Muuttoja ja mukavia uutisia

Terkkuja kesäisestä, sateisesta Ateenasta. Nyt onkin tullut harva se päivä vettä. Eilen satoi oikein kunnolla puolisen tuntia. Olin kaupungilla juuri silloin hakemassa uutta puhelinliittymää.  (Numero on muuten +306983669584 tähän uuteen. Tuolla aikaisemmalla kun tulee liian kalliiksi soitella [noin 30 senttiä minuutti eri liittymään puhelut]). Ja tänään taas tälläkin hetkellä taivas avautui salamoiden kera.

Katu tulvii. Enpä halunnut olla tämän tytön kengissä. Taustalla Ateenan vanha yliopisto.

Ateenan kansalliskirjasto vesisateessa.

Toukokuun viimeinen päivä, tarkoittaa siis, että toinen harjoittelija lopetti tänään työt ja lähtee torstaina Suomeen. Koska hänen asuntonsa, jossa hän on saanut asua yksin, vapautuu, niin saan muuttaa siihen. Muutan siis kamani kerrosta alemmaksi ens maanantaina. Ollaan lähdössä nyt illalla jäähyväislounaalle, johtaja, assistentti ja miehensä, minä, Virve ja Sanna, siis tämä Rooman aikainen tuttavuuteni, joka asustelee täällä Ateenassa tutkimustaan tekemässä seuraavan reilun vuoden ajan.

Selvitin Kelalta, miten nyt värkkään tuon osotteeni kanssa ilman, että se vaikuttaa opintotukea heikentävästi. Vastaus: "Ulkomaan jakson ajalle voit hakea opintotukea täyttämällä opintotuen muutosilmoituslomakkeen, --- Liitteeksi hakemukseen tulee toimittaa laitoksen/tiedekuntasi todistus siitä, että ulkomaan jakso kuuluu Suomessa suorittamaasi tutkintoon. --- Noiden osoitteiden suhteen ei tule ongelmaa, jos päivität osoitetietosi ulkomailla olon ajalle vanhempiesi luokse. Voit siis saada asumislisää ulkomaille, vaikka osoitteesi olisikin vanhempiesi luo. Sillä laitoksen lausunnolla todistat että olet todellisuudessa ulkomailla. Ulkomaan osoitetta sinun ei siis ole pakko ilmoittaa väestörekisteriin lainkaan."

Eli tämä selvä, laitan osotteeni sitten Liminkaan. Paljon ei tosiaan sitä postia tule, kun laskut tulee nettipankkiin ja osa NetPostiin. Joitakin virallisia lappuja sieltä välillä tulla tupsahtelee, mutta ei mitään tärkeämpää. Taas pitää alkaa pyörittää vaan nuita yliopiston papereita, jos ei se keväällä jo lähetetty lipare kelpaa - samoja opintoja kun täällä edelleenkin teen.

Ja vielä sain lisää iloisia uutisia, kun vilkaisin aamulla pankkitiliä ja hieraisin silmiäni kahdesti. Hain sitä stipendiä tiedekuntamme kattokillalta graduani varten, ja sieltä olikin myönnetty ihan hyvä summa kattamaan matka- ja majoituskuluja täällä Kreikassa. Eli se nyt on ainakin varmaa nyt, että syksyllä tulen olemaan Kreikassa, mutta vielä on suunnitelmat hiukan avoinna, että miten, milloin ja missä. Eli kerron sitten, kun tiedän asiat varmaksi.

Vuosijuhlia

Äiti pyysi jotakin kirjoittamaan tälle perjantaina soittaessani, mutta on niin paljon asiaa, että kirjoitetaan nyt jotain ja myöhemmin sitten toisesta aiheesta.

Toukokuu on mennyt menojaan todella nopeasti. Toukokuun alussa meijän instituutilla oli Nikos Gatsos -ilta, jossa eräs suomalainen kirjailija kävi kertomassa kreikkalaisesta, jo edesmenneestä runoilijasta Nikos Gatsoksesta. Minun rooli näissä on ollut lähinnä ottaa valokuvia puhujasta ja yleisöstä.

Tämän jälkeen olikin Australian instituutin vuosijuhlat, ja heti seuraavana päivänä Norjan instituutin vuosijuhlat. Australian instituutin juhlien jatkot eli vastaanotto pidettiin Ruotsin instituutin tiloissa, ruoka oli erinomaista, mutta tuota Norjan tilaisuutta ajatellen en juonut kuin pari lasia viiniä. Norjan instituutissa olikin seuraavana päivänä enemmän porukkaa, ja siinä myöhäisillasta muutaman viinilasin turvin pääsi jo turisemaan näiden jo ennestään tuttujen opiskelijoiden sekä uusienkin tuttavuuksien kanssa. Oli tämä kämppiksenikin tuolla tilaisuudessa, ja jotain siinä puhuttiin ja hällekin päivitin tiedoksi, että olen tehnyt hieman elämänmuutoksia. Puhuttiin, että meidänkin pitäisi joku kerta käydä yhdessä ulkona, kun kerran asutaan samassa kämpässä eikä vielä olla mitään tehty yhdessä, mutta näin ne vaan viikot kuluu menojaan. Noh, aika myöhään siellä sitten istuttiin valkoviiniä juoden, maisemia ei paljon voi haukkua kun tästä tosiaan on varmaan kaupungin paras näköala Akropolille ja Parthenoniin.

Viime viikolla oli sitten jälleen kahdet vuosijuhlat. Ensin Belgian instituutilla keskiviikkona. Luento oli sitä normaalia, mitä ovat tehneet, mitä ovat kaivaneet, mutta jatkot siitä olivat jo hieman erikoisemmat. Meille oli järjestetty bussikuljetus, ja mentiin bussilla sitten Belgian suurlähetystöön jonnekin tuonne kaupungin toiselle laidalle, ei niin kaukana kuitenkaan tästä hostellista. Oli oikein hienoa asuinaluetta, voi taas todeta, että Ateenasta näyttäytyi aivan uusi puoli. Sellaista rauhallista omakotitaloaluetta - ja autojen merkeistä ja talojen julkisivuista päätellen talot eivät tosiaankaan ole sieltä halvimmasta päästä. Täälläkin tutustuin sattumalta jälleen uusiin tyyppeihin. Sentään siis jotain hyötyä on kulkea näissä kaiken maailman kissanristiäisissä. Kuutamo oli myös oikein huikea - täysikuu.

Torstaina olikin sitten meidän oman instituutin vuosijuhlat, jossa jälleen kerran minulla oli valokuvaajan rooli. Jälkeenpäin joku huomautti, että matkustimme ajassa taaksepäin, koska esitelmässä vuosijuhlan ajankohdaksi oli lipsahtanut 19. heinäkuuta 2010... mutta ei vissiin kovin moni tätä ollut huomannut. Luento pidettiin Italian arkeologisella koululla, instituutistamme korttelin päässä. Luennon pääteemana oli Björn Forsénin luennoima seitsemän vuotta Thesprotian kaivauksia, siis sama herra kyseessä, kuin Arakhamitain kaivauksille, jonne menen jo kuukauden päästä. Instituutin jatkot oli instituutin "puutarhassa" (kyseessä lähinnä pieni piha parine puskineen), siellä oli tarjoiluja, viiniä ja elävää etnomusiikkia, josta vastasi kreikkalaista musiikkia soittava suomalainen yhtye Duo Zorbas. Pelättiin hieman, että saadaan oikeat suomalaiset juhlat, kun päivällä satoi vettä, mutta illaksi sää onneksi kirkastui. Suomalaista illassa muuta oli porovoileivät sekä Fazerin suklaat. Eräs kanadalainen mies kehui Fazerin sinistä parhaaksi suklaaksi ja söi varmaan kaikki mitä tarjolla oli. Itsehän söin mieluummin geishaa. Vielä piti tästä lähteä tänne Ateenaan hostelliin viime viikonlopulla muuttaneen tytön kanssa (sama siis, joka on tuttu jo Rooman ajoilta) jatkoille, eli käytiin Red Lionissa, ja sieltä jonkun kreikkalaisen tytön ja pojan kanssa siirryttiin lähemmäs meille eli Alligatoriin. Aikaiseenhan se meni, mutta kun pomo antoi perjantain vapaaksi, niin samahan se silloin oli.

Kaivauksista puheenollen, tapasin Forsénin aiemmin tuolla viikolla ja puhuttiin hieman kaivauksista. Oulusta on kuulemma tulossa neljä muutakin, jotka tunnen vähintään nimeltä, osan vähemmän, osan enemmän. Sentään jotain kosketusta saa siis Ouluunkin. Tuli sähköpostia, jossa pyydettiin vielä ilmoittamaan tilinumero palkan maksamista varten, sekä osoite. Kysymys kuuluukin, mitähän tuohon osoitteeksi nyt tulevaisuudessa laittaa, eli minne siirrän kirjani kai lähinnä...

Aika lyhenee, pidot paranee. Toinen harjoittelija lähtee Suomeen jo ensi viikolla. Minulla on instituutissa jäljellä vielä viisi erittäin kevyttä viikkoa. Sitten siirryn viideksi viikoksi Arakhamitaihin. Sitten - no, suunnitelmia on ja mikäli siis kaikki hyvin menee, en ole Suomeen ihan lähiaikoina tulossa. Alustavia suunnitelmia siitä vielä on olemassa, mutta kerron enemmän vasta sitten, kun asian tiedän satavarmaksi.

Sain myös pyynnön Muinaistutkija-lehdestä kirjoittaa lyhyen jutun kokemuksistani täällä Kreikassa, erityisesti arkeologiaan liittyen. Arkeologinen puoli on kyllä jäänyt melko vähille täällä ollessa, mutta mikäli se toimitukselle kelpaa, on juttu sitten seuraavassa Muinaistutkijassa. Voin sen varmaan jostain saada käsiini ja ainakin tuon kirjoittamani tekstin julkaista sitten myös täällä.

Ja olenhan minä jotain saanut töissäkin aikaan, nimittäin viime viikolla saimme painosta teoksen, jota ollaan työkaverin kanssa kevätpuolella taitettu. Lähinnä niin, että minä katsoin tekstistä ensin muotoiluvirheet ja sitten puolet siitä taitoin InDesignissa sekä tein vielä joitakin muotoilutarkistuksia ennen teoksen painoon lähtöä. Alkupuoli ja kansi on työkaverin käsialaa. Mutta nimi siis ensi kertaa (kai) jossakin oikeassa painetussa teoksessa.

Kirjan kansi.

Kirjan tiedot.

Muutamia kuvia Suomen Ateenan-instituutin vuosijuhlista (kuvat instituutin arkistosta):

Instituutin johtaja Martti Leiwo kertoo, keitä ovat olleet harjoittelijoine syksyllä 2010 ja keväällä 2011.

Porovoikkareita.

Bändi soittaa.

Harjoittelijoista yhteiskuva kerrankin, eli minä ja Virve.

Porukkaa instituutin pihalla.

PS. Sain viikonloppuna kevätflunssan, varmaan tuosta kun illan oli pihalla. Pitänee ostaa appelsiineja.

Ihmeiden kevät pienessä maailmassa

Ihmeellisten asioiden aika ei todellakaan ole ohitse.

Viime kirjoituksessa kerroin pääsiäisreissussa. No, eräs siihen liittyvä ihme on tämä. Kirjoitin silloin tähän tapaan oltuamme Naxoksessa: "Siellä kaduilla meni ohi kolme suomalaista miestä, ja oon ihan varma, että tiiän sen yhen jostakin. (Ekana ajattelin, että se oli joku oululainen, mutta nyt kyllä oon melko varma, että oon nähnyt sen Rooman Lantessa joskus)."

Meillä oli instituutilla tiistaina seminaari. Ehdin käymään kotona tuossa välissä, ja ihmettelin kun pariin kertaan joku kävi ovella pimputtelemassa, mutta toisella kerralla kun löysin laukun pohjalta avaimen ja sain oven auki, ei ollut oven takana enää ketään. Kun sitten olin lähdössä iltaseminaariin ja kävelin rappuja alas, näin työkaverin tulevan huoneestaan, ja jonkun istuvan portailla.

Tuli aika tyhjä fiilis, kun hetken mietin siinä, että heeeetkinen.. eikö tämä oo vaan se sama tyyppi, joka käveli ohi siellä Naxoksessa. Vielä kun tämä nousi ylös ja moikkasi, että muistanko, ollaan nähty Roomassa Villa Lantessa pari vuotta sitten, aivoissa suhisi siihen malliin, että kyllä nyt on jo outoa. Sitten kysyin vielä, että olitkohan muuten viikko sitten sattumalta Naxoksessa. Sanoi olleensa. Työkaverin kanssa oltiin vähintään hämmästyneitä, ja sanottiin, että niin, me muuten nähtiin teidät siellä.

Pieni on maailma. Mikä on tämän todennäköisyys?

Torstaina olin sitten vuorostaan Norjan instituutin vuosiseminaarissa ja sen jälkeen jäin vielä nuorisoporukan kanssa terassille pämppäämään viiniä. (Keskiviikkona oli ollut Australian instituutin juhlat ja jo siellä ajattelin, että jätetään ne useammat viinilasilliset seuraavalle illalle). Siellä oli tyttö New Yorkista, jolle sitten soitti joku, ja tämä sanoi, että hänellä on kavereita käymässä Ateenassa ja nämä tulee sinne Norjan instituutille moikkaamaan tätä.

Sieltä tuli sitten lauma ihmisiä - ja niiden joukossa oli tämä ruotsalainen tyttö, joka oli syksyllä 2009 tuolla Kyllenessä samassa projektissa mukana!

Minä en enää tajua yhtään tästä maailman menosta mitään. On vaan niin kummia juttuja sattunut nyt viime aikoina :D


Tämä viikko on mennyt tosiaan vähän elämänmuutoksia tehdessä. Mutta olen lukenut yhtä kirjaa, jonka juuri sain päätökseen. Tamburas, kreikkalainen (Karlheinz Grosser). Se kertoo Tamburaksesta, Peisistratoksen n. 607-528 eaa.) pojasta, joka lähtee Ateenan Falirosta saarten kautta päätyen jostain Lähi-idästä Egyptiin. Vaikka kirja on sotakohtauksissaan melkoisen raaka - irtileikattuja ruumiinosia yms. - on siellä välillä ollut mukavian ajatuksia:

"Huolimatta kaikesta siitä, mitä taivaan alla tapahtuu on elämä kaunista niille, jotka taipuvat jumalien tahtoon aivojaan liiaksi vaivaamatta. Unohtaminen parantaa paljon, mikään tuska ei kestä kauan. Niin sanovat persialaiset. Ja se on totta. Ihmiselle kasvavat aina uudet siivet. Ja elämä kulkee eteenpäin kuin virta."
(s. 140)

Lennän kohti uusia virtauksia.