Elokuvissa ja syömässä

Lauantaina iltapäivästä käytiin naisporukalla kaupungilla juhlimassa vähän tuon minun valmistumisen kunniaksi. Käytiin leffassa ja syömässä, mullahan tosiaan oli nuita ilmaislippuja mitä lähettiin käyttämään.

Leffaksi valikoitui 21 tapaa pilata avioliitto, jota on kovasti kehuttu mm. monessa blogissa.

Kuva: Finnkino.fi

Ehkä onni onnettomuudessa, että en ole Putousta seurannut enempää, olis voinut jotkut näyttelijöiden maneerit käydä liian ärsyttäviksi muuten. Leffa itsessään oli piristävä suomalaisten elokuvien kategoriassa ja yllättävän hyvä sellaiseksi. 

Mutta mua jäi pari juttua häiritsemään nuissa 21:ssa tavassa pilata se avioliitto. Jotkut niistähän oli ihan järkeviä ja jokaisen varmasti pääteltävissä, mutta sitten joissakin jäin miettimään, että eikö se tapa pitäis ilmasta just päin vastoin?! No, en spoilaa enempää, ehkä mää katon joskus ton uudelleen ja pähkäilen sitten tätä asiaa lisää.

Leffassa tuhosin yksinäni lähes kokonaisen ison satsin popcorneja (olin varautunut leffaan pienellä pähkinäpussilla, mutta tämä tuli pyytämättä ja niin yllättäen, että pakkohan se jonkun oli syödä), ja sen jälkeen suolasatsista jo turvonneena mentiin vielä syömään.

Mentiin Amarilloon, koska erään seuruelaisen kriteerit oli tyyliin "kunhan siellä on pihviä ja siinä on valkosipulia" (ja ne boonukset), joten enpä kyllä parempaakaan keksinyt. Tuohon aikaan illasta siellä oli noin tunnin jonot ruokiin, eli valittiin sitten myös joitakin alkupaloja.

Itse otin CHICKEN FINGERS -satsin, jossa oli kaksi pientä kanatortillaa. Pientä tosiaan, mutta alkupalahan se vaan olikin. Parasta tuossa satsissa oli juustokastike, eikä mikään hirveä makujen riemuvoitto, mutta hyvää silti.

Pääruuaksi kaikki tais ottaa jonkun pihvin, itselleni valkkasin arpomisen jälkeen DIABLO’S CHEVRE STEAK -lautasen, jossa oli uuniperuna avocadodipillä (olikin avocadopäivä tänään), pihvi ja vuohenjuustoa sekä kasviksia. Sen aikasemman suolatankkauksen jälkeen ei tehnyt mieli mitään suolaisia perunoita, ja vähän kai muutenkin alitajunta veti hieman tuommosen terveellisemmän annoksen puoleen. Oli kyllä ihan hyvää, tosin tuo paholaisentahna ei kyllä ollut yhtään tulista, ois siinä vähän saanut olla potkua (sitä potkua ilmeisesti sitten oli vähän liikaakiin tuossa valkosipulipihvin makeantulisessa kastikkeessa?).

Juomaksi nautin omenasiideriä! Alkoholitonta tietysti, mutta olipa vaan hyvää pitkästä aikaa.

Äpöstyksien jälkeen olin kyllä aivan täynnä ja en kyllä jaksanu enää lähteä mihinkään, vaan kotisohva kutsui minua. Olinkin jo sängyssä joskus kymmenen aikaan (olin kyllä herännytkin aamulla jo kuuden jälkeen vessassa ravaamiseen enkä enää saanutkaan unta) että sen puoleen ei ihme, jos väsyttikin.

Harlem Shake Oulussa

Jokainen vähänkin mediaa seurannut on varmaan kuullut tuosta Harlem Shake -ilmiöstä. Ainakin Facebookissa levisi hyvin tämä Oulun Toripolliisilla järjestettävän Harlem Shake -videon kuvaustapahtuma. Olihan se vähän hämärästi ehkä selitetty, mutta että siitä olis ilmoitettu poliisille, kun joku (yli-innokas) vanhempi (kukkahattutäti) ajatteli, että kyseessä on joku huumejuttu?!!

En tosiaan ajatellut osallistua itse tapahtumaan, mutta kun olin perjantaina iltapäivänä keskustassa projektitapaamisessa, ja siellä tämä sitten tuli puheeksi, niin ajattelin pienen pohtimisen jälkeen sittenkin venailla vähän aikaa kaupungilla ja katsoa, että mitäs ihmettä siellä Toripolliisilla tapahtuukaan.

Hyvin nuita teinejä kerääntyi tuonne paikalle, joukossa joku haalarikansalainenkin. Mutta ei siellä mun mielestä sitä FB:n ilmoittamaa kuuttasataa henkilöä kyllä ollut, tosin mulla on huono laskupää tämmösten suhteen.

En tiedä mitä odotin, mutta yhden biisin jälkeen mun sormet ja varpaat oli jo sen verran jäässä, että en jaksanu jäähä seuraamaan enempää tuota aika valjun näköistä meininkiä ja lähdin niitä sulattelemaan Raatin uimahalliin.

Tältä se näytti minun silmin:

Ja tällainen video siitä sitten oli saatu virallisesti aikaan:

Lisätietoa: Kalevan uutinen tapahtumasta

Hauvoja

Eilen eli lauantaina kävin aamupäivästä Pohjois-Pohjanmaan museolla, jostakin kun bongasin uutisen, että siellä olisi koiranäytöksiä.

Museollahan on tuo näyttely "Haukkua halki historian" pyörinyt jo jonkun aikaa ja suunnitelmissa onkin ollut se mennä katsomaan. Plus nyt Perhepäivänä kun mukana oli myös oikeita koiria, niin lähdin muun tekemisen puutteessa katsomaan, mitä mielenkiintoista siellä olis.

Pihalla oli ainakin vetokoiria. Yhtään jos oisin pienempi/kevyempi niin oisin hypänny pulkkaan mukaan! Säälin koiria kuitenki sen verran, ettei sitte ihan alkanu lapsettaan.

Toisella puolen museota oli pelastuskoiranäytös, joista pari tapausta ehdin näkemään. Ideana siis on, että koira pelastaa kadonneita ihmisiä. Ne opastettiin hajun jäljelle, ja koira sitten löysi lumeen tms. hautautuneet ihmiset hetken etsiskelyn jälkeen ja ilmoitti siitä innokkaalla haukulla etsijöille.

Tuolla edellisellä snautserilla hieman se etsiminen kesti ja sitä piti hieman opastaa (tai niin ymmärsin) katsomaan paikkoja, joita se ei vielä ollut läpi (kuten oikeissakin pelastuksissa tehdään, eli käydään läpi esim. kallionkoloja / muita, mistä ei vielä ole etsitty). Tämä pikkupiski sen sijaan juoksi kuin tuulispää ja löysi nämä kaksi "kadonnutta" varmaan ihan parin minuutin sisässä, eikä tainnut tehdä yhtään virhettä.

Lisäksi oli suojelukoiranäytös. Tällasten koirienhan tulee olla erittäin kuuliaisia, ja ensiksi nähtiinkin tästä pieni näytös. Ideana se, että koira seuraa omistajaansa minkään sitä häiritsemättä, käytännössä niin, että koira kulkee koko ajan omistajan rinnalla samaan tahtiin (tätä katsoen). Siis vaikka kiertelivät kentällä muita ihmisiä, törmäsivät heihin, ja vaikka yleisössä oli kymmeniä ihmisiä ja erilaisia ääniä, ei näiden koirien huomio/katse herpaantunut hetkeksikään, mentiinpä sitten kävellen tai juosten, eteen tai ympäri.

 
Suojelukoiranäytöksessä (huomatkaa, että samat koirat kyseessä kuin nuo vetokoiratkin) koirat hyökkäsivät tämän uhkaavan henkilön kimppuun käskystä.

Niille on opetettu tapa käydä kimppuun, ja käskystä niiden tulee päästää myös irti. Mikään ei niitä saa herpaannuttaa, edes vaikka uhri löisi tms. koiraa (tässä käytössä vaaraton, joustava kumipamppu, jonka vaarattomuutta tämä "uhri" demonstroi lyömällä iskuja omaan käteensä).

Nämä oli tosiaankin vasta koulutettavia, että ihan 100%:sti ne ei käskyjä vielä totelleet, mutta hyvällä mallilla näytti koulutus olevan. Että melkoisia sessejä ovat! Ja mikä parasta, niin kaikki olivat aivan innoissaan noista tehtävistä. Osoittaa kyllä hyvin sen, että koiran voi kouluttaa tekemään mitä tahansa ja kuinka fiksuja eläimiä ne onkaan.

Sisällä oli sitten tosiaan tuo näyttely, jonka kävin katsomassa. (Oon ne muut pysyvät näyttelyt nähnyt jo niin monesti, että en käynyt niitä ees vilkasemassa tällä kertaa.)

Lapsia näytti kiinnostavan eniten tuo askartelupaja, mutta itselleni parasta antia näyttelyssä oli ehdottomasti nämä koiran historiasta kertovat infot!

Siinä kävi taas mielessä, että miksi en oo erikoistunut eläinten luihin ja tutkisin sitten lemmikkieläimiä arkeologisesti.. (vielähän sitä ehtii?).

Pienihän tuo näyttely on, eli ei siellä hirveästi mitään esineistöä yms. ollut, mutta jonkin verran kuitenkin kaikkea koiran ja ihmisen väliseen suhteeseen liittyvää tavaraa, tarinaa yms.

Ja yleensä oon kyllä melko vapaamielinen ja oon ehkä nyt vähän turhan rajoittunut mieleltäni, mutta hieman järkytyin eräästä näyttelyn "esineestä", josta otin kuvankin, mutta mun mielestä jotenkin makaaberia, että sen tänne laittaisin. Nimittäin eräässä näyttelyboksissa oli täytetty kiinanpalatsikoira.

Ymmärrän kyllä sen tieteellisen arvon, ja onhan niitä muitakin eläimiä täytetty enkä niissä nää mitään ongelmaa. Silti, tuntuu vähän pahalta ajatella, että täyttäisin oman kuolleen lemmikkini ja sitte sitä töllöttelisin vielä sen kuoleman jälkeenkin... :(

Tai ehkä mulla on vaan jäänyt traumat jostain "Uinu, uinu lemmikkini":stäni...

Ja jos joka kevät lehtien yleisöpalstoilla valitetaan koiran p*skoista, niin on sitä aiemminkin tehty. Nimittäin 1800-luvun loppupuolella jossakin lehtikirjoituksessa ehdotettiin koiraveron käyttöönottoa Ouluun, koska koirat aiheuttaa kaduilla niin valtavasti vahinkoa. Ja lopultahan se vero otettiinkin sitten käyttöön.

Jotkut asiat ne ei vaan ikinä muutu.

Mutta niin, suosittelen kyllä jokaista koiran ystävää käymään katsomassa tuon näyttelyn niin kauan, kuin se Oulussa vielä on!

EDIT: Näyttely Haukkua halki historian on museolla 10.3. saakka, eli nyt hiihtolomalla vielä ehtii käymään. Ainakin museon pihalla myös mainostettiin, että koko hiihtolomaviikon ajan museoon on vapaa pääsy!

Neuvolakuulumiset

Eilen aamusta oli taas neuvola.

Verenpaineet ok, lähes sama kuin viimeksikin. Hemoglobiinia ei mitattu, kun se viimeksi oli niin hyvä enkä kokenu, että olossa olis mitään muutoksia ollut.

Sydämen sykkeet (140) kuului hyvin. Saman tien kun asetuin tutkittavaksi, alkoi myllerrys ja kylläpä siellä pari kertaa sitä doppleriakin potkastiin.

SF-mitta oli kasvanut hieman, mutta nyt tiputtiin sinne keskikäyrille (22,5). Kätilö ihmetteli, että onkohan se mitta sitten viimeksi otettu oikein. Joka tapauksessa sitä siis edelleen seurataan sillä silmällä, ettei tuo tuosta tipu enää sinne alakäyrälle.

 25+4

Ainut itseäni huolestuttava seikka oli mikäs muu kuin paino! Kätilön mielestä ei vielä mitään hätää, mutta samaan tahtiin jos jatkuu, niin sitten pitää alkaa tarkkailemaan! :D Viime kertaiseen +2,3 kg! Nyt en voi niitä vaatteitakaan enää syyttää. Ens kerralla meen kyllä punnitukseen niin, että jätän aamupalan syömisen väliin. Vois myös jättää väliin kaiken tuon karkin, suklaan, pullan, munkkien, viinereiden ja kakun popsimisen... Ja alotan entistä tiukemman kuntokuurin, vaikka sen suhteen tää viikko on kyllä mennytkin ihan hyvin.

 Syntisen hyvää kinuskimunkkia. Mutta tää olikin itselleni valmistujaislahjaksi...

Vielä lopuksi, tämä on pakko jakaa täälläkin. Luin eilen Kalevan Terve24-palstalta uutisen Koira tai kissa mukaan synnytykseen?

Onhan se kaunis ajatus, ja miksei, kyllähän joku sokea tai yksinäinen varmaan tarvitsee opaskoiraansa sairaalassakin.

Sitten mieleeni nousi mielikuva itsestäni synnytyssalissa ja Leevi vieressä katsomassa. Repesin kyllä ääneen. Joku raja nyt sentään! :D

Maisteri

Jippii! Seitsemän ja puoli vuotta opiskelua ja viimein se päättyi tavoitteeseen eli filosofian maisterin tutkinnon saavuttamiseen.

Publiikkitilaisuus järjestettiin tiedekunnan kokoushuoneessa. Siitä voi päätellä osallistujien määrän, eli tässä publiikissa oli mukana parisenkymmentä valmistunutta, mukana niin kandin, maisterin kuin tohtorin tutkinnon saavat.

Alussa tiedekunnan dekaanit pitivät pienet puheet. Koulutusdekaani hieman pidemmän esitellen oikein tarinallisesti koko tiedekunnan oppiaineet ja mitä niiden tutkimukseen kuuluu.

Sitten siirryttiinkin todistusten jakoon, ensin jaettiin maisterin paperit. Säikähin jo, kun ensimmäisen tutkinnon saaneen arvosana mainittiin ääneen. Onneksi se sitten rajoittui vain erinomaisen arvosanan saaneeseen, joita joukossa oli muutama (en kyllä omaa arvosanaani ois tuossa enää halunnut kuulla :D ).

Todistetusti, olen nyt saanut tutkintopaperit.

Jos en gradusta ookaan, niin tutkintotodistuksesta sentään olen ihan ylpeä, kun se on kiitettäviä "täynnä".

Tutkin tässä kuoren sisältöä, siellä oli todistuksen lisäksi "ohjeet tulevaisuuteen" eli alumni-infoa sekä alumnipinssi, sekä englanniksi samat todistukset ja infoa, että vielä on kaksi vuotta aikaa suorittaa täydentäviä opintoja.

Sen sijaan tutkinnosta pois jääneistä opinnoista siellä ei ollut mitään todistuksia, vähän ootin että ne olis tuossa myös saanut. Kaitpa ne saapi opintotoimistosta jos erikseen pyytää.

Mekkoonkin olin tyytyväinen, en kokenu itteeni mitenkään ali- tai ylipukeutuneeksi.

Ja niin kuin aiemmin pohdin, niin kävin tosiaan tuon yhden kappaleen painattamassa tuosta gradustani (eipä enempään olis ollu varaakaan, ei se ihan ilmasta oo). Dekaanit siinä sitä sitten oikein ääneen ihmettelivät, että onpas harvinainen näky, kun ei enää nykyään näe kansitettuja graduja.

Tarjoiluiksi oli jotain kuohuvaa sekä vaihtoehtoisesti Pommacia. Höh, oisin minä ne kakkukahvit kyllä kaivannu tuohon päälle.

Ihana räntäsade sattui just iltapäivälle, kun haaveilin hienoista pallokuvista.

Sen pituinen se.

Kuvat ottaneet siskoni sekä hänen poikaystävänsä.