Juhlia

Tämä viikonloppu on kyllä ollut melkoista juhlimista. Perjantaina oli siis äitini 50-vuotissyntymäpäivä, ja tämän kunniaksi mentiin naisporukalla syömään Oulun Amarilloon. Mukana oli äitini pari ystävää, siskoni ja tämän yhden äitin ystävän tyttö, joka siis on myös minun ja siskoni kaveri.

Tilasin itselleni tortilla-aterian, johon sai valita kaksi mieleistään täytettä, joten otin katkarapua ja kanaa. Hintaa oli noin 19e, ja mielestäni ei ollut aivan tämän rahan arvoinen. Tortillaleipiä oli neljä pientä, eli kun ne loppuivat, täytettä jäi vielä puolet jäljelle. Söin täytteet sitten sellaisenaan kaalisalaatin kanssa, jolloin annos muistuttikin lähinnä kiinalaisista ravintoloista saatavaa ruokaa.

Ens kerralla kokeilen jotain muuta. Ainakin paikan burgereissa oli kokoa, eikä ne taskusetitkään kovin hulluilta vaikuttaneet. Parasta olisivat tietenkin wingsit, mutta kun niitä voi tehdä kotonaankin, niin miksi vaivautua maksamaan siitä enemmän.


Lauantaina oli sitten vuorossa kakkukahvit, eli siskoni kanssa kävimme kotona syömässä kakkua. Äitini osaa kyllä leipoa, ammatiltaan kun on myös keittäjä, mutta tällä kertaa täytekakku ja voileipäkakut oli tilattu leipomosta. Hyviähän ne olivat, etenkin tuo mustikoista ja valkosuklaasta tehty kakku, vaikka kyllä muistan äitini tehneen mm. ylioppilasjuhliini parempia voileipäkakkuja. :)

Illalla olikin sitten vuorossa kaksin verroin bileitä, koska oli sekä opiskelukaverini tuparit, että erään toisen kaverini synttärit. Yritin sitten ehtiä molempiin, ja tupareihin menin sitten sen verran aikasemmin, että ehdin nähdä sielläkin kavereita.

Puolivälinkankaalta olikin sitten suunnitelma pyöräillä Myllyojalle, jonne Googlen kartan mukaan on matkaa noin 5,5 km elikkäs puolisen tuntia menisi matkaan ja tien piti olla aika lailla suora.

No ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, nimittäin heti aluksi lähdin väärään suuntaan pyöräilemään, ja keskustasta yritin sitten suunnistaa lyhintä reittiä Myllyojalle. Intiön, Värtön ja Hintan kautta ja edestakaisin pyörimisen jälkeen päädyin viimein Myllyojalle - kahden tunnin pyöräilyn jälkeen.

Oulun pyörätiereittejä kehutaan ja minäkin olen sitä mieltä, että ne ovat hyvät, mutta tienviittoihin voisi satsata enemmän. Nimittäin niiden perusteella Myllyojaa ei ole olemassakaan, ja eräskin harhaanjohtava kyltti osoitti kaikki paikat juuri päinvastaiseen suuntaan. Lisäksi kännykkäni ei ole uutta mallia, eli ei siihen mitään reittikarttaa saa ladattua. No, tulipahan pyöräiltyä reilu iltalenkki, eikä sitten niin hirveästi juotuakaan, kun meni tuohon matkustamiseen sen verran aikaa.


EDIT 12.3.:

Google Map.

Tässä suurin piirtein menemäni reitti. Päädyin siis keskustaan (miksi en mennyt Kasarminkadulta oikealla ja pyörin keskustassa??? Tai : Miksi siellä ei ollut mitään KYLTTIÄ, joka ois sanonut pyörätien menevän tuonne Hintan/Myllyojan suuntaan.. Siinä vaiheessa teki mieli luovuttaa ja lähteä vaan ootteleen johonki baariin...). Keskustasta löysin yhden (1) Oulun kartan bussipysäkiltä, josta koitin kattoa suorinta tietä Myllyojalle. Koitin siis päästä oikestaan tuonne Parkkisenkankaalle kaartamalla viistosti oikealle, mutta käännyin liian aikaisin, päädyin Intiön kautta seikkailemaan Värtössä ja Laanilan/Hintan välissä edes takaisin, kun menin vielä joen yli väärältä sillalta (täällä olikin sitten tuo kyltti, jossa mikään paikka ei osoittanut oikeaan suuntaan). Tuota Kuusamontien vartta ajattelin pääseväni ensin tuonne oikealle, tuossa risteyksessä kun oli kyltti "Haapalehto 3". Ehkä oisin sieltä jossain vaiheessa päätynytkin (?) Myllyojalle, vaan siskoni ohjasi puhelimessa kääntymään takasin ja menemään Hintan ja Parkkisenkankaan lävitte. Matkaakaan ei tuon reitityksen perusteella tullut kuin noin 16 km.. Helppoahan se tämän kartan perusteella olisi mennä, vaan ajeleppa tuolla metikössä seudulla, jossa et oo ennen käynytkään.


Täältä sitten hajaannuttiin eri puolille kaupunkia baareihin, suurin osa porukasta meni tietysti Kaarleen, mutta minua ja muutamaa muuta ei sitten huvittanut yhtään jonottaa ensin puoli tuntia, maksaa sisään ja sen jälkeen jonottaa ja olla tuupittavana vielä baaritiskillä. Kaarle on ihan hyvä paikka, mutta ei viikonloppuina ainakaan. En muuten oikeasti ymmärrä mitäköhän vahinkoa siellä sattuisi, jos tuolla olisi ikinä tulipalo, ei sieltä sokkelosta nimittäin kovin äkkiä tuommosilla väkimäärillä ulos tulla...

Eli mentiin siis Kulumaan, jossa kaverini tilasivat drinkit. Rammstein-drinkki on kuulemma jo vanha juttu, ja baarissa on kehitelty uusi drinkki (nimi oli Tuliliekki tai jotakin vastaavaa), jossa saa valoshown kaupan päälle, kun tilaa kolme drinkkiä. Kuluma onkin kyllä yksi Oulun parhaimmista pystäreistä, vaikka istumapaikkoja siellä on aina turhan vähän.

Käytiin vielä Gloriassa, koska Apolloonkaan ei haluttu maksaa sisään. Ilmeisesti nykyään Apollostakin pääsee Gloriaan, mutta ei toisin päin. Tästä piti huolta myös paikan välissä oleva portsari, joka oli, hmm, hieman erikoinen. Yksi syy lisää, miksi mihinkään Apolloon ei kannata mennä.

Ja koska muutakaan kyytiä ei ollut (pyörä jäi nyt suosiolla tuon seikkailun jälkeen sinne Myllyojalle), mentiin sitten siskoni kanssa taksilla kotiin. 20 euroa!!! Ei kyllä tule tavaksi näillä hinnoilla, mutta bussikin olisi ollut joka tapauksessa se 14 euroa ja matkan kesto melkein puoli tuntia, että tällä kertaa sitten näin.

Nyt pitääkin sitten lepäillä ennen seuraavaa rupeamaa.

Ajatuksia naisista, lapsista ja äitiydestä

Luin juuri netistä artikkelin, jossa erästä tuttuani haastateltiin vapaaehtoisesta lapsettomuudesta (http://olotila.yle.fi/mina/parisuhde/oikeus-omaan-kehoon-ei-lapsia). Näkökulma oli mielenkiintoinen, vaikka en asiasta itse olekaan samaa mieltä. Kuitenkin jokaisella naisella tulisi mielestäni olla vapaus itse päättää siitä, tekeekö vai eikö tee lapsia, ja kuinka paljon, jos tekee.

Eilen oli kansainvälinen naisten päivä, joten aihe on ajankohtainen siitäkin syystä. Kaikilla naisilla ei nimittäin ole oikeuksia päättää omasta kehostaan, ja tietyissä piireissä nainen saattaakin olla enemmän tai vähemmän "lapsentekokone".

Lapsettomuuden valintakin on ymmärrettävää, sillä maailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä, sekä orpoja tai huonoissa olosuhteissa eläviä lapsia. Minulla on monta tuttavaa, jotka mm. näistä syistä ovat valinneet lapsettomuuden (jokaisella on toki omat perusteensa). Moni on täysin tyytyväinen esimerkiksi lemmikkinsä kanssa, johon voi purkaa hoivaviettiään, mutta eläimeen ei tarvitse olla 24/7 sidoksissa ja se pärjää toisinaan hyvin myös itsekseen.

Itse en kuitenkaan voisi valita vapaaehtoista lapsettomuudesta osin itsekkäistä ja osin hyvinkin epäitsekkäistä syistä. Itsekäs syy on se, että haluan sukuni jatkuvan, tähän maailmaan tulevan kaltaisiani ja ehkä hivenen älykkäämpiäkin ihmisiä - ehkä joku kaunis päivä tulevat sukupolvet saavat aikaan jotain parempaa, ja haluaisin olla "hengessä mukana". Mielestäni ihminen on tehty lisääntymistä varten ja evoluutio, sattumukset/kohtalo ja mikä milloinkin sitten päättää sen, tuleeko niitä lapsia vai ei. Lapsia ei siis noin vaan tehdä, vaan siihen vaikuttaa jokin muu kuin oma tahto - kaikki eivät edes voi saada lapsia, ja joskus lapsettomuuden syyt jäävät hämärän peittoon, vaikka moni sairauskin siinä voi olla takana.

(Luin myös juuri artikkelin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, johon päädyin More to Love -blogin kautta. Kuvauksen perusteella tauti voi mm. voi aiheuttaa lapsettomuutta. Ja niin kuin moni muukin, niin myös tuon taudin oireet sopivat minulle monessakin kohtaa. Toistaiseksi en vielä itsestä huolestu tämän asian tiimoilta kuitenkaan, vaikka esimerkiksi väsymystä on nyt enemmän kuin yleensä, ja no, moni painoon, ihoon ja hiuksiin liittyvä ongelma minulla on aina ollut).

Tuossa tulikin jo muutama hiukan kauaskantoisempi epäitsekäskin syy, mutta toisekseen tiedän minulla olevan jonkinlaisen äidillisen hoivavietin, empatiaa ja kykyä kantaa vastuuta, mitkä lapsen kasvatuksessa tarvitaan.

Aasinsillan kautta tämä aihe johtaa siihen, että äidilläni on tänään 50-vuotissynttärit, ja olemme menossa sitä juhlistamaan syömällä Amarilloon. Ilman äitiäni ei minuakaan tässä olisi.

Äiti, pikkusiskoni, isä ja minä jonain 
kaukaisena jouluna.

Kävin eilen erään ystäväni luona kylässä, ja hänellä on ihana 9 kuukautinen poikalapsi. Vähemmästäkin kyllä pieni vauvakuume herää, kun tuollainen iloinen ja söpö lapsi leikkii ja tuhisee! No, omat lapsihaaveeni saavat kuitenkin odottaa vielä tovin sinne saakka ainakin, ettei ole kouluasioita enää murehdittavana. En usko siihen, että pitäisi olla iso talo, farmari, kultainennoutaja ja viisi vuotta avioliittoa takana, ennen kuin lapsia voi tehdä saada, sillä hienot puitteetkaan eivät aina takaa lapselle parasta mahdollista kehitystä maailmassa, joka ei ole pumpulipallossa elämistä. Totta kai vanhemmilta saatava perusturvallisuus, rakkaus ja muut eväät on kaiken lähtökohta, ja siksikin haluan ensin miettiä lapsen tekemistä, vaikka varmaa on myös se, että ei siihen kaikkeen voi etukäteen valmistautua.

Minusta tuli ensi kerran täti vuonna 2004.

Moni ystävänikin on viime aikoina saanut ensimmäisen tai useammankin lapsensa, joten kyllä tässä joku biologinen kello itselläkin kohta pärisee.

 

Kummityttöni.

                                                              

Minulla oli onni tulla tädiksi vielä 

kolmannenkin kerran.

PS. Isän rooli on toki myös tärkeä, mutta se onkin sitten jo toinen asia ja naisena en voi täydellisesti omistautua ottamaan kantaa miehen ajatuksista. Itselleni tärkeää on kuitenkin saada rinnalleni ja lasteni isäksi mies, jonka luotan kantavan oman vastuunsa sataprosenttisesti, ja joka kykenee asettamaan toiset ihmiset itsensä edelle. Ja kylläpä siellä takaraivoni ajatusmaailmassa semmoinen tumma, kiharatukkainen ja ruskeasilmäinen pieni poika tai tyttö iloisena kirmailee ;)

Kevätsää lämmittää

Aikomukseni viettää Tampereella muutama päivä venyikin suunniteltua pitemmäksi, koska oon niin hyvin viihtynyt siskon tykönä ja tämän avokin herkullisten pöperöiden ääressä.

Suomessa on pitänyt nyt myös opetella jälleen juomaan suodatinkahvia. Hieman kitkerä maku siinä on, mutta toisaalta oon taas juonut joka päivä enemmän kuin sen normaalin kahden (ison) kahvikupin. Toinen seuraus tuossa kahvissa on se, että sitä juodessa tulee aina nälkä. Normaalisti en tykkää syödä aamupalaa - heräämisestä täytyy yleensä parikin tuntia odotella ennen kuin tekee mieli syödä - mutta joku pieni aamupala on pakko nauttia vatsan täytteeksi tuon kahvin lomassa.

Ruuat on tosiaankin olleet vähän turhankin maittavia, ja siksi päätinkin eilen tehdä pienen kävelyreissun tuonne Tampereen puistoihin. Tiesin suunnilleen missä päin on Pyynikki ja Pispala, ja itse asiassa tuo Pispalanharju onkin tuossa melkein takapihalla. Auringon paistaessa kävelykierros venyikin sitten parin tunnin mittaiseksi.

Mulla on sellainen unelma, että sitten kun mulla on paljon rahaa, eli kun voitan lotossa, ostan ihanan, ison talon. Siinä pitää olla vähän vanhaa, ja vähän uutta. Sisko on nyt etsimässä itselleen asuntoa, ja kävin heidän mukanaan sunnuntaina parissa asuntonäytössä. Heidän unelmatalonsa on aika lähellä omaani (paitsi haluan ISON talon!). Sen pitäisi vähintäänkin ulkoa päin olla hieman sellanen vanhahkon näköinen. Haluan jänniä pieniä yksityiskohtia. Sisällä pitää olla iso keittiö ja ruokailutila. Ja mihin sen lottovoiton tarvii, niin haluan myös ison saunan, uima-altaan JA poreammeen. Jos tämmöistä ei löydy valmiina, niin mielelläni suunnittelen itse itselleni talon (mulla oli pienenä harrastuksena piirrellä millimetripaperille unelmakotini pohjakaavoja :) Unelmiini sain lisää köyttä kävellessäni tuolla Pispalassa. Siellä oli monta unelmataloa, ja varmaan sellasilla hinnoilla, että unelmaksi ne jääkin. Mut jos sen lottovoiton ikinä saisi...

Talojen väritys oli kuin karkkeja...

Ihania taloja harjun rinteellä, järvinäköalalla.

Tutustuin myös Pispalan portaisiin molempiin suuntiin. Ensin ajattelin, että olispa ihanaa asua täällä ja joka päivä lenkkeillä nämä portaat ylös - kunnes sitten nousin ne ylös ja puolivälissä puolikuolleena olin jo sitä mieltä, että onneksi Oulussa ei ole tällaisia.

Portaat jatkuu, ja jatkuu...

Tietysti tuommosessa vanhassa korttelissa täytyy sijaita joitakin hippikeskuksia. Eräs nykytaiteen keskus löytyi uimarannan läheltä. Sisälle en kehdannut mennä.

Aina sanotaan, että jos kaivaa maahan tarpeeksi syvän kuopan, niin päätyy Kiinaan. Tässä kuitenkin suuntana on Uusi Seelanti.


Ja kuten varmaankin huomaatte, niin löysin Picasa-kuvankäsittelyohjelman, jolla harjottelin kuvien muokkaamista. Yleensä siis käytän Photoshoppia. Periaatteessa tykkään kyllä enemmän käsittelemättömistä kuvista, mutta joskus on mukava hieman taiteilla ja kehykset jotenkin tekee kuvista tyyliteltyjä, ja raameilla saa moneen tylsäänkin kuvaan vähän enemmän särmää. Yleensä kuvien muokkaus kuitenkin vie jonkin verran aikaa, eli sitä pitäisi asiasta tähden aina tehdä.

Tykkäsin tuosta Picasasta tiettyjen ominaisuuksien osalta, esim. juurikin muutaman peruskehyksen sieltä saa nopeasti luotua, ja säädettyä väriin vanhojen valokuvien ja elokuvien värisävyä. Photoshopissakin tämän kaiken voi toki tehdä, mutta se vaatii sen, että itse tietää, mitä tekee. Osaan käyttää Photoshoppia, mutta mikään mestari en ole.

Tärkein syy, miksi tuota Picasaa kokeilin, on se, että sillä voi helposti tehdä ammattimaisen näköisiä kuvakollaaseja. Mulla onkin mielessä yks ajatus, jonka voisin toteuttaa tänne blogin puolelle ja samalla harjotella sen käyttöä. En kuitenkaan aio ottaa sitä tavaksi, niin ku monessa muotiblogissa on muotina näitä kollaaseja luoda. Lisäksi haluan käyttää omia kuvia, enkä pölliä toisten ottamia kuvia.

Manse

Lomalla kotimaassa, käyhän se näinkin. Toiset lentää etelään ja toiset pohjoiseen.

Oon pari päivää laiskotellu. Eilen kävin kaupoilla kierteleen ja löysin välttämättömimmän: pipon pakkasiin!

Ja ai että oli sunnuntaina hyviä wingsejä, om nom nom. Ehdottomasti en lähe Suomesta enää mihinkään ilman kastiketörppöä.

Tänään piti aamulla herätä (ja tosiaankin aamulla, en ees muista millon viimeksi oon ollut kukon pierasun elikkä seitsemän aikaan jalkeilla) ja lähteä kaupungille metsästämään kännykän laturia. Jätin yhden laturin Alle kun kissat jyrsi toisesta johdon poikki! Suomesta kun todennäkösesti löytää helpommin ja halvemmalla uuden. No, kahessa ekassa putiikissa ei ollut tuota "vanhan" mallin laturia (miksi ne ei voi kaikki käyttää vaan samaa mallia) ja kävin jopa kirpparilla kattomassa, ennen ku Koskikeskuksesta löysin.

Kirppareilla on täällä muuten ihan törkeet ylihinnat! Löysin parit mukavat kengät ja takin, mutta nuilla hinnoilla saan alennusmyynneistä jo uudet! Jäi sinne. Oulussa on noin puolet noista hinnoista ja välillä sitäkään ei viitti maksaa käytetyistä tuotteista.

Kattelin samalla vähän puhelimiakin, mut ainut vaihtoehto ois ollu Samsung, koska nokialaisissa on kaikissa SIM-kortin lukitus sen kahen vuoden sopimuksen ajan, jos liittymän ottaa. Nokiaa en vaihda jo ihan käytännön syistä, vaikka Samsungilla oiski ihan kivoja, ja halvempia, malleja. Pitää katella, jos löytyis jostain halpaa tarjousta, ei tuo kytkykään enää toistamiseen houkuttelis kun kerran siitä oon irti päässyt. Oma kyllä toimii vielä, mutta mm. sen näyttö on jo niin naarmuilla, ettei siitä valossa nää mitään.

Wingsien lisäksi on muuten toinen juttu, mitä oon aina välillä himoinnut: Mustikat (ja muutkin marjat)! Oli hyvää turkkilaisen jugurtin kanssa (hahah).

Maailma pieni paikka on

Sattumuksia vai tarkoituksia, tässäpä pieni kooste eilisestä reissaamisesta Euroopan halki:

Eilen kun menin lentokoneeseen, aloin lukemaan tapani mukaan siellä tarjolla ollutta lentoyhtiön lehteä. Ensimmäisillä selailemillani sivuilla (eli noin lehden puolivälissä) oli kovin tutun näköistä kuvaa ja tekstiä. Kyseessä oli esittely kreikkalaisista teattereista. Mukana oli totta kai myös Dionysoksen teatteri; sen kapasiteettia siinä ei tosin mainittu, kuten monen muun kohdalla.

Lento Ateenasta oli noin puoli tuntia myöhässä, lentojen välissä olisi aikataulun mukaan ollut noin tunti aikaa vaihtaa Kööpenhaminassa Helsingin koneeseen. Laskeuduttuamme kuulutettiin, että jatkolennoille menijät oli jo buukattu uusille lennoille (koneesta ulos pääsi noin 17.10 ja seuraavan lennon piti lähteä klo 17.30). Itse olisin varmaan yksin ollessani tyytynyt tähän ja ottanut lunkisti, mutta koneessa oli toinen suomalainen perhe, jotka lähtivät pikapikaa Helsingin koneen lähtöportille, joten ajattelin seurata heidän perässä katsomaan, vieläkö ehtii, tai ainakin saisi lisäinformaatiota lennosta. No, onneksi Helsingin kone oli itsekin 15 minuuttia myöhässä, joten juuri viime minuuteilla ehdittiin tähän koneeseen.

Helsingissä olin perillä puoli yhdeksän aikaan illalla. Märkää, kylmää ja tuulista. Lentokentältä hyppäsin Tampereelle menevään Express-bussiin. Bussissa oli myös tarjolla yhtiön lehti, jota aloin lukemaan. Toisella sivulla oli ensimmäinen kuva ja mainos ristelystä Euroopassa. Kuva oli Santorinilta.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan.