Kissaemoilua

Näinhän siinä kävi, että sinnikkään kiss-kiss-kissittelyn ja iltaruokinnan päätteeksi sain puoliadoptoitua nuo edellisessäkin kirjoituksessa mainitsemani kissanpennut. Joka ilta suunnilleen samoihin aikoihin ne oottaa mua jo ruokkimaan niitä ja tämä innokkain oranssi penikka juoksee monesti jo eeltä käsin oottaan, että millon sitä ruokaa saa. Sitten juuri tämä sama oranssi poika yllätti eräs kerta, kun kävin huoneessa ja tämä sitten tuli unenpöpperöissään tervehtimään ja itkemään yksin, kellahti sitten maahan ja tuli sitten pukkimaan rapsutuksia ja silityksiä. Muut ei vielä oo näin lähelle tulleet, mutta alkaa nekin jo vähän rohkeampia olemaan. Yks ilta istuttiin huoneessa ovi auki syömässä, ja se ulko-ovi on semmonen kaksoisovi, jossa toisessa on sellaset ritilät. Yhtäkkiä katoin, että mitä ihmettä, miten tuo yks pentu on täällä sisällä. Siitä ne sitte alko hyppimään sen ritilän lävitte kerjäämään ruokaa. No, vähän aikaa ne hyppeli mutta sitte lopetin sen leikin, kun se yks säikähti jotain ja säntäs siitä ovesta ulos ja sen jalka vissiin jotenki jäi johonkin väliin, se parkas ja linkkas vähän aikaa sitä takatassua. Ihan ok se nyt on, mutta säikähin itekki sen verran, etten anna enää niiden hyppiä siitä.

Etsi kuvasta kolme kissaa.

Kissanpentujen hoidon lisäksi oon mää muutakin tehnyt. Nyt pari viikkoa ollaan oltu yhessä hotskun baarissa, kun sen työntekijän vaimon piti lähtee synnyttään Ateenaan ja tämä varsinainen baarimikko lähti sinne perässä. Täällä tälle vaimolle oli sanottu, että synnytys alkaa ihan just, mutta kun pääsi Ateenaan, niin siellä sitten sanottiin, että kolme viikkoa saa vielä rauhassa ootella.. että semmonen taso täällä. A on sitten nyt täällä töissä vielä ens viikon puolelle. Mikä on mullekin ollut miljoona kertaa parempi, tässä on uima-alla jossa polskia (kylmää vettä tosin), netti elikkä oon sitten koittanu väsätä gradua etiä päin (tosin pari viimestä päivää oon laiskotellu, toissapäivänäki nukuin vaan pienet 16 tunnin unet :D ) ja muutenki nähdään nyt tässä ja voijaan olla enemmän kahdestaanki. Ei tässä yleensä kiirettä oo, kun tässä käy vaan hotellin asukkaat, ilta-aikaan sitten hieman enemmän vilskettä. Viime viikolla tutustuin semmoseen englantilaiseen vanhempaan eläkeläispariskuntaan, jotka oli kans kissarakkaita ihmisiä. Se mies sano mm. tukevansa Englannissa olevaa eläinpoliisia (siellä kun tämä eläinten suojelu on hieman paremmalla tolalla ku missään muualla) eli antaa hyväntekeväisyyteen rahaa (eläinpoliisi siellä toimii hyväntekeväisyysrahoilla siis). Ja oli näillä itelläki kissa ja useampia olivat pelastaneet eläinkodista. Mutta niiden puheesta ei vaan saanut mitään tolkkua, olivat jostain Birginhamin läheltä eli semmonen aksentti, että huh huh.. naisen puheesta en saanut mitään selvää, kun muutenkin puhu mumisen, miehen puheesta ymmärsin ehkä joka viidennen sanan. Ei se vissiin näille muillekaan englantilaisille niin helppoa ollu. Varmaan vähä sama ku joku oululainen tai muu suomalainen kuulis savvoo. Tai Rauman murretta.

Niin ja äitillekki sanoin, että oon mää vähäsen tässä auttanut, en mää missään töissä oo mutta kuhan aikani kuluksi tiskailen astioita, onpahan jottai vaihtelua.

Ja niistä kissoista puheen ollen, kyllä tässäkin hotellissa kissa löytyy. On siis joku kulkukissa, joka asustelee tässä pihapiirissä. No tietysti minä oon sitäkin ruokkinut, mitä nyt ruuan tähteitä jää. Sai mm. monen päivän herkkuaterian kaloista, joita jäi yli yheltä aterialta. On ollu oikein tyytyväinen kissa sen jälkeen.

A ja kisu. Tässä hotskun ulkona olevalla sängyllä saa muuten otettua ihan hyvät päikkärit.

Suomeen lähtö lähestyy taas. Toisaalta on hirvee koti-ikävä, mutta niin, missä se koti sitten on.. Ehkä se on siellä tosiaan, missä sydän on, eli ikävähän tänne tulee. Ja sen verran voinee ehkä jo melko varmasti sanoa, että sen jälkeen en ehkä tänne samaan paikkaan tule vähään aikaan takasin. Edelleen on suunnitelmat jonkin verran auki, paljon mietittävää mm. ensi kevättäkin ajatellen, mutta hiljalleen niillä asioilla on tapana aina järjestyä, tavalla tai toisella ja yleensä aina kaikki parhain päin. Elämässä tulee yllätyksiä, toiset on kivoja, toiset ei aina niinkään, mutta kun tietää, mitä tahtoo ja tekee töitä sen eteen, niin kyllä se siitä etenee. Kukaan ei kuitenkaan tiiä varmasti, mitä siellä tulevaisuudessa on, eikä kaikkea voikaan suunnitella tip top, joten niille odottamattomille ja hieman odotetuimmillekin yllätyksille pitää vaan antaa tilaa tulla.

Arakhamitai 26.6.-30.7.

1. viikko

Arakhamitain kenttätyökausi siis alkoi sunnuntaina, kun lähdettiin kohti Arakhamitaita. Haettiin muu kaivausporukka lentokentältä, ja otettiin vastaan vuokra-autot, joita siis oli kolme yhteensä. Minut laitettiin johtajan autoon varakuskiksi. Matka kesti reilut kaksi tuntia, pysähdyttiin Korintin kanavalla syömässä kaksi souvlakipuikkoa. Aluksi mentiin Asean kylään, jossa koululla olisi yksi majoitustila, ja siellä myös säilytettäisiin meidän löydöt. Päätettiin, että toinen neljän hengen poikaporukka yöpyy ensin siellä, ja noin 12 päivän päästä vaihdettaisiin. Muut 8 mentiin sitten Kerastarin kylään n. 20min ajomatkan päähän, jossa oli vierasmaja. Melkoinen homeläävä, ja vessat vetivät todella huonosti, mistä tulikin jatkuva valituksen aihe koko seuraavien viikkojen ajaksi. Tää on Kreikkaa.

Asean kylän koulun muuri.

Aamulämpötila.

Kaivausalueen avaaminen.

Ensimmäiset päivät kuluivat lähinnä kaivausalueen avaamiseen. Käsipelin tehtiin jo aiemmin kaivettujen aluideiden maanpoisto, mutta pieni PopCat kävi avaamassa uudet alueet alulle. Niitä tulikin sitten melkoisesti, oiskohan viisi isoa kuoppaa tehty tähän pellolle.

Tutustuttiin myös hieman Kerastarin kylään, jossa ei siis paljon ollut nähtävää. Koko kylä oli kierretty puolessa tunnissa. Asean kylässä on kuulemma noin 150 asukasta, täällä se lienee ennemminkin 15. Lampaista, kukoista ja koirista saanee asukkaita lisää. Nähtiin kuitenkin muutama nuori tyttö, lienevät kesälomareissulla täällä.

Kerastarin kylä.

Kerastarin kirkko.

 Viikonloput on vapaita, joten tällä viikolla käytiin Naphliossa. Perjantain kunniaksi kuitenkin mentiin Kato Aseaan (suom. Ala-Asea) ja siellä olevaan tavernaan. Tarkoitus oli syödä ja juoda vähän viiniä, mutta paikalliset innostuivat tarjoilemaan meille viiniä vähän enemmänkin. Yhteensä meidän pöytään kannettiin 6 kannua eli kolme litraa viiniä, ja meille iski jo melkoinen paniikki, että miten saadaan kaikki juotua. No, kyllähän ne tietysti meni siinä illan kuluessa.

Lauantaina olikin sitten oikein mukava lähteä viininmaistelureissulle Mantineian kylään. Meille pidettiin esittely paikallisella viinitilalla, ja maisteltiin sen päätteeksi noin kuutta eri tilalla tuotettua viiniä. Kierroksen olisi pitänyt maksaa kympin verran, mutta ilmeisesti johtaja oli joskus pitänyt jonkun luennon tai vastaavaa jossain ja nämä olivat palveluksen velkaa, eli saatiin koko kierros ilmaiseksi. Lisäksi saatiin mukaan pullo kuoharia, jota heillä ei ollut kylmässä meille maistatettavaksi. Ostin vielä roseviinipullon, josta sai 15 prossan alennuksen. Ajattelin sen säästää seuraavaa reissua ja romanttista iltaa varten :)

Viinitilan jälleen mentiin Naphlioniin, tunnin ajomatkan päähän. Meidän autolla matkaan tosin meni tuplasti, kun lähdettiin ensin väärään suuntaan moottoritiellä ja sen jälkeen todettiin, että ei löydetä mitään oikoreittiä, ja käännyttiin 25 kilsan päässä takaisin. Naphliossa katsottiin kaupunkia. Luulin aiemmin, että Kreikassa ei voi saada huonoa ruokaa, mutta luulo osoittautui vääräksi. Syötiin nimittäin Dionysos-nimisessä ravintolassa, ja tilattiin alkupaloja sekä souvlaki-tikut. Puolen tunnin odottelun jälkeen saapuivat alkupalat, ja souvlakeista muistutettuamme saimme puolen tunnin päästä läjän hiiltyneitä souvlaki-annoksia. Mausteita, edes suolaa näissä ei ollut, ja osa lihasta oli hiilloksen alla raakaa. Lisäksi annokset tietysti maksoivat paljon enemmän kuin pelkät tikut olisivat olleet. Heitettiin lihat kissalle, ja lähdettiin ison laskun maksettuamme pois, kun jäivät vielä perään huutelemaan, että annettiin liian vähän rahaa. Mentiin sitten laskemaan heidän puolestaan rahat heille, joka oli sentilleen oikea summa, tippejä ei todellakaan tuohon paikkaan jätetty. Muuten oli oikein mukava paikka, oonhan siis aiemminkin käynyt täällä vuonna 2008.

Viinitilalla.

Naphlionin biitsillä.

Sunnuntaina paluumatkalla osa porukasta meni Mykeneen, mutta koska muutama oli minut mukaanlukien nähnyt paikan aiemminkin, yks auto jatkoi Heraeionin arkeologiselle, turistivapaalle kohteelle. Sen jälkeen mentiin vielä käymään Argoksen uimarannalla.

2. viikko

Tokalla viikolla meillä olikin paljon iltaohjelmaa, kun maanantaie meidät oli kutsuttu katsomaan norjalaisten kaivauksia Tegeaan, ja tiistaina oli norjalaisille ja suomalaisille järjestetty tutustuminen kreikkalaisten kaivauksiin jossakin toisessa paikassa. Iltaohjelmaa oli siis riittämiin, ja tiistaina oli vielä jonkinmoiset kekkerit tuon tilaisuuden jälkeen. Siellä oli ruokaa ja juomaa, mutta koska aikainen työaamu, niin ei siellä voinut kovin myöhään viipyä.

Kertsun pesu alkoi urakalla tällä viikolla iltapuhteina, ja sitä sitten riittikin seuraaviksi viikoiksi joka päivälle.

Arakhamitai.

 Tämän viikon lopulla oli sitten tyttöjen vuoro muuttaa koululle asumaan, eli tavaroiden roudausta jälleen.
Viikonloppureissulla suunnattiin ensin muinaisen Thourian arkeologiselle kohteelle. Thouriassa ajeltiin ensin ristiin rastiin, kun ei löydetty siellä olevia hautoja, mutta sitten paikallisten opastuksella saatiin kierros mykeneläisillä haudoilla, joita siellä sitten riittikin ja koko reissuun menikin pari tuntia, jonka jälkeen päästiin Kalamataan biitsille. Osa jäi sinne yöksi, mutta itte lähin takasin koululle toisen tytön kanssa. Illalla olikin sitten mukava istua koulun pihalla katselemassa, kun siinä juoksi mäyriä ja näätiä.

Sunnuntaina se porukka, joka ei jäänyt Kalamataan yöksi, lähti Neda-joen putouksella. Se on hyvä, ettei ole mitään ennakko-odotuksia, nimittäin paikka oli todella kaunis vesiputouksineen. Siellä sai kiipeillä ja uida luolassa.

Haudan oviaukko.

Hautoja haudan perään.

Kalamatan ravintolassa.

Neda-joen putous. Harmi etten uskaltanut ottaa kameraa mukaan luolaan.

3. viikko


Kolmannella viikolla alkoi jo melkoinen odottelu, milloin tää keissi loppuu. Maanantai onneksi meni rytinällä, koska käytiin Olympiassa (yli kahden tunnin ajomatka yhteen suuntaan), jonka varastoon meidät oli kutsuttu tutustumaan löytöihin. 42 asteen helle vielä iltaseitsemältä oli kyllä sietämätöntä, ei käy kateeksi tuolla työskenteleviä. Paljon ei ehditty itse kohteeseen tutustua, kun siellä varastossa tuijotettiin kaikkia löytöjä tunnin verran, mutta sentään Zeuksen temppeliin ja sinne rekonstruoituun pylvääseen - muistaakseni se ei ollut tässä kolmisen vuotta sitten vielä.

Käydään aina kaivausten tauolla vessaekskulla, eli meidän pitää kävellä pellon yli leirintäalueelle vessaan. Aiemmin siellä on näkynyt lepakoita, mutta tällä viikolla siellä oli unikeko. Aluksi pidettiin sitä oravana, mutta unikeko se kuitenkin on. En tiiä kumpi säikähti enemmän, kun avasin vessan oven ja näin sen rimpuilevan seinällä - ja sitten raukka molskahti suoraan auki olevaan pönttöön! Yritin sitä pelastaa, ettei se huku, jollain putken pätkällä, mutta sitä se säikähti enemmän ja pääsi onneksi omin avuin ylös. Harmi kun ei ollut kamera mukana, mutta onneksi seuraavana päivänä se oli samassa paikassa nukkumassa, ja sain muutaman kuvan otettua.

Viikonlopuksi haluttiin jotain muuta, kuin kohteilla juoksemista. Tai ainakin osa halusi, eli lähdin parin muun kanssa johtajan autokyydillä kohti jotain. Hypättiin siis autoon ja siellä vasta valittiin paikka, missä jäätäisiin, kun johtaja itse jatkaisi matkaa pohjoisemmaksi. Paralia (suom. ranta) kuulosti kivalta ja oli ihan Kreikan kolmanneksi suurimman kaupungin, Patran kupeessa. Jäätiin siis siellä ja bongattiin heti hotelli, jossa lyötiin rahat tiskiin ja otettiin huone, tämä kaikki tapahtui noin minuutissa. No, kumma paikka tuo ei kyllä ollut, ranta oli levää ja isoja kiviä täynnä, yksi pieni aukko löydettiin, jossa saattoi ottaa aurinkoa ja uida. Illaksi suunnistettiin kuitenkin bussilla Patraan ja tutustuttiin sen iltaelämään, jota ei ollut. Tuolla pitäis olla 150 000 asukasta, joista nähtiin illan aikana ehkä kymmenen. Minne lie kaikki sitten häipyneet, opiskelijat ehkä kotiinsa ja muu väki lomille. Sunnuntaina kierreltiin kaupunkia, yritettiin etsiä arkeologista museoa (ilman karttaa), mutta ei löydetty. Tulipahan kuitenkin nähtyä tuokin kaupunki.

4. viikko

Toiseksi viimeinen viikko oli pahin kaikista. Maanantaina tuntu että päivä lahusti menemään, eikä loppunu ikinä! Onneksi tälle viikolle saatiin iltaohjelmaa, paikallisilla oli jonkinlainen pyhimysjuhla kirkolla, ja käytiin sitä katsomassa - ruokaa ja viiniä siis. Muutettiin myös takaisin Kerastariin alkuviikosta.

Vessaeksku sai myös tällä kertaa uusia puolia, joku oli jättäny vessan ovet auki ja kun oltiin menossa sinne, huomattiin, että vessan roskiksen takana lymyili käärme. Myöhemmin tosin kuultiin, ettei se ole myrkyllinen, mutta enpä olis sitä tahtonu testata.

Viikonloppuna mentiin lähes koko porukan voimin katsomaan Tripolin yöelämää, ja sitä kyllä riittikin. Kierrettiin 6-8 baaria ja oltiin nukkumassa aamuviiden jälkeen. Seuraavana päivänä osa lähti Argokseen biitsille, osa meni nukkumaan, ja osa meni kamojen kanssa Kalo Neroon. Illalla pidettiin lättykestit Kerastarissa, eli paistettiin lettuja huonolla paistinpannulla, ja tehtiin salaattia. Eilisen riennon jälkeen kaikki oli kuitenki sen verran väsyneitä, että puolen yön jälkeen oli pakko mennä nukkumaan.

Koska todettiin, että Nedan putoukset kaksi viikkoa sitten oli kiva paikka, lähdettiin tällä kertaa sinne koko porukalla. Tällä kertaa uitiin vielä pidemmäksi siellä luolassa, siellä lepakoiden (ja paskan) seassa, mutta upea paikka. Harmiksi yksi porukka suuttui, kun jäi jälkeen meistä muista eikä ikinä löytäneet tuonne putouksille. No, sen jälkeen käytiin Kalo Nerossa syömässä ja meressäkin vielä uimassa, niin heilläki mieli vähän parani.



5. viikko

Viimeinen viikko oli kyllä melkoista lähtölaskentaa. Viikko tosin vierähti ohi nopeasti, koska mitään vapaa-aikaa ei tälle viikolle löytynyt. Kaikki avatut alueet piti kaivaa loppuun ja kaikki kertsut pestä. Torstaina pääsin onneksi pois kentältä, kelluttamaan maanäytteitä elikkä kaivausalueelta talteen otettu maa laitetaan veteen ja sen pinnalle noussut orgaaninen aines (esim. siemeniä) kerätään talteen ja lähetetään laboratorioon analyyseja varten. Perjantaina muut meni täyttelemään kuoppia, ja minä sain tehdä löytöluetteloita koululla (joita lopulta ei olis tarvinnutkaan, kun paikallisen museoviraston edustaja sanoi, että ei ne niitä sittenkään tarvitse, vaikka aikaisempina vuosina on pitänyt olla tarkat tiedot kaikesta). Poliisisaattueen tuli tulla noutamaan löytöjä, jotka toimitettiin Tripoliin, mutta tunnin odottelun jälkeen museoviraston valvojan päätöksellä ne vietiin sitten ilman poliiseja. Ihme hommaa - tää on Kreikkaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ensi vuodesta ei vielä tiedä, mutta toivotettiin tänne kyllä tervetulleeksi uudelleenkin. Ehkäpä, sen näyttää aika. Nyt on kuitenkin aika kohti uusia elämänkuvioita, ja mitä siitä seuraa, sitä ei voi tietää.

Takaisin Ateenassa

Viisi viikkoa kenttätöissä on nyt ohi, ja saavuin aamulla Ateenaan. Huomenna illalla jatkan lautalla jälleen matkaa kohti Santorinia. Kuvia tuli otettua paljon, lisäilen niitä tänne kunhan jaksan.

Ps. Koko viiden viikon aikana satoi yhteensä noin viisi pisaraa vettä.

Ateena taakse jää. Arakhamitai TJ 35.

Viimeistä iltaa vietetään Ateenassa, pakkaillen. "Yllättäen" on tavaraa taas kertyny. Jätän osan vielä tänne Ateenaan, en tartte kaivauksilla kaikkea. Ja luultavasti sitäkään, mitä otan mukaan, en tule käyttämään, ja sitten oisin taas tarvinnu jotain, jota jätän tänne. Tulee hankaluuksia kyllä sitten täältä pois lähtiessä. Ehkä jätän osan vielä Ateenaan ja haen sitten myöhemmin pois. Tai jotenkin järjestellään tuo, aina me jotain keksimme.

Olin viime perjantaista tämän viikon keskiviikkoon taas Santorinilla. Mukavaa siellä oli, niin kuin aina. Jätin erittäin haikein mielin koko paikan ja kaikki tyypit taakseni. Elokuussa nähdään. Liian pitkä aika.

En nähnyt näitä aiemmin mainitsemiani suomalaisia, mutta muita kylläkin. Sunnuntaina siellä oli vierailemassa venereissultansa kaksi suomalaista perhettä, jotka istutettiin minun viereen juttelemaan, ja maanantaina sattumalta sinne tuli suomalainen nuoripari, jotka istuivat viereiseen pöytään. Kerroin heidän sitten olevan Suomesta, ja minut järkättiin sitten jutskailemaan heidän kanssaan.

Kävin kävelemässä vuoren rinteellä. Oisin menny katsomaan kirkkoa puolivälissä rinnettä, mutta vastaan tulleet turistit sanoivat sen olevan kiinni. Aina on siis jotain näkemistä ensi kertaan. Innostuin sitten pieneen kuvaussessioon itselaukaisulla.

Perissa. Ikävöin.

Tällä kertaa sain ajettavaksi punasen mönkijän, jossa oli niin helppo rekkari, että muistan sen varmasti: 8008. Tulen kuulemma kuulemaan siitä viime kerran ajokinvaihdosta vielä vanhoina päivinäkin ja sitä kerrotaan sitten lapsenlapsille :D

Tämä oli kyllä hitain mönkijä kaikista, vaikka itse sain päätiellä ajettua sillä kuitenkin nopeudeksi 35 - enempää en uskalla, ilman kypärää tietenkin (paha minä). Pienessäkin mäessä alkoi hyytymään.

Valmistauduin Kreikkalaiseen iltaan.

Kreikkalainen ilta Porto Castellossa. Menossa on juuri tanssiosuus, jossa miehet tanssivat kreikkalaisia tansseja. Paikan työntekijöitä tässä.

Paikan työntekijällä Ronilla oli synttärit, ja mentiin sitten juhlistamaan sitä Bobin baariin. 

Ikävöin tätä koko sakkia.

Perissan ranta.

Sisi. Ikävä tulee tätä kisuakin. Mutta sillä on tiettävästi tulossa pikkukisuja, ja tein Sisin kanssa sopimuksen, että minä alan yhdelle (ainakin) sen vauvoista äidiksi.

Ja aivan kuten ennustinkin, suruhan siinä lähtiessä iski, itse asiassa jo päivää ennen, kun aloin miettimään, kuinka onnellinen olen, kuinka ikävöin kaikkia ja edessä on pitkät viisi viikkoa - niin kivaa kuin kaivauksille onkin aina mennä.

Hei hei Santorini! Tällä kertaa onneksi tietää palaavansa.

Jäi siis vielä kaksi työpäivää tälle viikolle, ja sain tehtyä kaikki taitot, jotka pitikin. Ehkä näen ne vielä netissä joskus, minä en niitä nimittäin sinne enää ehtinyt lisäämään.

Paljon hommaa jäi vielä tehtäväksi ja tekemättä. Palautin kaikki kirjaston kirjat hyllyyn, en niitä sitten lopulta ehtinyt edes skannailemaan kaikkia. Syksyllä siis on urakkaa edessä. Kaivauksilla jos tylsyys iskee, teen esseitä noiden perusteella, mitä nyt kasaan sain.

Juhannustahan täällä ei vietetä, eli eilenkin oli ihan normaali (työ)päivä. Vietin kuitenkin semisti juhannusta ja samalla omia läksiäisiä. Käytiin Sannan ja tämän suomalaisen täällä lomalla olevan tuttavan kanssa syömässä, ja sen jälkeen menin vielä tapaamaan täällä olevia opiskelijoita eri instituuteista. Oli ruotsalaista, norjalaista, kanadalaista, bulgarialaista ja kreikkalaista väkeä ainakin. Mentiin semmoiseen baariin kuin Six Dogs, Monastirakin lähelle. Olikin oikein yllättävän hieno paikka. Kadulle päin siinä oli ehkä viisi eri tyylistä huonetta (siitä huolimatta porukka istui ulkoterassilla). Sitten tämän läpi meni takapihalle käytävä, jossa olikin sitten yksi iso alue puutarhassa. Drinkit oli kalliita, mutta enpä siellä viipynytkään kauaa. Jos joskus Ateenassa siis haluaa istuskella ja nauttia drinkkejä taivasalla suurien puiden alla, suosittelen tätä paikkaa.

Tässäpä auringonlasku hostellin parvekkeelta.

Akropolis hostellin parvekkeelta.

Kukat kukkii. Akropolis-museo.

Bulgarialainen tyttö ja minä Six Dogsissa.

Huomenna menemme kaivausten johtajan autolla lentokentälle vastaan muuta porukkaa. Suomesta tulee 9 tyyppiä. Kolmen maissa, mikäli lennot ovat ajoissa, käännetään auton nokat kohti Arakhamitaita, jossa meneekin sitten seuraavat 35 päivää, viisi viikkoa, vajaa neljä viikonloppua.