonen elämänasenne, että minä pystyn kyllä kaikkeen (jos joku muukin pystyy). Eli uskallan ottaa monenlaisia riskejä ja heittäytyä monenlaisiin asioihin, mutta aina en kaikkeen kuitenkaan pysty, ja se voi aiheuttaa tukalia tilanteita :)

11. Jos sinulla olisi 10sekuntia aikaa ottaa mukaasi 3 asiaa, mitä ne olisivat? 

(raha ei kuulu tähän ja oletetaan että kaikki rakkaat ihmiset ovat odottamassa sinua siellä jossain. :) )

Tietokone (olettaen, että jossakin on langaton yhteys tai verkkopiuha), kassillinen erilaisia vaatteita ;D sekä passi (kait mää pääsen ulkomaille?!).

Kysymykset haastetuille:

1. Alkuperäinen motivaatiosi alkaa kirjoittaa blogiasi?
2. Missä näet itsesi tasan vuoden päästä?
3. Jos saisit olla ammatiltasi ihan mikä vain eikä tarvitsisi huolehtia siitä, että sitä tarvitsisi millään tavalla opiskella tms., mitä haluaisit tehdä työksesi?
4. Turhin muoti-ilmiö kautta aikain ja miksi?
5. Unelmiesi häämatkakohde?
6. Onko sinulla jokin tietty toistuva uni tai unissa oleva teema?
7. Jos saisit matkustaa aikakoneella, minne menisit?
8. Viimeisin lukemasi kirja ja lyhyt arvostelu siitä?
9. Merkkarit - mitä muistoja se tuo sinulle mieleen?
10. Kumpi oli ensin, muna vai kana (perustelut)?
11. Jaa jokin arki-illan perushelppo, nopea mutta maistuva ruokaresepti.

Haastan:

Tapiiri (Liike mielen tiellä pitää)
Eeva (Retkemme)
Kiiperi (Kiiperin kiukuttelut)
Emmi (& Something Daily)
Anna Katariina
Inka (archie gone lebanon)
Katja (Dancing with blindfolds on)
Jelissa (Every Step Matters)
Emmi (Give me envy)
suvianita (Virtaviivaista)
E (Mytty pieni matkalainen)

Tässä joitakin blogeja, joita itsekin seurailen. Voi olla, että joku onkin jo tämän haasteen saanut, en jaksanut tekstejä kovin kauas plärätä ja katsoa, onko kyseisestä haasteesta postausta. :)

(Kuvituksena random-kuvia Leevistä)

Hyvät ja huonot uutiset

Aloitetaan tärkeimmästä. Keskiviikkoaamuna puhelin soi, outo numero, vastaan. "Käsitinkö oikein, että tämän sun gradun voi laittaa tarkastajille?" Noin niinkuin suurin piirtein kuuluivat sanat ohjaajan esiteltyä itsensä. Jippii! Tarkastajistikin valikoitui ihan loistohenkilöt, niin että voi kyllä luottaa oikeudenmukaiseen (ja tiukkaan..) tuomioon. Sekään kun ei aina liene niin yksioikoista... Prosessi eteni niin, että ohjaajan piti ilmoittaa gradun tiedot jonnekin, josta ne kirjattiin Oodiin eli mun opintorekisteriin. Seuraavana aamuna rekisterissä komeilikin suunniteltujen opintojen kohdalla "Pro gradu". Graduun piti vielä laatia tiivistelmä, johon ei oikein mitään valmista kaavaa ole, annettiin vain tiedot, mitä siinä pitäis kertoa. Vähän aikaa piti googletella, että millasia sepostuksia muilla oli, plus asiasanat, ne tuotti eniten päänvaivaa, mutta muutaman tutkimuksen kannalta tärkeimmän "tunnisteen" sinne sain syötettyä. Sitten gradutiedosto piti ladata Laturi -palveluun, ja sitten se oli siinä! Tai niin ainakin luulin..

Iltapäivällä palasin tietokoneen ja sähköpostin ääreen, ja sinne oli tullut ilmoitus, ettei tiedosto ollut mennyt tarkastettavaksi, koska se oli väärää tiedostomuotoa. Jollakin ohjelmalla sain sitten muutettua tiedoston oikeaan muotoon, mutta ei se siltikään mennyt läpi.. Just kun noin neljännen yrityksen jälkeen luovutin, niin sitten olikin tullut ilmoitus, että "Valmis" ja sähköpostiinkin tuli viesti, että gradu etenee kuin eteneekin tarkistukseen. Tervemenoa vaan! Se ois sitten publiikin aika 28.2.!

Keskiviikkona kävin pyöräilemässä -15 asteen pakkasella keskustassa keittiöveitsisetinhakureissulla. Samalla sitten iski hirveä asuntokateus, nuo veitset kun sattui sijaitsemaan Torinrannassa eräässä asunnossa, josta oli suorat näkymät torille ja "merelle" (eli siihen keinotekoiseen satama-altaaseen, no, vettä se on sekin). No, on siinä varmaan kämpällä sijaintihintaakin. Ja kun siinä Torinrannassa käyskentelin, niin kävin samalla kirjastolla katsomassa World Press Photo '12 -näyttelyn.

Silloin kesällä kun kävin katsastamassa sen edellisen näyttelyn, niin muistaakseni jätin palautetta, kuinka mahtavaa oli, että tuo näyttely nähtiin Oulussa ja vieläpä ilmaiseksi, ja että toivottavasti tällaisia tulisi lisääkin. Eli siis vähän oli jo mun velvollisuuskin sitten käydä tää kattoon :D Olipa siinä taas kuvia kerrakseen.

Vuorossa oli siis vuoden 2011 uutiskuvat, ja hyvinpä ne uutiset muistuikin mieleen, ja ei välttämättä mitenkään hyvällä tapaa.

Välillä oikein suututti ja vihastutti, että miten typeriä ihmiset onkaan (mm. joidenkin eläinlajien monesti puolitiehen jäänyt salametsästys pelkästään ihmisen turhamaisuuden vuoksi, Norjan joukkosurmat/Breivik, Lähi-idän mellakat eli "Arabikevät" jne.), ja sitten taas tuli surulliseksi siitä, että miten voimattomia ihmiset onkaan (Japanin tsunami). Aika raakoja kuvia oli kyllä, vaikka oli siellä sentään muutama positiivinenkin kuva, että ei se ihan niin synkkä vuosi kai ollut.

Näyttääkö kenestäkään muusta tuo yllä oleva kuvasarja Moskovasta ihan siltä, että ne vois yhtä hyvin olla Oulusta otettuja?

Sitten muutama sellainen, että tuli vaan kiitollinen olo siitä, miten hyvin Suomessa (ja itselläkin) asiat on...

...ja sitten taas toisaalta, että turha arvostella joitain tiettyjä ihmisiä minkään ominaisuuden (esim. uskonto, kulttuuri) vuoksi, sillä kaikilla meillä on omat rikkamme.

Semmonen ajatuksia herättävä näyttely tällä kertaa. Kannattaa käydä katsomassa, tammikuun ajanhan tuo tuolla kirjastolla on.

No, kun nyt uutisista puhutaan, niin kerrotaan vielä tänne loppuun, että pikkasen v******* että yksinkertaset asiat ei toimi! Viime viikon maanantaina tosiaan postitin ne paperit menemään A:lle kirjattuna kirjeenä, ja se oli perjantai-iltana rekisteröitynyt saapuneeksi kohdemaahan. Siihenpä se jäljitys sitten päättyykin. A. kävi tänään postissa kyseleen sitä kirjettä, ja sieltä oltiin sitten sanottu, että Ateenasta oli saapunut joitakin kirjeitä, mutta niillä oli käytössä joku uus systeemi (?) ja että kirjeet piti lajitella vielä paikallisten ja ulkomaalaisten vastaanottajien mukaan. Näin ne oli sanoneet jo aamulla klo 9, ja kun A. meni postiin uudelleen klo 13, ei siellä ollu tapahtunu mitään! Kuulemma ne ei kirjeitä voi antaa, ennen ku ne on lajiteltu. A:n oli tarkotus su-iltana tai ma-aamulla lähteä Ateenaan, mutta sen nyt pitää oottaa sen Postin aukeaminen, että jos se kirje olis siellä. Sillä joka tapauksessa pitää olla Ateenassa tiistai-aamuna. Jos se kirje ei sitte oo sinne vieläkään maanantaina saapunu, niin en tiiä mitä sitte, vissiin pitää lähettää maililla kaikki paperit ja A:n juosta jossakin niitä printtaamassa. Sitte mun pitäis vielä se todistus saada uudestaan pyydettyä, kun en tosiaan tajunnu siitä ottaa ittelleni kopiota, kun luvattiin, että noin viidessä päivässä kirje menis perille... että hohhhoijakkaa taas!

Vuoden 2013 toiveet ja tavoitteet

Koska lupaukset on tehty rikottaviksi, en niitä tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan toivon, että jo muinaiset intiaanit ovat olleet viisaita uskoessaan, että luku 13 on "huipentuma, hyvin korkea pyhä luku", ja että vuosi 2013 merkitsisi uuden ajanjakson alkua.

Kuvakaappaus: Huomenta Suomi / Katsomo.fi

 Ainakin tälle ajatukselle oon itse rakentanut tulevan vuoden suunnitelmat, ja asettanut itselleni joitakin toiveita ja tavoitteita. Muutoksia onkin luvassa roppakaupalla, ja odotan niitä kyllä ennen kaikkea innolla.

Toiveet

- Tästä vuodesta tulisi kaikille edellistään parempi. Vastoinkäymisetkin toki kuuluu elämään, ja jos sellaisia kohtaa, niin niistä pitäisi ottaa opikseen, muuttaa suuntaa ja/tai asenteita, tai yleensäkin muuttaa ne kokemukset positiiviksi.

- Henkilökohtaisesti toivon, että saisin oman pienen perheeni kasaan: A, Lucy ja Lisa Suomeen.

Tavoitteet

Terveelliset elämäntavat

- Jatkan hyväksi havaitulla terveellisellä linjalla ruuan suhteen: paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja ruokavaliossa.

- Pitäisi muistaa se herkkupäivä / viikko, eikä nameja aina, kun siltä tuntuu...

- Olisi myös hyvä vähentää lihan syömistä ja sen sijaan syödä enemmän palkokasveja.. aika näyttää, viitsinkö panostaa. An kanssa tää on helppoa, kun se ei hirveästi lihasta välitä, ja niiden kulttuurissa muutenkin palkokasvit näyttelee suurempaa roolia kuin Suomessa.

- Pysyn savuttomana. Piste.

- Tipattoman tammikuun sijaan pidän tipattoman puolivuotisen. Juhannuksena, jos niin mieleni tekevi, saattaisi pari lasia viiniä maistua. Jatkossa voisi alkoholi kuulua vain ja ainoastaan spesiaaleihin juhlatilanteisiin, ja silloinkin kohtuudella.

  

Hyvinvointi

- Jos ei terveellinen ruoka takaa jo hyvinvointia, niin sen tekee kyllä liikunnasta saatavat endorfiinit. Tässäkin jatkan jo sitä mitä teen, eli lenkkeilyharrastustani.

- Lisäksi pitäisi harrastaa muitakin lajeja, ja päällimmäisenä mielessäni on hiihdon ja uinnin aloittaminen, kesällä esim. pyöräilyä. Mielessäni on myös Sporttikortin hankinta, millä pääsisi vielä halvalla opiskelijoille tarkoitetuille kuntosalivuoroille ja jumppiin.

 

Kauneus 

- Kauneus on katsojan silmissä, ja moni kakku päältä kaunis... Siitä huolimatta, kyllähän se sisäinen hyvinvointi tulisi näkyä myös ulos päin. Se, mihin itse voin vielä vaikuttaa, on lähes joka naisen valttikortti: hiukset. Koitankin panostaa hiusten hyvinvointiin aloittamalla sen nyt vaikka siitä, että koitan olla tunkematta mitään väriaineita tähän kuontaloon ja katson, vahvistuuko ne pääkarvat siitä yhtään. Pitäisi myös muistaa tuo latvojen leikkaus, ettei kaikki mene naps poikki, niin kuin nyt. (Mihinkään erikoistököttien voimaan en sen sijaan usko).

Työ/opiskelu ja asuminen

- Odottelen jo kuumeisesti, milloinkas saan alkaa suunnittelemaan pienimuotoisten valmistujaisjuhlieni tarjottavia...

- Maailmalla viimeset kaks vuotta ees taas reissanneena alkaa jo puuduttaa, ja tekis mieli edes vähän aikaa olla aloillaan. Vaikka osia mun sydämestä onkin jäänyt eri puolille Euroopan kaupunkeja, niin kyllä se koti kuuluu kuitenkin Ouluun. Niinpä ensisijaisena tavoitteenani onkin nyt rakentaa Oulun nurkille pieni pesä itselleni ja yrittää kohta sinne mahduttaa myös toivottavasti tulevat muutkin perheen asukit.

- Olishan se mukava "toisessa kotipaikassa" käydä ja oleskella, mutta se vaatii rahaa, jota minulla ei tällä hetkellä ole. Niinpä tavoittelen lottovoittoa, ja sitä odotellessa edes jotain työtä.

- Olen myös punninnut vaihtoehtoja sille, että jos niitä töitä ei todellakaan saa, niin sitten vaihtoehto on kait palata koulunpenkille - ja tällä kertaa sellaselle alalle, jossa olis 100% työllistyminen, mutta johon mulla myös on jotain intressejä mm. aikaisempien satunnaisten "sivuaine"opintojeni pohjalta. Saa nähdä, mihin suuntaan tämä alkukevät menee, ja joudunko tarttumaan vielä kerran pääsykoekirjoihin - luennoilla istuskelu tentteihin pänttääminen ei hirveästi houkuttaisi.