Valjakkohiihdot

Eilen aurinkoisen pakkaspäivän kunniaksi käytiin katsomassa hieman koirahiihtoa.

Haukiputaan Virpiniemessä siis järjestettiin Valjakkohiihdon avoimet Pohjoismaiden Mestaruus-kilpailut eli SOC2013.

 

Lauantaina vuorossa oli B-koirille tarkoitetut Sprintti-kilpailut.

Kun toiset kisasi, niin muutama koira oli näköjään liikkeellä aurinkoa ottamassa.

Sprintissä mentiin tuommonen kilometrin lenkki, johon ei näillä vauhtihirmuilla montaa minuuttia mennyt. 

Ois pitäny tajuta ottaa omat eväät mukaan, olishan tuolla ollu nuotiopaikkojakin. Alko kyllä niin tekeen mieli hiillosmakkaraa! Paremman puutteessa piti sitten tommonen kyrsä ostaa, kun vauva halusi syyä (oikeasti, mietin pitäiskö ostaa makkara ja mahassa potkaistiin vastaukseksi, eli toteltavahan se oli). Tekis kyllä mieli lähteä retkelle paisteleen makkaraa.

Toisessa erässä mentiin eri reitti sarjahiihtona.

Semmonen iltapäivä täällä, koirilla ainakin näytti olevan hauskaa! Muutama ilmeisesti elämään kyllästynyt mummeli tuolla tosin keksi siltikin valittaa jotain latujen pilaamisesta ja muusta turhasta... Jos ei tätä mahaa olis, niin vielä ehtis Vallun kanssa hiihteleen. Ehkä sitten ens vuonna taas.

Tänään tuonne tosiaan vielä ehtii kattoon koiria, eli Oulun seudulla asuvat mars toppavaatteet päälle ja ulos :)

Hummani hei

Eilen oli mun kohdalla vissiin joku naisten epäonnen päivä. Toisinaan olis vissiin parempi vaan pysyä kotona.

Tämä epäonnen ketju alkoi siitä, että päätin laiskotteluhalusta huolimattani lähteä iltapäivällä jumppaan, kun kerrankin sinne pääsi - en ees muista millon oon viimeksi tuossa jumpassa käynyt, kun aina perjantai-iltapäivälle on sattunut jotain muuta ohjelmaa. Toinen vaihtoehto olis ollut jäädä kotiin siivoamaan, eli jumppa houkutteli näistä vaihtoehdoista enemmän.

Niinpä lähdin pyörällä liikenteeseen (muutaman kilometrin tähden on aivan turha ajella autolla). Kaikki sujuikin hyvin aina siihen saakka, että olin jo melkein liikuntahallilla. Pahaa aavistamatta pyöräilin tien yli tarkoituksena jatkaa siitä pyörätielle, kunnes se rengas ei noussutkaan siitä pienen korokkeen yli, vaan luiskahti sivuun sillä seurauksella, että tietysti kaaduin.

Paljon ehtii tuon sekunnin murto-osankin aikana kyllä tehdä. Onneksi kaatumissuunta oli sivuttain, ja ehdin tajuta kaatuvani, eli en mätkähtänyt maahan kuonollani vaan toisen polven päälle kylkiasennossa ottaen myös toisella kädellä vastaan. Polvi sai melko tujakan osuman ja säteili tähtiä kyllä vähän aikaa, mutta muuten selvisin tuosta luisumisesta lähinnä itseni tolloksi manaamisella.

Liikuntahallilla sitten vaihdoin kamppeet ja jäin odottelemaan tyhjään pukuhuoneeseen. Siinä jonkun aikaa istuttua aloin ihmettelemään, että miksi sinne ei ketään jo tule, ja sitten samalla kun tajusin, että nythän on viikko 10 a.k.a. hiihtolomaviikko, niin pahaa aavistaen koitin etsiä jostakin jotain jumppavuoron perumisesta kertovaa lappua. Sellaista ei ollut, ilmotustaulun kalenteriinkin vuoro oli merkitty, mutta ketään ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Aijoin mennä sitten salille, mutta tuosta peruuntumisesta tympääntyneenä luovuin sitten ajatuksesta ja päätin sittenkin lähteä vaan kotiin siivoamaan.

Tällä kertaa sitten ajelin varovaisemmin erityisesti tuon kohdan, missä liukastuin, ja jarruttelin kunnolla etten menis kovin kovaa. Niinhän sitten kävi, että jo viikko sitten reistailleet (jäätyneet) jarrut päätti olla taas toimimatta, tällä kertaa niin päin, että ne lukittui eli eteen päin ei ollut ajamista. Pysähdyin katsomaan, mistä kiikastaa, ja sen verran sitten älysin, että se vaijeri oli lukittunut, ja hetken rämpättyä sain ne toimimaan ja pääseen eteen päin. Sen kaikki sata metriä, jolloin sitten ne jarrut päättikin heittää toimimasta kokonaan. Hetken taas rämppäsin, ja sain toimimaan. Tällä kertaa pääsin etenemään sentään useamman sataa metriä, kunnes jarrut lukittui taas, sopivasti alamäessä näin päin, eli en sentään mihinkään törmännyt. Mäen alla rämppäsin taas jarruja, jolloinka huomasin sen vaijerin kuoren olevan niin hajalla, että sitä oli kyllä ihan turha yrittääkään saada enää toimimaan. Ajoin loppumatkan kotiin jarruttomalla pyörällä v*tutuksen multihuipentuman saaneena. Siivousurakka sentään tasasi tämän stressikäyrän nousun. Ilta menikin sitten pohtiessa uuden pyörän hankintaa.

Loppuillasta tyhmänä menin googlettamaan, että mitähän kokemuksia ihmisillä on siitä, että jos on raskaana ja kaatuu. Eli ihan paniikin lietsomistahan tuo nyt oli. Useimmissa sanottiin, että jos ei mahalleen kaadu, ei ole vuotoja eikä kipua, niin mitään tuskin on tapahtunu, kun sitten joillakin oli kokemuksia siitä, että pienikin kolahdus sais istukan irtoamaan ja vauva kuolee sitten sen seurauksena. Olipa kiva fiilis sitten alkaa nukkumaan... Mutta niin, ihan turhaan lietsoin siis paniikkia, kun tuolla on kuitenkin ihan normaaliin tapaan liikuskeltu. No, jos tuntuu että jotain ois vialla, niin totta kai meen sillon heti tarkistukseen.

Aamulla heräsin astetta järkevämpänä, ja menin pyörän kanssa pyöräliikkeeseen ajatuksena uusia jarrut edullisesti, tai jättää pyörä sinne ja vaihtaa uuteen (siis käytettyyn). No, korjausarvioinnin hinta oli ihan maltaita, pihalla oli muutama parin sadan maksava käytetty ja huono pyörä, eikä liike osta käytettyjä (etenkään rikkinäisiä). Eli ei paljon jäänyt vaihtoehtoja, kuin jättää pyörä huollettavaksi ja maksaa tuo hirveä summa. Siihen kun pitää vaihtaa sekä jarrupalat, vaijerit että kuoret eteen sekä taakse. Onhan siitä aikaa kyllä jo useampi vuosi, kun nuo on viimeksi vaihdettukaan, ja minun ahkeralla ajolla on se aika ehkä jo päivittääkin tuo menopeli. Siitä huolimatta, että nyt saa melkoisesti kiristää penniä (joita ei ole) tuon korjauksen maksamiseksi. Hieman lohduttaa ajatus siitä, että oon vuosien aikana säästäny moninkertaisesti tuon summan pyöräilemällä sen sijaan, että käyttäis bussia tai olis oma auto.

Mielessä nyt kyllä kytee hyvin vahvasti ajatus, että kunhan tuo pyörä on nyt huollettu, ajan sillä hetken aikaa ja pistän myyntiin. Sillä rahalla ostan sitten uuden (käytetyn) pyörän, joka soveltuu paremmin talviolosuhteisiin, eikä sen huollattamiseen tarvi joka kerta laittaa sellasia summia, jolla jo itsessään sais käytetyn pyörän ostettua.

Naistenpäivää!

Hyvää naistenpäivää!

Näin naistenpäivän kunniaksi muutama ajatus sukupuolista. Siis vain minun omaa pientä pohdintaa, ei mikään poliittinen kannanotto tai aihetta syvääluotaava analyysi / asian käsittelyä monen eri tutkimuksen kannalta tutkimuslähteineen. Asiat on esitetty lyhyesti ja yksinkertaisesti ja tiedän, että näistä asioista on tutkimuksia ja mielipiteitä moneen lähtöön, tässä niistä vain pintaraapaisu.

Sattumalta juuri tänään aamulla pohdiskelin asiaa pienessä päässäni, ja totta kai monissa uutisissa ja artikkeleissa erityisesti tänään tätä asiaa on ruodittu. Jotkin näistä jutuista saa verenpaineen kiehumaan monestakin syystä (tänään se kyllä on kiehunut muistakin syistä, että ei sen puoleen), eikä vähiten siksi, että ihmisiltä tuntuu unohtuvan naistenpäivän viettämisen alkuperäinen tarkoitus. Nyt kuvitellaan, että se on vain naisten keksimä tekosyy valittaa miehistä ja pakottaa ne tuomaan kukkia ja suklaata, ja miehet sitten joko ihan tosissaan tai sitten pelkästään provona dissaa koko päivää.

Kuten olen aikaisemmin maininnut, minulle ei ole väliä, kumpaa sukupuolta omasta lapsestani tulee. Molemmissa on puolensa. Silti oon huomannut, että ympärillä suurin osa ihmisistä on toivonut nimenomaan poikaa. Itse olen ajatellut, että olis mukava, jos esikoinen olis poika, kunhan sen jälkeen saisin tyttöjä - sitten se isoveli voisi pitää huolta ja puolustaa siskojaan. Mutta toisaalta haluan niitä tyttöjäkin, ja lasten lukumäärää ei noin vaan voi etukäteen päättää, kun ei kaikki asiat ole aina riippuvaisia juuri sinusta itsestä. Joihinkin kysymyksiinkin oon joskus vastannu diplomaattisesti, että toivoisin A:n puolesta lapseni olevan poika, ja itseni puolesta tyttö. :)

Nyt jollakin on varmasti jo niskakarvat pystyssä. Mutta tosiasia on se, että varmaan jokseenkin noin 99 % maailman ihmisistä löytyy joko XX- tai XY -kromosomipari. Näiden perusteella määrittyy sukupuoli, joka on siis ihan biologinen seikka, eikä mikään keksintö. (Lopuilla nämä kromosomit sitten saattaa puuttua, sekoittua, mitenkä vaan, en ole mikään lääketieteen tuntija). Jostakin syystä siis luonto on määrittänyt, että eläinlajeilla esiintyy kaksi sukupuolta (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Syy lienee lajinsa jatkaminen, mikä siis tapahtuu vain uroksen ja naaraan kohdatessa. Vaikka kuinka me ihmiset haluammekin leikkiä j-/Jumalaa, niin tälle asialle ei vielä ole keksitty vaihtoehtoja - ja toinen asia on sitten se, että pitääkö keksiä/miksi, mutta ei mennä siihen nyt.

Biologinen sukupuoli ei kuitenkaan määrittele ihmistä. Siis vaikka omistaisit kummat vaan sukupuolielimet (tai vaikka kummatkin / et kumpiakaan) niin ihminen voi silti kokea olevansa jotain toista sukupuolta. Siis mies, nainen tai jotakin muuta. Näin on aina ollut, ja näin tulee aina olemaan (mm. arkeologisesta aineistoista on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka jo muinaisissa yhteisöissä on ollut olemassa ns. kolmas sukupuoli - esim. hauta-antimien perusteella vainaja saattaa näyttäytyä eri sukupuolena kuin mitä luut antavat ymmärtää).

Tästä päästään siihen, että miten kulttuuri sitten määrittelee sukupuolen, sillä ihmisen käyttäytyminen on aina kulttuurisidonnaista. Joissakin kulttuureissa vallitsee hyvin tiukat rajat biologisen sukupuolen perusteella tehdyn jaottelun mukaan, kun taas toisissa eroa ei välttämättä tehdä lainkaan.

Hieman asiaa taustoittaen pääsen viimein tämän pohdintani ytimeen, kasvatukseen. Näissä alussa mainituissa artikkeleissa korostuu ilmeisesti tällä hetkellä kovinkin (länsimaissa) muotia oleva sukupuolineutraali tai sukupuolisensitiivinen kasvatusmalli. Lyhyesti, sen mukaan lasta ei saa kasvattaa sen mukaan, onko tämä tyttö tai poika, ja ei edes puhuta sukupuolista. Äärimmäisissä tapauksissa sukupuoliroolit häivytetään tai jopa tahalleen sekotetaan niin, että vaikka puetaan pojalle mekko.

Minun puolesta jokainen soveltakoot näitä tai muita metodeja ihan kuinka haluaa, mutta itse ainakin aion lapseni kasvattamisessa lähteä liikkeelle ihan lapsen omista ominaisuuksista. Jotkin sukupuolta määrittävät seikat on kuitenkin määrittyneet ihan psykologisesti ihmisen aivoissa / kehossa, ja sitä ei pitäisi lähteä tahallaan "kytkemään pois". Eli haluspa oma lapseni sitten leikkiä autolla tai nukella, se hälle sallittakoon. Mutta ei siinäkään mitään pahaa ole, jos poika haluaa leikkiä vain autoilla, ja tyttö nukeilla. En myöskään ala liioittelemaan minkään väriasioiden kanssa, vaaleansininen nyt vaan on meidän kulttuurissa mielessä rakentunut enemmän poikiin ja vaaleanpunainen tyttöihin viittaavaksi, enkä aijo ostaa pelkästään ruskeita/harmaita/keltasia vaatteita, etten nyt vaan ahdistaisi lasta johonkin tiettyyn muottiin. Minun puolesta niitä vaaleanpunasia (tai -sinisiä) rimpsumekkoja ja barbeja saa siis meille kantaa ihan niin paljon kuin tykkää! ;)

Tasa-arvo on tärkeä asia, mutta ei se korjaannu kääntämällä asiat ylös alaisin. Meillä Suomessa asiat kuitenkin on moneen muuhun maahan verrattuna tosi hyvin.

Olipas siinä vakavaa pohdintaa taas kerrakseen. Ajatuskin tais katketa muutamaan otteeseen tekstin aikana, kun koitin lyhyesti asiat selittää ja en tiiä, sainkohan ees sitä punasta lankaa tässä juoksemaan ja sanottua ees, mitä aijoin sanoa :)

PS. Ja itse ainakin voin ylpeästi sanoa olevani Nainen! Etenkin nyt sen on huomannut, että joissakin asioissa tasa-arvo ei vaan toteudu ihan niistä biologisista syistä. Miehet jää kyllä isosta osasta paitsi, kun eivät saa olla raskaana (ja synnyttää? siitä en vielä mitään tiedä).

Muutama kauneudenhoitotuote

Kuten eilen mainitsin, tilasin tuossa muutama viikko sitten Yves Rocherilta muutaman tuotteen.

Eräs ilta saunan jälkeen huomasin, että mun mahan iho on aika kuiva. Raskausaikana vatsan iho venyy, ja ehkä osittain siksikin se kuivuu, mutta yhdessä tuo kuivuus ja venyminen pahimmillaan saattaa tarkoittaa ikävien raskausarpien muodostumista. (Tosin nyt saan ehkä kiittää onneani siitä, että viime vuoden aikana laihduin, sillä seurauksella, että tuo mahan iho on varmaan jäänyt sen verran löysäksi, ettei se ainakaan nyt ihan heti ihan äärimmäisilleen tarvi venyä!)

Arpien muodostumiseen ei paljon muuta ehkäisykeinoa olekaan kuin ihon rasvaus. Sattumalta jostakin sitten lueskelin aiheeseen liittyvää keskustelua, jossa mainittiin pari tehokkaaksi havaittua kosteusvoidetta. Kun näin sähköpostilaatikossa Yves Rocherin mainoksen, jossa ystävänpäivätarjouksena oli "valitsemasi tuote kaupan päälle", klikkasin itseni nettikauppaan etsimään yhtä mainittua tuotetta.

Löysin tämän vartalovoiteen, jossa kookoksen lisäksi on seassa pariakin öljyä. Arvoin hetken tämän ja jonkun toisen vastaavan tyyppisen öljypohjaisen voiteen välillä, mutta kookos vei kuitenkin voiton. Tuo on melko iso purkki, eli ihan heti se ei tyhjene. Oon nyt sitä suihkun/saunan jälkeen aina käyttäny, ja jos ei sillä muuta vaikutusta ole, niin ainakin siinä on ihana kookoksen tuoksu! Arpien ehkäisystä ei varmasti pysty sanomaan juuta eikä jaata ennen kesää ja sittenkään ei voi täysin sanoa, mikä oli tai ei ollut voiteen ansiota, mutta ainakin on nyt yritetty.

Toinen mielen päällä ollut hankinta oli joku hiustenhoitotuote, vaihtoehtoina hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja/tai jotain öljyä. Valikoin sitten tämän Hair Repair Oil:in eli öljyn kuiville hiuksille. Oon nyt pari kertaa testannut saunassa, olis voinut ensimmäisellä kerralla lukea ne ohjeetkin ja niiden mukaan laittaa tämä kuiviin eikä märkiin hiuksiin.. Tuossakin on mukava tuoksu, ja ei tämä ainakaan pahaksi voi hiuksille olla.

Lisäksi otin muutamaa muuta tilpehööriä. Kuorintavoidetta kasvoille, kynsilakkaa sekä huulirasvan - mikäs muu kuin kookos. Tämä tosin ei tuoksu mitenkään erityisen voimakkaasti. Kaksi viimeistä tais olla joitakin löytökorin löytöjä

Vielä otin pari Candied Mallows-tuotetta: käsivoiteen ja suihkugeelin. Erityisesti tuo käsivoide oli kyllä hyvä löytö, nimittäin siinäkin on tosi voimakas, herkullinen tuoksu, joka myös säilyy käsissä. Suosittelisin muuten hankkimaan, mutta tämä tuoteperhe näyttää olevan loppuumyyty!

Paketteja

Melko tasaiseen vauhtiin on kolahtanut kämpän postiluukku / tekstiviesti merkkinä postin saapumisilmoituksesta. Olo on melkein kuin jouluna, kun jatkuvasti saa jotain uutta pakettia odotella. Ensimmäisen pakettini pitkään aikaan sain tosiaan jo parisen viikkoa sitten, kun Buzzador lahjoitti minulle tuon hammastahnojen testipakkauksen.

Testaaminenkin on jo aloitettu, siitä raportoin myöhemmin lisää.

Seuraavaksi saapui tilaamani Yves Rocherin paketti.

Haksahdin erääseen mainokseen, koska tarttin muutaman kosmetiikkatuotteen ja tuo tarjous oli sen verran hyvä, että päätin siihen tarttua.

Jotta jännitys säilyisi vielä hetken, niin lupaan tämän paketin sisällöstä kertoa heti kohta lisää erillisessä postauksessa.

Mutta viimeiseksi, mutta tärkeimmäksi, viimein saapui se odotetuin. Laitoin Kelalle hakemuksia menemään muutama viikko sitten, hakemukset käsiteltiinkin parissa päivässä ja jäin sitten odottelemaan, milloin posteljooni minua muistaisi. Eilen oli tullut saapumisilmoitus ja tänään kävin sen hakemassa - onneksi olin liikenteessä autolla, enhän mää tajunnut että se paketti noin iso on (vaikka lapussa olikin paino 8 kg).

Äitiyspakkaus!

Uskallankohan vielä avatakkaan, kun varastoonhan tuo täytyy vielä viedä odottelemaan, ei se tänne kämppään mahdu mihinkään.

Jälleen yksi suuri syy olla kiitollinen Suomen sosiaaliturvasta. Monelle tämä on varmasti itsestäänselvyys, mutta eipä saa joka maassa tämmöistäkään. Itse asiassa Suomi onkin ensimmäinen maa, jossa tällainen perheiden avustusmuoto on otettu käyttöön, ja Suomesta sen on myöhemmin kopioinut käyttöönsä ainoastaan muutama muu maailman maa (Lähde: Good News! from Finland). Mitähän A tästä tuumii, en muista oonkohan maininnut koko paketista mitään, saattaa olla melko ihmeissään taas siitä, miten hyvin Suomessa asukkaista huolehditaan. :)

Tänään muuten on tasan kaksi kuukautta äitiysloman alkuun, ja muutamaa päivää vaille sata päivää laskettuun aikaan. Äkkiä tämä aika vaan menee!