Ihmeellisten asioiden aika ei todellakaan ole ohitse.
Viime kirjoituksessa kerroin pääsiäisreissussa. No, eräs siihen liittyvä ihme on tämä. Kirjoitin silloin tähän tapaan oltuamme Naxoksessa: "Siellä kaduilla meni ohi kolme suomalaista miestä, ja oon ihan varma, että tiiän sen yhen jostakin. (Ekana ajattelin, että se oli joku oululainen, mutta nyt kyllä oon melko varma, että oon nähnyt sen Rooman Lantessa joskus)."
Meillä oli instituutilla tiistaina seminaari. Ehdin käymään kotona tuossa välissä, ja ihmettelin kun pariin kertaan joku kävi ovella pimputtelemassa, mutta toisella kerralla kun löysin laukun pohjalta avaimen ja sain oven auki, ei ollut oven takana enää ketään. Kun sitten olin lähdössä iltaseminaariin ja kävelin rappuja alas, näin työkaverin tulevan huoneestaan, ja jonkun istuvan portailla.
Tuli aika tyhjä fiilis, kun hetken mietin siinä, että heeeetkinen.. eikö tämä oo vaan se sama tyyppi, joka käveli ohi siellä Naxoksessa. Vielä kun tämä nousi ylös ja moikkasi, että muistanko, ollaan nähty Roomassa Villa Lantessa pari vuotta sitten, aivoissa suhisi siihen malliin, että kyllä nyt on jo outoa. Sitten kysyin vielä, että olitkohan muuten viikko sitten sattumalta Naxoksessa. Sanoi olleensa. Työkaverin kanssa oltiin vähintään hämmästyneitä, ja sanottiin, että niin, me muuten nähtiin teidät siellä.
Pieni on maailma. Mikä on tämän todennäköisyys?
Torstaina olin sitten vuorostaan Norjan instituutin vuosiseminaarissa ja sen jälkeen jäin vielä nuorisoporukan kanssa terassille pämppäämään viiniä. (Keskiviikkona oli ollut Australian instituutin juhlat ja jo siellä ajattelin, että jätetään ne useammat viinilasilliset seuraavalle illalle). Siellä oli tyttö New Yorkista, jolle sitten soitti joku, ja tämä sanoi, että hänellä on kavereita käymässä Ateenassa ja nämä tulee sinne Norjan instituutille moikkaamaan tätä.
Sieltä tuli sitten lauma ihmisiä - ja niiden joukossa oli tämä ruotsalainen tyttö, joka oli syksyllä 2009 tuolla Kyllenessä samassa projektissa mukana!
Minä en enää tajua yhtään tästä maailman menosta mitään. On vaan niin kummia juttuja sattunut nyt viime aikoina :D
Tämä viikko on mennyt tosiaan vähän elämänmuutoksia tehdessä. Mutta olen lukenut yhtä kirjaa, jonka juuri sain päätökseen. Tamburas, kreikkalainen (Karlheinz Grosser). Se kertoo Tamburaksesta, Peisistratoksen n. 607-528 eaa.) pojasta, joka lähtee Ateenan Falirosta saarten kautta päätyen jostain Lähi-idästä Egyptiin. Vaikka kirja on sotakohtauksissaan melkoisen raaka - irtileikattuja ruumiinosia yms. - on siellä välillä ollut mukavian ajatuksia:
"Huolimatta kaikesta siitä, mitä taivaan alla tapahtuu on elämä kaunista niille, jotka taipuvat jumalien tahtoon aivojaan liiaksi vaivaamatta. Unohtaminen parantaa paljon, mikään tuska ei kestä kauan. Niin sanovat persialaiset. Ja se on totta. Ihmiselle kasvavat aina uudet siivet. Ja elämä kulkee eteenpäin kuin virta."
(s. 140)
Lennän kohti uusia virtauksia.
Viime kirjoituksessa kerroin pääsiäisreissussa. No, eräs siihen liittyvä ihme on tämä. Kirjoitin silloin tähän tapaan oltuamme Naxoksessa: "Siellä kaduilla meni ohi kolme suomalaista miestä, ja oon ihan varma, että tiiän sen yhen jostakin. (Ekana ajattelin, että se oli joku oululainen, mutta nyt kyllä oon melko varma, että oon nähnyt sen Rooman Lantessa joskus)."
Meillä oli instituutilla tiistaina seminaari. Ehdin käymään kotona tuossa välissä, ja ihmettelin kun pariin kertaan joku kävi ovella pimputtelemassa, mutta toisella kerralla kun löysin laukun pohjalta avaimen ja sain oven auki, ei ollut oven takana enää ketään. Kun sitten olin lähdössä iltaseminaariin ja kävelin rappuja alas, näin työkaverin tulevan huoneestaan, ja jonkun istuvan portailla.
Tuli aika tyhjä fiilis, kun hetken mietin siinä, että heeeetkinen.. eikö tämä oo vaan se sama tyyppi, joka käveli ohi siellä Naxoksessa. Vielä kun tämä nousi ylös ja moikkasi, että muistanko, ollaan nähty Roomassa Villa Lantessa pari vuotta sitten, aivoissa suhisi siihen malliin, että kyllä nyt on jo outoa. Sitten kysyin vielä, että olitkohan muuten viikko sitten sattumalta Naxoksessa. Sanoi olleensa. Työkaverin kanssa oltiin vähintään hämmästyneitä, ja sanottiin, että niin, me muuten nähtiin teidät siellä.
Pieni on maailma. Mikä on tämän todennäköisyys?
Torstaina olin sitten vuorostaan Norjan instituutin vuosiseminaarissa ja sen jälkeen jäin vielä nuorisoporukan kanssa terassille pämppäämään viiniä. (Keskiviikkona oli ollut Australian instituutin juhlat ja jo siellä ajattelin, että jätetään ne useammat viinilasilliset seuraavalle illalle). Siellä oli tyttö New Yorkista, jolle sitten soitti joku, ja tämä sanoi, että hänellä on kavereita käymässä Ateenassa ja nämä tulee sinne Norjan instituutille moikkaamaan tätä.
Sieltä tuli sitten lauma ihmisiä - ja niiden joukossa oli tämä ruotsalainen tyttö, joka oli syksyllä 2009 tuolla Kyllenessä samassa projektissa mukana!
Minä en enää tajua yhtään tästä maailman menosta mitään. On vaan niin kummia juttuja sattunut nyt viime aikoina :D
Tämä viikko on mennyt tosiaan vähän elämänmuutoksia tehdessä. Mutta olen lukenut yhtä kirjaa, jonka juuri sain päätökseen. Tamburas, kreikkalainen (Karlheinz Grosser). Se kertoo Tamburaksesta, Peisistratoksen n. 607-528 eaa.) pojasta, joka lähtee Ateenan Falirosta saarten kautta päätyen jostain Lähi-idästä Egyptiin. Vaikka kirja on sotakohtauksissaan melkoisen raaka - irtileikattuja ruumiinosia yms. - on siellä välillä ollut mukavian ajatuksia:
"Huolimatta kaikesta siitä, mitä taivaan alla tapahtuu on elämä kaunista niille, jotka taipuvat jumalien tahtoon aivojaan liiaksi vaivaamatta. Unohtaminen parantaa paljon, mikään tuska ei kestä kauan. Niin sanovat persialaiset. Ja se on totta. Ihmiselle kasvavat aina uudet siivet. Ja elämä kulkee eteenpäin kuin virta."
(s. 140)
Lennän kohti uusia virtauksia.
